sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Korvatulehdus

Olotila on alkanut tuntua hitusen paremmalta, vaikkakin edelleen voimattomalta ja väsyneeltä. Crp oli tänään enää 65 ja kuume on pysytellyt 38 asteen molemmin puolin, yleensä iltaan mennessä nousten.

Poskiontelohuuhtelut korva-, nenä- ja kurkkutautien päivystyksessä jatkuvat yhä. Kun ensimmäisen kerran menin sinne punktioon (sittemmin huuhdeltu k-putkien kautta), pyysin lääkäriä katsomaan tukkoisen tuntoisia korviani. Pikainen vilkaisu korviin ja toteamus, ettei siellä mitään näy. Tänään vastassa oli eri lääkäri ja pyysin häneltä samaa. Yllättäen tällä kertaa molemmat korvat olivat täynnä räkää ja pahasti tulehtuneet. Poskiontelohuuhtelusta vaihdettiin sitten lennossa korvien puhkaisuun ja putkien asentamiseen. Onneksi en ehtiny kauemmin tuotakaan toimenpidettä jännittää!

Jokohan nyt alkaisi riittää ja tulehdukset ja kuumeilut pian loppuisivat?!

torstai 25. syyskuuta 2014

Tilannepäivitystä

Olen pahollani, etten edelleenkään jaksa keskittyä tietokoneeseen niin paljon, että saisin kunnollisen päivityksen aikaiseksi. Ihanaa silti huomata kuinka paljon teitä lukijoita onkaan ja kaikki jaksavat silti tsempata.

Olo ei ole vieläkään kovin häävi. Tänään oli kuitenkin nähtävissä pientä toivon pilkahdusta, kun crp oli laskenut elisestä 139 -> 119. Nyt oletetaan, että "vika" löytyi poskionteloista, jotka punkteerattiin eilen ja huuhdeltiin taas tänään ja ainakin vielä huomenna. Olipa aika inhaa hommaa, mutta helpotti tukkoisuuteen. Nyt, kun vielä näytteistä keksittäisiin tulehduksen aiheuttajalle nimi.

Kova kuume, hengenahdistus ja korvien tukkoisuus kiusaavat edelleen. Jaksan hädintuskin käydä vessassa, kun on jo kiire takaisin sänkyyn saamaan happea. Korvat ovat olleet tosiaan niin tukossa, että en kuule hyvin edes normaalia puhetta. Toivoin punkteerauksen helpottavan tähänkin, mutta ei ainakaan vielä. Tulehdusta niissä ei ole.

Jospa tämä tästä joskus. Enpä olisi arvannut, että itse siirtoajan jälkeen olisi vietettävä vielä toinen mokoma aika sairaalassa. Kuvittelin tänne kontrolliin tullessani, että tämä olisi ehkä viikon juttu. No, säästynpähän muutamalta matkustuskerralta..

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pikainen kännykkäpäivitys

Olen viime päivät lähinnä nukkunut kovassa kuumeessa. Lämpö tahtoo lääkkeidenkin läpi nousta yli 39 asteen ja olo on todella väsynyt ja voimaton. Crp on tällä hetkellä 93, mutta vieläkään ei tiedetä mikä tulehduksen aiheuttaja on. Hemoglobiini ja trombosyytitkin ovat laskeneet kovasti, mikä ei ainakaan auta oloa. Lisäksi joudun hengittelemään happinaamarin kautta, sillä ilman sitä happisaturaatio laskee reilusti alle 90 (normilukemat 95-98).

Vähän on apeat tunnelmat, kun vointi on koko ajan huono eikä kotiinpääsystä uskalla edes haaveilla. Lupaan kirjoitella paremmin kuulumisia kunhan olo vähän tästä kohenee.

torstai 18. syyskuuta 2014

Kuumeilu jatkuu

Päivän veriarvot: hemoglobiini 105, trombosyytit 231, leukosyytit 10,9, neutrofiilit 5,30 ja crp 60.

Tulehdusarvo on siis eilisestä noussut aika reilusti. Edelleenkään vain ei tiedetä, mikä tulehduksen aiheuttaa. Minulle määrättiin nyt yhden sijaan kolme antibioottia, jospa näistä jo joku auttaisi! Kävin tänään myös uusissa poskiontelokuvissa, joissa ei onneksi näkynyt muuta kuin turvotusta. Huh taas, ehdin jo miettiä kuinkahan hauska toimenpide olisi poskiontelopunktio...

