maanantai 9. syyskuuta 2013

Uudet hiukset

Tänään päätin hoitaa erään asian kerralla alta pois. Hoitaja kertoi minulle, että hiukseni alkavat hoitojen vuoksi lähteä hyvin pian, noin parin viikon kuluttua. Jonkin aikaa asiaa harkittuani päätin, etten aio odotella hiusten lähtöä ja pärähtää itkuun joka kerta, kun uusi hiustuppo irtoaa. Hiukseni ovat kuitenkin aina olleet minulle tärkeä osa ulkonäköäni ja olen niitä monta vuotta tunnolla kasvattanut ja hoitanut, jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyväkuntoisina.

Niinpä saatuani lääkäriltä luvan poistua sairaalasta varasin ajan iltapäiväksi kampaamoon, joka mainitsi palveluissaan hyvän valikoiman peruukkeja. Kampaamossa oli varattu oma huone peruukkien sovittelua varten ja nuori osaava kampaaja valitsi muutaman minulle sopivan vaihtoehdon, jotka olivat väriltykseltään lähellä omiani. Suurin osa peruukeista näytti päässäni liian laitetuilta valmiine kampauksineen, mutta lopulta löytyi yksi malli, joka näytti ainakin kohtalaisen luonnolliselta. 

Lopuksi annoin kampaajan ajella koneella omat hiukseni.

Olin kuvitellut hiuksistani luopumisen tuntuvan vaikeammalta. Mutta loppujen lopuksi se ei tuntunut miltään. Jollain kierolla tavalla tilanne jopa huvitti. Mieheni näytti puolestani surullisemmalta, kun katselin häntä samalla peilin kautta. Kaiken jo tapahtuneen rinnalla hiukset tuntuvat nyt maailman pienimmältä menetykseltä ja ne kasvavat vielä jonain päivänä takaisin. Ehkä tykästynkin vielä lyhyeen malliin, jota minulla ei ole koskaan ollut.

Enemmän kuin mitään muuta odotin koko päivän vain ulos pääsyä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun poistuin sairaalasta erään kohtalokkaan aamun jälkeen. Tuntui hyvältä haistella raitista ulkoilmaa.Kampaamoreissun jälkeen hemmottelimme itseämme vielä hakemalla pitsan, jota palasimme sairaalalle syömään. Koko reissu kesti kaikkinensa vain noin tunnin, mutta tunsin itseni pitkästä aikaa eläväksi. 

4 kommenttia:

  1. Sulla, nenna, on ihailtava asenne. Oot nuori ja pitkässä juoksussa tämä ajanjakso on vain yksi vaihe elämässä. Vaihe, joka varmastikin kaiken surun rinnalla tuo kuitenkin sisua ja vahvuutta kohdata jatkossakin koko elämän kirjo. Yhtä lailla pystyt varmastikin nauttimaan tulevista elämän ihanuuksista syvemmin, kuin ehkä joku toinen. Toivon kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin yritän itsekin ajatella. Ehkä tällä kaikella on kuitenkin joku tarkoitus ja osaan tämän jälkeen arvostaa elämää aivan eri tavalla.

      Poista
  2. Voimia syöpähoitoihin ja tsemppiä.

    Sattumalta löysin blogisi ja omat murheet saavat aivan uudet mittakaavat tällaisten rinnalla.

    Pikaista paranemista enkeleitä.

    VastaaPoista
  3. Erittäin paljon voimia sulle ja sun läheisille!

    VastaaPoista