sunnuntai 31. elokuuta 2014

Päivä 17

Herätessäni minulla oli jälleen lämpöä 37,5 astetta. Kirosin mielessäni; miksi ei vain tämäkin päivä voinut alkaa yhtä hyvin kuin kaksi edellistäkin? No, onneksi lämpö lähti siitä itsekseen laskuun eikä ainakaan vielä alettu ottaa uusia veriviljelyjä. Päivän lämpö pysyi alle 37, mutta on nyt taas noussut 37,4.

Mieleni piristyi kummasti, kun lääkäri pyörähti minua katsomassa ja kertomassa, että lämmön nousu voi hyvin johtua siitä, että uudet solut ovat alkaneet kiinnittyä! Ainakin niiden pitäisi tehdä niin lähipäivinä ja nyt kannattaisi lämmön lisäksi seurailla mahdollisia käänteishyljintäoireita kuten ihoreaktioita. Myös painon nousua tarkkaillaan, sillä nestettä saattaa alkaa kertyä vääriin paikkoihin. Vielä en ole muuta oireilua havainnut, mutta olin mielissäni ensimmäisestä kotiin pääsyyn viittaavasta uutisesta!

Kerroin aikaisemmin, että olen saanut säännöllisesti kipulääkettä suun kipujen vuoksi. Tänäaamuna jätin ensimmäisen kerran lääkkeen ottamatta eikä suu edelleenkään tunnu kipeältä ja pystyn syömään aivan normaalisti. Kuulemma solujen alkaessa toimia limakalvot korjautuvat ensimmäisenä. Harmi vain, että en enää maista juuri mitään, mikä ilmeisesti johtuu jostain hyljinnänestolääkkeestä. Sen vuoksi syöminen tuntuu nyt vähän tylsältä, mutta pääasia, että kivut ovat poissa ja ruoka pysyy sisällä!

Liekö kuitenkin lämpöilystä vai mistä johtuvaa, että olen ollut tänään hieman edellisiä päiviä väsyneempi. Olen jonkin verran virkannut, katsonut Emmerdalea ja Netflixiä ja lukenutkin, mutta ottanut myös parit päiväunet. Se tuntuu täällä joitain hoitajia jostain syystä kovasti häiritsevän? Ilmeisesti, kun en kerta ole kuoleman kielissä niin minun pitäisi olla tekemässä täällä x-hyppyjä joka kerta, kun hoitaja astuu sisään. Tuo asenne vähän ärsyttää. Luulisi olevan minun oma asiani kuinka aikani täällä vietän ja jos minua väsyttää niin minähän nukun! 

Veriarvot: hemoglobiini 98, trombosyytit 33, leukosyytit 0,1, neutrofiilit 0,01 ja crp 12. Tuosta leukosyyttiarvosta varoiteltiin vielä innostumasta, sillä saattaa hyvin olla, että se taas huomenna on 0,0. Tiedän sen aikaisemmista matalasoluvaiheista; joskus on kestänyt muutamankin päivän, kun arvo on sahaillut edestakaisin ennen kuin on lähtenyt kunnolla nousuun. Mutta sitä kohti mennään! :)

lauantai 30. elokuuta 2014

Päivä 16

Päivä on kulunut liki samoin kuin eilinenkin. Tosin päivällä piti ottaa välillä pikku tirsat, sillä aloitin virkkailupuuhat jo hyvissä ajoin. 

Laitoin aamupalan jälkeen uuden uutukaisen Emmerdale-dvd:n pyörimään ja samalla aloitin uuden virkkausprojektin. Ehdin eilen jo kehua, että edellinen työ olisi tänään valmis, mutta en millään malttanut olla aloittamatta uutta työtä, kun löysin netistä viimein kuvan unelmieni villatakista. Jo kesällä mieleeni iskostui ajatus, että haluan tänä syksynä neuloa/virkata villatakin, mutta sopivaa ohjetta ei ole löytynyt. Nytkään minulla ei ole ohjetta, mutta hyvin suuntaa antava kuva inspiraationani! Villatakki koostuu muutamasta isohkosta isoäidinneliöstä. Väreinäni käytän harmaata, turkoosia ja keltaista. Mukanani olevat langat eivät tule tähän millään riittämään, joten pitääkin laittaa tilausta menemään, jotta pääsen kotona heti jatkamaan! Jahka tämä joskus on valmis, laitan kuvan tänne valmiista työstä :)

Aikaisemmin täällä aloittamani työ on nimeltään Happypotamus. Maksullinen ohje löytyy täältä: http://www.ravelry.com/patterns/library/happypotamus-the-happy-hippo-crochet-pattern Täytyy myöntää, että en ole ohjetta ostanut vaan googlesta löytyviä kuvia pyörittelemällä kasannut otuksen itse. Enää pää puuttuu ja tietenkin täytteet!