Taas on yksi päivä mennyt kuumeen kourissa, mutta tukkoisuus on tuntunut päivän mittaan hieman helpottavan. Sain siihen avuksi nyt nasolinia tarvittaessa käytettäväksi sekä vanhan tutun puhalluspullon, jotta saisin ylimääräiset limat keuhkoistakin pois rohisemasta. Toivotaan, että näillä eväillä oireet viikonlopun aikana hellittäisivät!

Jo jonkin aikaa minulla on ollut tarkoituksena kirjoitella tänne pieni historiikki menneistä tapahtumista ja saamistani hoidoista. Eilisen kommentoinnin innoittamana lopulta kirjoittelin jonkinlaisen sepustuksen ja se löytyy nyt blogin vasemmasta laidasta Hoitohistoria-linkin takaa. Tulen varmaan jatkossa sitä vielä vähän muokkailemaan. Lisää blogin kehittämisvinkkejä saa heitellä :) 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Voihan räkä

Otsikko kertoo paljon tästä päivästä. Oloni on todella nuhainen ja kuume yhä nousee yli 38 asteen. Nenän tukkoisuutta hieman helpottaa duact-lääke, jonka avulla sain viime yönkin nukuttua. Kylläpä kunnon yöuni teki hyvää!

Minusta otettiin tänään uudet ct-kuvat. Tulehdusmuutosta näkyi edelleen, mutta vähemmän kuin Oulussa otetuissa kuvissa. Lääkäri suunnitteli, että vielä tällä viikolla minulle tehtäisiin keuhkoputkien tähystys ja huuhtelu, jotta kaikki ylimääräinen saataisiin sieltä pois ja samalla voitaisiin ottaa lisää bakteerinäytteitä. Ajatus tuosta toimenpiteestä hirvitti niin paljon, että kerroin huoleni myös hoitajalle. Saisin kuulemma rauhoittavan lääkityksen, mutta en uskonut siitä olevan apua. Kaikeksi onneksi lääkäri olikin päivän mittaan tullut toisiin aatoksiin vertailtuaan uudestaan Oulussa otettuja ja tämänpäiväisiä kuvia ja tuli vielä ennen neljää kertomaan, että perutaan tähystys. Huh! En tiedä kuinka kamalaa se loppujen lopuksi olisi ollut, mutta tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen, että se jää ainakin toistaiseksi selvittämättä!

Kaikki muut otetut näytteet ovat olleet tähän mennessä negatiivisia paitsi pissanäyte, joka pääsi jatkotutkimuksiin. Mielenkiintoista, sillä ei minulla ainakaan mitään lääkärin kuvailemia tuntemuksia ole ollut. Luulen ja toivon, että tämä on vain väärä hälyytys.

Päivitelläänpä veriarvoja: hemoglobiini 120, trombosyytit 310, leukosyytit 10,8 ja crp 27. Neutrofiilejä ei vaihteeksi ole vastattu. Mutta kaikkiaan veriarvoni ovat siis hyvällä mallilla! Tulehdusarvo on taas nousussa, mutta vieläkin aika kesyissä lukemissa.


tiistai 16. syyskuuta 2014

Turussa taas

Sunnuntai ja maanantai menivät suunnitelmien mukaan: vietin sunnutaipäivän kotosalla antibioottien annon välillä (klo 8, 16 ja 24) ja maanantaina pääsin lopulta kotiin. Crp oli 8 ja yskä laantumaan päin. Ainoastaan nenä vuoti vielä kovasti.

Yritin vielä eilen kotiin päästyäni katsella vapaita junahyttejä Turun matkaa varten, mutta eihän niitä enää ollut. Siispä tilasin taksin kello yhdeksitoista illalla. Illan tullen jo väsymyksen alkaessa painaa olin varma, että tämä matka olisi minulle taas liikaa. Makaisin taas viimeistään loppuviikosta Oyssin päivystyksessä ellen jo joutuisi jäämään Turkuun. Niinpä otin mukaani ainakin läppärin, muut viihdykkeet saivat jäädä.

Taksimatka sinänsä sujui hyvin ja sain jopa jonkin verran nukutuksi. Mutta perille saavuttuani oloni ei ollut hyvä ja räkäisyyteni vuoksi minut jouduttiin Tyksissä eristämään pieneen tilaan, josta onneksi löytyi sänky. Siinä vaiheessa lämpöä oli 37,2, mutta tunsin sen olevan nousussa. Saimme melko kauan odotella lääkäreitä, jotka hyvien labratulosten perusteella olisivat lähettäneet minut takaisin kotiin. Vaan kuinka ollakaan, kuume oli siinä vaiheessa ehtinyt kivuta 38 asteeseen. Niinpä minä jäin Tyksiin, ja Mika joutui lähtemään yksin kotimatkalle.

En nyt oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Toisaalta sairaalaan jääminen tuntui hyvältä, mikä ei minusta ole terveyden merkki. Mieluummin jäin tänne kuin olisin tosiaan huomenna taas päivystyksessä ties jo kuinka huonossa kunnossa. Ja mieluummin lepään ja nukun täällä kuin kotona, jossa mieleni tekisi kuitenkin touhuta ja olla aktiivisempi koirien kanssa. Mutta pahaltahan se tuntuu, että tämä "kotiutuminen" meni näin vaikeaksi. Eniten pelkään sitä, että tästä tulee jatkuva kierre. En tiedä miten oikein jaksan viikottaista matkustamista edestakaisin jos lopputulos on aina tämä.

Väsyttää, nenä on jatkuvasti tukossa ja nieluun valuva paksu lima pistää välillä oksentamaan. Näillä mennään taas.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Parempaan päin

Eilinen päivä meni kovan väsymyksen merkeissä. En jostain syystä saanut edellisenä yönä nukuttua kunnolla! En tiedä mistä unettomuus johtui. Mitä myöhempään katsoin kelloa, sitä turhautuneemmaksi tulin ja mielessä alkoi pyöriä kaikkea typerää. Siinäpä se loppuyö sitten menikin. Aamulla olo olikin sitten kuin pöllöllä päiväsaikaan. Päivälläkään en saanut otetuksi kunnon unia, torkahtelin vain. Kuumekin kipusi vielä yli 38 asteen, mikä ei ainakaan helpottanut oloa. Mielialaa sentään vähän piristi uutinen, että crp oli enää 21 eli vähän jo laskenut edellisestä päivästä. 

Tämä päivä onkin sitten ollut jo huomattavasti parempi! Yöllä sain viimein nukutuksi eikä aamulla ollut kuumetta, pientä lämpöä vain. Crp:kin oli laskenut hienosti ja oli enää 13. Eilen otetuissa keuhkojen ct-kuvissa oli näkynyt pienen pientä tulehdusmuutosta. Kaikki virustestit ovat olleet tähän mennessä negatiivisia, mutta maanantaina vasta selviää onko kysymys esimerkiksi sytomegaloviruksesta. Toivottavasti ei!

Sovimme lääkärin kanssa, että olen osastolla vielä maanantaihin, mutta saan halutessani käydä antibioottien välissä kotona ja yöt vietän osastolla. Tämä suunnitelma kuulosti minustakin hyvältä: sain nyt lähteä kotiin ikään kuin kokeilemaan, miltä olo siellä tuntuu. Ja jos kuume nousee, saan mennä takaisin osastolle. Jos kaikki menee hyvin, pääsen maanantaina kotiin ja lähden yöllä loppujen lopuksi taksilla Turkuun. Saa nähdä kuinka rasittava tuosta reissusta tulee, mutta onneksi Mika lähtee mukaan!

Olen tällä hetkellä siis kotona ja kaikki on mennyt tähän mennessä hyvin. Meininki on jo ihan eri kuin viimeksi. Olen edelleen väsynyt ja annan Mikan suosiolla touhuta puolestani, mutta jaksan kuitenkin olla pystyssä eikä tunnu siltä, että hetivälittömästi on päästävä makuulle. Olen jaksanut istuskella koirien kanssa ulkona nauttien syksyisestä ilmasta ja kuitenkin vielä lämmittävästä auringosta. Kyllä tekee hyvää haistella välillä ulkoilmaa! Ruokakin maistuu paremmin kuin osastolla. Tai no, edelleenkään en maista juuri mitään, mutta tulee kuitenkin syötyä enemmän, mikä on tässä vaiheessa tärkeää.

Tätä syksyä tulee vähän väliä verrattua viime syksyyn: samoihin aikoihin olin pitkään sairaalassa, ensimmäinen kotireissu oli voinnin takia pettymys, oli unettomuutta ja ruokahaluttomuutta jne. Millään en tahdo sisäistää, että tällä kertaa olisi kuitenkin tarkoitus olla kotona ja välillä vain käydä sairaalassa eikä toisinpäin!

torstai 11. syyskuuta 2014

Oulussa hoidossa

Tänään on jo ollut vähän parempi mieli, vaikka osastolla nyt joudunkin olemaan. Minun ei tarvinnut lähteä Turkuun vaan sain jäädä Oyssiin hoidettavaksi. Oikeastaan on ollut ihan mukavaa kuulla tuttuja ääniä ja nähdä tuttuja kasvoja. Täällä ainakin puhutaan oulua! Ja mikä parasta: Mika pääsee minua katsomaan niin usein kuin haluaa <3

Epäilyn alla on nyt jokin virusinfektio ja hoidoksi aloitettiin antibiootti. Kuume on tänäänkin sitkeästi noussut yli 38 asteen ja yskä vaivaa edelleen. Tulehdusarvo oli kuitenkin vain 25 (eilen 16), joten mistään kovin vakavasta ei luulisi olevan kyse? Toivottavasti arvo lähtisi pian laskuun ja oireet hellittäisivät niin, että pääsisin taas kotiin. 