Monta monituista muutakin projektia olisi mielen päällä. Niistä en taida kertoa ennen kuin ne lopulta ovat puikoilla, muuten luon itselleni liikaa paineita. ;) Vuoden aikana on ehtinyt valmistuakin vaikka mitä: on pöytäliinaa, torkkupeittoa, huivia, ponchoa, sukkia, lapasia, sekä nalle ja pöllön kutale noista samaisista afrikankukista, joista nyt väsään tuota hippoa.

Edellisen postauksen kommenteissa tuli esiin hyvä ajatus, että voisin kirjoitella jonkinlaisen kysymyspostauksen/availla vähän matkan aikana esiintynyttä sanastoa. Olen tainnut vähän liikaa olettaa, että kaikki muistaisivat esimerkiksi noita sanoja edellisistä kirjoituksistani. Itselleni kun tämä kaikki on jo niin arkea, etten huomaa ajatella, etteivät lukijat välttämättä aina pysy perässä! Tuota sanastoa kehittelen pikkuhiljaa ja kysymyksiä saa rohkeasti esittää! Vastailen mielelläni ja parhaan kykyni mukaan kaikkeen. :)

Vielä päivän veriarvot: hemoglobiini 96, trombosyytit 40, leukosyytit 0,0, neutrofiilit 0,01 ja crp 15.

perjantai 29. elokuuta 2014

Päivä 15

Kokonainen viikko uutta elämää jo takana päin! Kaksi viikkoa sairaalaan tulosta. Jokohan uskaltaisin ajatella, että tämä reissu olisi vähintäänkin puolivälissä ellei jopa jo reilusti voiton puolella? No, ensi viikko näyttää.

Pitkästä aikaa on tullut vietettyä oikein mukava päivä rakkaan harrastuksen parissa. Kuumetta ei ole ollut ja pahoinvoinnit ja kivut pysyvät poissa säännöllisellä lääkityksellä aamuin illoin. Lääkkeet aiheuttavat hieman tokkuraisen olon, mutta olen silti jaksanut olla pystyssä koko päivän ja ensimmäinen virkkausprojekti on melkein valmis. :)

Tänään minulle tosiaan kokeiltiin toista, ilmeisesti hidasvaikutteisempaa sienilääkitystä. Kaiken varalta sain kortisonitujauksen suoneen jo esilääkitykseksi eikä mitään ongelmia tiputuksen aikana ilmennyt. Hyvä, että löytyi sopiva lääke! Tiputusta annetaan siis ennaltaehkäisevästi, ettei mitään sieni-infektioita ilmenisikään nyt, kun solut ovat nollissa.

Päivän veriarvot: hemoglobiini 94, trombosyytit 10, leukosyytit 0,0, neutrofiilit 0,02 ja crp 41. Sain kuin sainkin tänään lisää trombosyyttejä. Saas nähdä milloin joudutaan tiputtamaan punasoluja. Oulussa hemoglobiiniraja taisi olla 75. Kysyin lääkäriltä alettaisiinko minuun jossain vaiheessa pistämään kasvutekijäpiikkejä, mutta kuulemma minulle ei niitä laiteta, koska ne saattaisivat kiihdyttää myös huonojen solujen lisääntymistä.

Huomisiin, toivottavasti luvassa on yhtä hyvä päivä kuin tänään! :)

torstai 28. elokuuta 2014

Päivä 14

Aamu alkoi jälleen kuumeisena ja crp oli nousussa. Nyt, kun vatsa on rauhoittunut ei olla oikein kartalla siitä, mistä tämä johtuu, joten lääkäri halusi tänään aamupäivällä otattaa keuhkoistani ct-kuvat mahdollisten sieni-infektioiden varalta. Mitään keuhkoihin viittaavaa oireilua minulla ei ole kyllä ollut, mutta kai se on hyvä ottaa kaikki mahdollisuudet huomioon.