Lähinnä mietityttää nyt pääsenkö kotiin viikonlopun aikana vai vasta maanantaina, kun tarkoitus olisi samana iltana lähteä yöjunalla kohti Turkua ja ensimmäistä kontrollia. Jos niin käy, aion kyllä siirtää kontrollipäivää edes keskiviikoksi. Tokihan voisin mennä taksillakin, mutta en millään jaksaisi kuluttaa montaa päivää pelkkään matkustamiseen. Yöjunassa aika menisi kunnolla nukkuessa. En nyt uskalla varata vielä junalippua, toivottavasti yöhyttejä on vielä jäljellä lyhyellä varoajalla! 

Laitellaanpa vaihteeksi veriarvoja, kun en Turusta lähtiessä muistanut pyytää niitä paperilla: hemoglobiini 101 (eilen 103), trombosyytit 292 (eilen 294), leukosyytit 3,4 (eilen 4,2) ja neutrofiilit 1,2 (eilen 1,8). Hieman on siis tämä infektio verottanut veriarvoja, mutta eiköhän tilanne pian tästä korjaannu!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ei taas mennyt ihan niin kuin piti

Niin. Pääsinhän minä eilen kotiin. Aamulla vielä jännitti, mitä mieltä lääkärit olisivat yön aikana alkaneesta yskästä. Olisiko se syy perua kotiutuminen? Mutta lääkärit eivät tuntuneet yskästä olevan huolissaan kunhan siihen ei liittyisi kuumetta. Kuumetta ei ollut, joten kotimatkalle lähdettiin hyvillä mielin. Viikon päästä olisi ensimmäinen kontrolli.

Ajomatka sujui yllättävän joutuisasti. Aikaa kului melko tasan kahdeksan tuntia, vaikka pysähdyimme kerran syömään. Matka kyllä uuvutti. Vaikka yritin nukkua ja välillä nukuinkin, ei uni tuntunut kunnolliselta. Havahduin aina, kun kuski jarrutti tai ohitti muuta liikennettä. Kotiin saapuessani olin todella väsynyt. Jaksoin tervehtiä koirat, syödä vähän jotain, jotta sain otettua iltalääkkeeni ja sitten oli jo kaaduttava sänkyyn.

Tänäaamuna olo jatkui väsyneenä ja oksentaakin piti. Sen jälkeen olo onneksi helpotti ja sain syödyksi. Lämpöä oli vähän, mutta en ollut siitä huolissani, sillä sitä on saattanut sairaalassakin aina aamuisin olla ja laskea sitten itsekseen. Väsymys kuitenkin jatkui ja puolen päivän jälkeen nukahdin pitkäksi toviksi. Herättyäni Mika totesi ihoni olevan aivan tulinen ja käski mittaamaan kuumeen - ja sehän näytti liki 39 astetta. Soitin tietenkin heti Turkuun. Sieltä ohjattiin hankkiutumaan lähimpään sairaalaan eli Oyssiin, josta sitten oltaisiin yhteydessä Turkuun.

Niin sitä sitten jälleen kerran napotettiin Oyssin päivystyksessä. Heti kättelyssä meni hermot, kun minut ohjattiin avoimeen aulaan odottamaan kaikkien muiden räkänokkien kanssa. "Täyttä on", kuului vastaus, kun penäsin eristystilaa. Ei auttanut muu kuin vetää huivia naaman eteen siinä toivossa, että se jotain auttaisi. Onneksi melko pian kuitenkin sain sen eristyspaikan, mutta sittenpä alkoikin piiiitkä odottelu ennen kuin mitään muuta tapahtui - kuten yleensä.

Tällä hetkellä olen siis syöpäosastolla. Olisin halunnut mieluummin hematologiselle osastolle, missä minua on hoidettu, mutta onneksi täälläkin tuli vastaan tuttuja hoitajia. Keuhko- ja poskionteloröntgeneissä ei näkynyt mitään. En kyllä tiedä kuinka paljon noihin röntgenkuviin enää luotan. Turussa oltaisiin otettu samantien paljon tarkemmat hrct-kuvat. Huomenna täältä soitellaan Turkuun ja voi vielä olla, että sieltä haluavat minut siirrettävän sinne.

En nyt tiedä, mikä tässä kaikessa harmittaa eniten. Se, että ehdin olla kotona alle vuorokauden? Se, että Mika oli vartavasten siivonnut ja ostanut kaapin täyteen ruokaa? Se, että sain vain koirat hämmennyksiin ilmaantumalla kotiin ja lähtemällä taas? Vai se, että siskoni asiakseen otti töistään vapaapäivän ja lähti kanssani pitkälle matkalle? 

Miksi tässä nyt taas kävi näin? Toivon todella, ettei tästä tule samanlaista kierrettä kuin viime keväänä. Kunpa nämä oireet olisivat alkaneet muutama päivä sitten; olisin vielä Turussa ja varmasti asiantuntevissa käsissä. Toisaalta sekin tuntuisi  mukavalta, jos ei nyt tämän takia tarvitsisi sinne asti lähteä.

Sellainen kotiinpaluu.


maanantai 8. syyskuuta 2014

Päivä 25

Päivän veriarvot: hemoglobiini 94, trombosyytit 279, leukosyytit 3,5 ja neutrofiilit 0,65.

Neutrofiilit eivät olleet vielä aivan niin hyvissä lukemissa kuin olisin toivonut, mutta sain kuin sainkin luvan lähteä huomenna kotiin! Tiputukset lopetettiin  ja cvk on jo otettu pois. Joitain tähän asti tippana saamiani lääkkeitä vaihdettiin tableteiksi. Vieläkin tuntuu aivan uskomattomalta, että huomenna todellakin pääsen täältä pois. Kai se viimeistään siinä vaiheessa on uskottava, kun istun taksiin ja pitkä matka alkaa!

Edelliseen postaukseen tuli jälleen sen verran kysymyksiä, että vastaillaanpa taas yhteisesti :)

Tosiaan lähden kotimatkalle taksilla. Kysyin junalla tai lentokoneella matkustamisesta, mutta vielä näillä veriarvoilla se ei ole suositeltavaa. Ensinnäkin minun on vielä infektioriskin vuoksi varottava suuria ihmisjoukkoja ja toisekseen juuri nyt on kuulemma paljon flunssaa liikkeellä. Oulun ja Turun välillä ei taida edes olla suoraa lentoliikennettä? Jatkossa veriarvojen kohentuessa lähemmäs viitearvoja aion kysyä lääkäriltä lupaa matkustaa esimerkiksi yöjunalla, jolloin voin varata oman makuuhytin, jossa on oma wc. Koen pitkän matkan matkustamisen kuitenkin miellyttävämmäksi junalla kuin autossa. Huomisesta matkasta on todellakin tulossa pitkä, mutta kyllä vaivan arvoinen. Siskoni tulee jälleen minua saattamaan. <3

Millainen vointini on näin alhaisella hemoglobiinilla? Olen ehkä hieman tavanomaista väsyneempi ja palelen herkemmin, mutta muuten en juuri tuota aneemisuutta huomaa. Olen kai siihen niin tottunut. Kuten sanottu, hoitojen aikana on ollut harvinaista, jos hemoglobiinini on ollut normaaleissa lukemissa! Kun vielä trombosyytitkin ovat samanaikaisesti alhaalla, alkaa jo tuntua, etten jaksa esimerkiksi seisoa kovin pitkään.

Sain kotihoito-oppaan, jota lukiessani huomasin, että aikalailla samat "säännöt" jatkuvat kuin koko viimeisen vuodenkin. Vieraita saa käydä kunhan eivät tuo tullessaan pöpöjä. Itse saan käydä jopa kaupassa kunhan vältän ruuhka-aikoja ja isoja kauppoja. Joitain ruokarajoituksia on ja ravintolaruokailu on muutaman kuukauden kiellettyä. Maalaisjärjellä pärjännee pitkälle. Ei minun ole pakko päästä kauppaan varsinkaan tällaisena flunssakautena. :) Tuo ohje on muuten luettavissa netissäkin: http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/hematologia/6473/

Harmi, kun en ole Oyssin hoitojen aikana tullut kirjanneeksi tänne ylös veriarvojani, mutta olen päässyt sieltäkin kotiin huonomillakin veriarvoilla kuin tämänhetkiset. Lukemien ei tarvitse olla viitearvoissa, jotta kotona voi pärjätä. Omalla toiminnallani voin parhaani mukaan yrittää välttyä infektioilta. Tietenkin, jos kuume nousee, on minun heti palattava takaisin sairaalaan. On tietenkin ikävää, jos niin käy, mutta en suostu murehtimaan sitä etukäteen eikä kotiutuminen pelota. On vain ihanaa päästä takaisin omien rakkaiden luo!