Ennen kuvaustulosten selviämistä päätettiin minulle aloittaa tiputuksena uusi sienilääkitys, joka vaikuttaisi jo keuhkoihinkin, jos siellä jotain sattuisi olemaan. Tiputus ei ehtinyt kestää edes kovin kauaa, kun aloin yhtäkkiä palella. Arvasin, että kuume nousee, joten soitin paikalle hoitajan. Hoitajan saapuessa olin jo niin horkassa, että sänky ei tuntunut riittävän, kun tärisin niin paljon. Myös henkeä ahdisti. Kuume nousi hetkessä 39,6 asteeseen. Tiputus lopetettiin välittömästi ja suoneen laitettiin kortisonia. Sain myös hengitysviikset ja tippana jotain kuumetta laskevaa lääkettä. Tilanne oli lopulta nopeasti ohi, mutta vielä hyvän aikaa verenpainettani ja kuumettani seurailtiin. Iltapäivä meni sitten tämän jälkeen hyvin nukkuessa. Tällä hetkellä lämpöä on enää 37,3 astetta ja olo muutenkin hyvä.

Sellaista pientä äksöniä mahtui tähän päivään! Todettiin, että tuota sienilääkettä ei minulle enää anneta ja kuvaustuloksetkin olivat puhtaat, joten en sitä välttämättä edes tarvitse. Jos en ihan väärin kuullut, niin huomenna kokeillaan jotain muuta. Jännää... 

Olen tänään huvikseni laskeskellut, että iltapalaan mennessä olen niellyt 25 tablettia. Tähän päälle tiputuksena kahdet atibiootit kolme kertaa vuorokaudessa, kahdesti kolmen tunnin pituinen limakalvojensuojalääkitys, tänään viikon kolmas (ehkä jopa viimeinen) metotrexaatti ja mitähän vielä.. Aikamoinen lääkearsenaali. Millaisenkohan lääkelistan kanssa lähdenkään kotiin? Haaveilen päivästä, jolloin minun ei tarvitsisi ottaa yhden yhtä lääkettä missään muodossa.

Tänään meni hermot variseviin hiuksiin, joten menin kylpyhuoneen peilin eteen ja revin käsin järjestelmällisesti kaikki loput tupsukat ja nakkelin suoraan roskiin. Mieleen tuli joku hölmö sarjakuvahahmo repimässä hiuksia päästään. Näytänpä taas pitkästä aikaa hassulta täysin kaljuna, mutta pian siihen taas tottuu eikä lie kauaa tarvitse edes katsella, jos hiukset tästä piankin taas alkavat kasvaa. Kumma, miten vähäinenkin karvoitus vaikutaa ulkonäköön. Kaljuna näytän aina mielestäni paljon sairaammalta kuin olenkaan.

Veriarvot: hemoglobiini 108, trombosyytit 17, leukosyytit 0,1, neutrofiilit 0,02 ja crp 45. Ennustan, että huomenna taas trombosyyttitiputusta luvassa!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Päivä 13

Kuume ja väsymys. Siinäpä tämän päivän sanat. Lämpö on tänään sahaillut 37,5 - 37,9 asteessa. Varsin maltillista lämpöilyä edelleen siis, mutta tarpeeksi tekemään olosta vötkyn. 

Väsymystä on lisännyt myös se, että jouduin tänään ensimmäistä kertaa ottamaan suukipuun oxynormin. Periaatteessa olisin voinut vielä kestää kipua ja arastelin vähän kipulääkkeen pyytämistä, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että miksi kärsiä yhtään enempää kuin on pakko ja helpottihan se huomattavasti syömistä.

Koska nieleminen edelleen on välillä hankalaa, sovin hoitajien kanssa, että minulle tuodaan tästä lähtien joka ruualla ehdolle myös velliä tai puuroa. Tämänhän totesin toimivaksi ratkaisuksi jo Oyssissa, kun ruuat eivät tahtoneet aina maistua. Näin varmistan, että ainakin jotain tulisi päivän aikana syötyä! Olen täydennykseksi juonut myös muutaman Nutridrinkin - olen kai vähän outo, kun jopa pidän niiden mausta!

Tänään huomasin ensimmäistä kertaa, että hiukseni alkavat taas irrota. Oikein kunnon tuppoina. Yritin suihkussa saada hangatuksi kaiken pois kerralla, mutta ne ovat kesän aikana ehtineet sen verran kasvaa ja tuuheutua, että iso osa jäi vielä päähän sahottamaan. Toisaalta harmittaa, sillä olin oppinut pitämään "poikatukastani", mutta toisaalta tuntuu mukavalta tietää, että joudun katselemaan tätä viimeistä kertaa. Jännityksellä odotan, millainen kuontalo sieltä lähtee kasvamaan, kun on sen aika! Lääkärit povaavat tummia kiharoita!