Toivottavasti osasin vastailla mahdollisimman hyvin ja lisää saa aina kysellä! :) Voi olla, että huomenna kotiin päästyäni en heti jaksa kaivella läppäriä esiin, mutta lupaan kirjoitella mahdollisimman pian kotikuulumiset! <3



sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Päivä 24

Veriarvot: hemoglobiini 85, trombosyytit 236, leukosyytit 3,0, neutrofiilit ??

Kyllä taas niin kiehahti, kun en tänäkään aamuna löytänyt neutrofiiliarvoa listalta. Ilmeisesti labrassa on nyt viikonloppuna ollut jotain häikkää juuri näiden arvojen mittaamisen kohdalla (tai mitä termiä siitä nyt käytetäänkään) eivätkä muutkaan ole saaneet tuloksiaan. Hoitaja lupasi, että huomenna arvo lopultakin varmasti saataisiin, sillä näytteet otetaan maanantaisin aina käsistä. Näytteenottotavalla on kai jotain merkitystä tulosten saannin ja oikeellisuuden suhteen.

Niin paljon ärsytti taas tuo arvon puuttuminen, etten aluksi tullut edes kunnolla katsoneeksi muita arvoja. Hoitajat tuntuvat olevan kovasti sitä mieltä, että esimerkiksi leukosyytit ovat jo niin hyvällä mallilla, että olisi todella outoa jos neutrofiilit vielä laahaisivat nollalukemissa. Trombosyytit ovat myös nousseet loistavasti ja hemoglobiinikin päätti näköjään, ettei lisäverta ainakaan tänään tarvittu.

Joku jopa vilautti sellaista mahdollisuutta, että voisin päästä kotiin jo huomenna. Jostain syystä se tuntuu nyt todella oudolta ajatukselta. Ehkä juuri siksi, kun en nyt noita viikonlopun arvoja tiedä. En vain uskalla antaa itselleni lupaa vielä innostua.

Pitäkää minulle peukkuja!

lauantai 6. syyskuuta 2014

Päivä 23

Päivän veriarvot: hemoglobiini 83, trombosyytit 192, leukosyytit 2,1 ja neutrofiilit ??

Pieni turhautuminen meinasi tänään iskeä, kun labra ei jostain syystä ollut vastannut neutrofiiliarvojani. Juuri se arvo, jonka vastauspaperin käteen saatuani ensimmäisenä silmilläni haen. Juuri se arvo, josta kotiinpääsyni tällä hetkellä lähinnä on kiinni. No, huomenna toki saan jo tuoreemman vastauksen uusista verinäytteistä, mutta silti ärsyttää. Kärsivällisyyteni alkaa kai vähitellen pettää ja uskoni hiipua siihen, että pääsisin jo alkuviikosta kotiin.

Muuten päivä on ollut vointien kannalta ihan ok. Palellut vain olen kovasti luultavasti jo aika matalasta hemoglobiinista johtuen. Huomenna joudutaan varmaan tankkaamaan verta, sillä täällä hemoglobiiniraja on 80.

Onneksi sentään kuumetta ei ole ollut eikä aikakaan vielä tunnu käyvän liian pitkäksi. Ehkä vielä jotenkin kestän, jos lääkäri maanantaina ilmoittaakin, etten pääse vielä kotiin. Siihen olen ainakin nyt varautunut.

Toivotaan pientä ihmettä huomisiin arvoihin!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Päivä 22

Blogini täyttää tänään kokonaisen vuoden. Vuosi sitten mielessäni myllersi paljon asioita, jotka oli vain saatava purettua ulos pääni sisältä. Muotoilin kahta ensimmäistä tekstiäni pitkään. Vielä kauemmin mietin, uskaltaisinko julkaista ne ja vieläpä linkittää facebookiin. Silloin vielä mietin, mitä kaikki oikein ajattelisivat. Että yritän hakea huomiota tai sääliä? Ei, se ei ollut tarkoitus. Sitten lopulta päätin, että paskat siitä, mitä muut ajattelevat, minulla on nyt asiaa ja aion kirjoittaa asioista juuri niin kuin ne ovat, mitään kaunistelematta.

Yllätyin ja häkellyin siitä vauhdista, jolla blogini lähti leviämään ihmisten tietoisuuteen ja siitä positiivisen palautteen tulvasta, jota aloin heti saada. Kaikki ne tsemppaavat kommentit ja tieto siitä, että ihmiset tosiaan halusivat tietää kuulumisiani, toivat minulle hyvää mieltä ja intoa jatkaa. Tähän päivään mennessä blogiani on luettu 391 942 kertaa. Kiitos siitä, että tarina yhä jatkuu kuuluu siis myös paljolti teille lukijoille. <3

Itse tulin lukeneeksi koko blogin kerralla läpi vasta muutama päivä sitten. En oikein osaa sanoa, miksi en ole siihen aiemmin kyennyt. Ehkä pelkäsin, että alkaisin hävetä juttujani kuten joitain vanhoja päiväkirjojani, jotka ovat aikanaan saaneet hävitystuomion. Monenlaista tunnetta on vuoteen mahtunut: Surua, katkeruutta ja armotonta koti-ikävää, mutta onneksi vastapainoksi myös iloa ja onnenhetkiä.

Muistan sen järkytyksen, kun minut siirrettiin ensimmäisen kerran pois yksityishuoneesta ja jouduin tekemisiin muiden potilaiden kanssa. Kaikki vaikuttivat aluksi silmissäni todella sairailta ja itseäni huomattavasti vanhemmilta. En halunnut kuulua tähän joukkoon. Kukapa haluaisi? Mutta vähitellen aloin tutustua näihin ihmisiin ja kuulla heidän tarinoitaan. Ihmisiltä, joita jossain vaiheessa blogin alussa taisin kutsua "papparaisiksi", opinkin lopulta paljon elämästä heidän juttujaan kuuntelemalla. Ihmettelin sitä iloisuutta ja positiivista asennetta niidenkin ihmisten kohdalla, jotka olivat sairastuneet jo ties kuinka monetta kertaa.

Vaikka vuosi on ollut rankka ja mielelläni olisin jatkanut entistä elämääni tietämättä mitään mistään syöpään liittyvästä, on tässä kaikessa ollut kuitenkin yksi hyvä puoli: kaikki ne ihmiset, jotka olen oppinut sairastumiseni myötä ja blogin ansiosta tuntemaan. <3

Palatakseni tähän päivään, olen voinut tänään oikein hyvin. Ei kuumetta eikä pahoinvointia ja arvotkin ovat taas noususuunnassa: hemoglobiini 90, trombosyytit 134, leukosyytit 1,5 ja neutrofiilit 0,12.

Jatketaas tarinaa taas huomenna ;)

torstai 4. syyskuuta 2014

Päivä 21

Aamulla pääsi jälleen pahoinvointi yllättämään. Ei auttanut muu kuin pyytää jälleen kortisonitippaa avuksi. Saamani pahoinvoinninestotabletit tuntuvat toimivan paremmin ylläpitävinä lääkkeinä. Heti, kun tippa vaikutti oloni on ollut parempi kuin moneen päivään. Olen saanut tänään aikaseksi jopa lukea kokonaisen kirjan, toisen koko reissun aikana.

Tämänpäiväiset labrat tuottivat pienen pettymyksen: hemoglobiini 95, trombosyytit 76, leukosyytit 1,1 ja neutrofiilit 0,04. Trombbarit ja leukkarit nousevat siis hienosti, mutta neutrofiilit ovat jostain syystä notkahtaneet alaspäin. Edelleenkin muistan tuota sahaamista tapahtuneen aikaisemminkin, mutta aina se tuntuu tässä vaiheessa yhtä suurelta pettymykseltä. Ei auta kuin toivoa, että ne taas huomenna olisivat nousseet reilusti ylöspäin! Ja onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa tapahtua ihmeitä.

Hemoglobiinikin näyttäisi yllättäen nyt laskevat vähitellen. Lääkäri taisi aivan alussa sanoakin, että voin tulla tarvitsemaan useita verensiirtoja uudesta veriryhmästäni johtuen. Saa nähdä kuinka käy; vieläkö tällä reissulla joudutaan tiputtamaan punasoluja. Varmaan viimeistään ensimmäisessä kontrollissa, jos arvo jatkaa laskusuuntaa.

Kolme viikkoa reissua takana! Liki kuukaudeksi tämä kuitenkin vierähtää, vaikka pääsisinkin ensi viikolla kotiin. Yllättävän nopeasti aika täällä on kulunut, vaikka etukäteen kuukausi tuntui tooodella pitkältä ajalta. Yritän edelleen hillitä mieltäni, etten alkaisi liian levottomana odottaa kotiin pääsyä. En vahingossakaan kysy lääkäriltä asiasta toista kertaa, vaikka hän tuntuu sitä minulta odottavan.

Päivä kerrallaan nyt :)


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Päivä 20

Veriarvot: hemoglobiini 99, trombosyytit 36, leukosyytit 0,6 ja neutrofiilit 0,11.

Solujen nousu on jo eilistä huomattavampaa ja trombosyytitkin kääntyivät viimein oikeaan suuntaan, jes!! Kotiutuminen ensi viikon alussa alkaa näyttää yhä varmemmalta. :)

Lämpö on koko päivän sinnitellyt 37,5 asteessa. Toisaalta hyvä, ettei ole noussut tuon korkeammalle, mutta väsymystä se kyllä lisää. Pahoinvoinninestolääkkeen lopettamisyritys oli viikon huonoin idea. Jätin sen ottamatta jo eilen illalla ja se kostautui heti aamulla. Ja kun pahoinvointi kerran alkaa niin siitä on hankala päästä eroon, vaikka olen tänään normaalisti ottanut tablettini. Syöminenkin on siis tänään ollut aika tappista.

Jospa huomenna olisi vähän parempi päivä! 

tiistai 2. syyskuuta 2014

Päivä 19

Päivän veriarvot: hemoglobiini 102, trombosyytit 20, leukosyytit 0,4 ja neutrofiilit 0,03.

Hitaasti, mutta varmasti ne solut sieltä nousee. Toivottavasti pian vähän kiihtyvämpään tahtiin. Ainoastaan trombosyytit jatkavat vielä laskuaan, mutta ne ovat tainneetkin aina laahata muiden arvojen perässä. Ellei suunta huomenna ole kääntynyt joudutaan varmaan taas tankkaamaan.

Tästä päivästä ei juuri muuta kerrottavaa olekaan. Päivät alkavat vähän toistaa toisiaan. Iltapäivää kohden olen ollut taas aika väsynyt. Selittyneekö sillä, että huomasin juuri lämmön nousseen taas 37,5 asteeseen. Aamulla ei kuumetta ollut yhtään eikä vielä päivälläkään. No, kunhan ei yli 38 nouse! Niin kauan voidaan olettaa, että lämpöily johtuu solujen toiminnasta.

Sovin hoitajan kanssa, että huomenna kokeilisimme pahoinvoinninestolääkkeen heittämistä pois säännöllisistä lääkkeistä. Nyt se on mennyt peräti kolmesti päivässä ja ollut taatusti yksi syy väsymykseen päivällä. Toivotaan, että väsymys siitä vähän hellittäisi eikä pahoinvointi enää vaivaisi!

maanantai 1. syyskuuta 2014

Päivä 18

Aloitetaanpa tänään päivän veriarvoista: hemoglobiini 102, trombosyytit 29, leukosyytit 0,1 ja neutrofiilit 0,03.

Leukosyytit ovat siis pysytelleet samoissa lukemissa kuin eilen ja neutrofiilitkin jo aavistuksen nousseet! Vielä on kovin pientä tuo nousu, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa! Varovaisesti uskalsin lääkäriltä kysyä, milloin hän arvelisi minun pääsevän kotiin. Toivoin salaa jo loppuviikkoa, mutta sitä ei lääkäri uskaltanut luvata. Luultavammin ensi viikon alussa.

Totta kai arvojen pitää nousta kunnolla ja varmistua myös siitä, että trombosyytitkin lähtevät nousuun niin, että pärjään ilman tankkausta. Ensinnäkin niiden pitää olla yli 40 ennen kuin cvk voidaan ottaa pois. Toisekseen minua mielellään pidetään täällä muutaman päivän pidempään, jotta en heti kotiin päästessäni saisi mitään infektiota ja joutuisi palaamaan heti takaisin. Tästä olen kyllä erittäin samaa mieltä, sillä joudun todellakin palaamaan Turkuun, jos kotona nousee esimerkiksi kuume.

10-14 päivää siirrosta, niinhän lääkäri siirtopäivänä lupasi enkä uskonut. Toivotaan nyt, että kaikki menee loppuun asti hyvin! Lämpö on tänään pysytellyt 37 asteessa, mutta muita oireita en ole itsestäni havainnut. Kaikki täällä itseasiassa kehuvat ihoani, joka on pysynyt todella hyvässä kunnossa. Ainoastaan kädet tahtovat kuivahtaa runsaan pesemisen ansiosta.

Kunpa nyt tämäkin viikko menisi yhtä nopeasti kuin kaksi edellistäkin. Pelkään, että käyn jossain vaiheessa levottomaksi kotiin lähtöä ajatellessani eikä aika silloin tahdo kulua millään. Onneksi tuli varattua tuota tekemistä mukaan runsain mitoin!