Päivän positiivisuuspilkahdus: ei lainkaan pahoinvointia ja vatsakin tuntuu olevan ok!

Veriarvot: hemoglobiini 114, trombosyytit 39, leukosyytit 0,1, neutrofiilit 0,08, crp 26. Crp taas jostain syytä oikkuilee, mutta ei onneksi kovin pahasti. Myös kalium oli aavistuksen matala, joten sain tablettina kaliumlisää.

tiistai 26. elokuuta 2014

Päivä 12

Tämänaamuiset tunnelmat olivat taas täyskäännös eiliseen verrattuna. Kuumetta oli 37,8 ja paha olo vaivasi niin, että aamukahvit lensivät kaaressa samaa reittiä takaisin. Olen kyllä jo muutaman päivän ajan huomannut, ettei kahvia tee mieli, joten taidanpa tästä lähtien jättää väliin kokonaan.

Pyysin siis heti aamusta taas "hyväolotipan", että sain oloni kohenemaan. Vähän ärsyttää olla sitä vailla joka päivä, mutta kun muukaan ei auta. Lounaaseen mennessä paha olo oli poissa ja lämpökin painui itsekseen alle 37 asteen. Parasetamolin mussuttaminen kuumeen laskemiseen olisi turhaa erään limakalvoja suojaavan tiputuksen ansiosta, sillä se heikentää lääkkeen vaikutusta. Vaikka kuume käyttäytyi noin maltillisesti, otettiin silti jälleen uudet veriviljelyt ja yksi antibiootti vaihdettiin toiseen. Lääkäri keksi lopulta ratkaisun myös edelleen jatkuneisiin vatsavaivoihin: yksi ainoa tabletti eikä vaivoja ole sen jälkeen tälle päivää ollut. Hitto, kun olen niin onneton muistamaan lääkkeiden nimiä, mutta ehkä se ei ole nyt olennaista niin kauan, kun minun ei tarvitse itse huolehtia niistä.

Suu on tänään ollut vähän eilistä arempi ja aamulla tuntui nielukin kipeältä. Kipu helpotti, kun sain juotua kunnolla, mutta edelleen nieleminen tuntuu välillä hankalalta lähinnä siksi, että ruoka tuntuu jäävän pyörimään kurkkuun eikä menevän kunnolla alas asti. Lääkäri lohdutteli, että näiden vaivojen suhteen tämä viikko on pahin ja ensi viikolla pitäisi alkaa jo helpottaa. Toivotaan tosiaan näin ja että ensi viikolla oltaisi jo reilusti voiton puolella!

Veriarvoja: hemoglobiini 112, trombosyytit 14, leukosyytit 0,3, neutrofiilit 0,28 ja crp 13. Solut ovat nyt siis jälleen laskussa ja hyvä niin. Lääkärin kanssa kaikkea muuta hölistessä edelleen jäi selvittämättä varsinainen syy siihen, miksi solut eivät vielä ole painuneet nolliin asti, mutta toisaalta tällä hetkellä tärkeämmältä ja huojentavammalta tuntui tieto siitä, ettei tämä kuitenkaan mitenkään vaikuta uusien solujen toimintaan. Uudet solut siis lähtevät aikanaan nousuun riippumatta näistä tämänhetkisistä arvoista. Tänään minulle tiputettiin trombosyyttejä - ensimmäistä kertaa uuden veriryhmäni mukaisia. Sekin on tässä illan päälle jo huomattavasti virkistänyt oloani. :)


maanantai 25. elokuuta 2014

Päivä 11

Eilisillan vointini oli niin hyvä, että piti ihan sen takia valvoa tavallista myöhempään. Tuntui vain mukavalta, kun ei koko aikaa ällöttänyt ja taisipa kortisonitiputuksellakin olla piristävä vaikutus. Onneksi kortisoni ei kuitenkaan koskaan ole vaikuttanut yöuniini vaan nukuin nytkin yöni hyvin.

Aamulla olo jatkui hyvänä eikä lämpöäkään enää ollut. Olin varma, että tästä tulee pitkästä aikaa hyvä päivä. Vähän liian aikaisin iloitsin, sillä salakavalasti paha olo taas hiipi tekemään lounaan syömisestä jälleen epämiellyttävää. Olin tällä kertaa kuitenkin eilistä viisaampi ja pyysin tablettien sijaan heti kortisonitiputuksen, jonka voin saada kerran päivässä. Jos huonovointisuus vielä tälle päivää palaisi, nukkuisin tablettien vaikutuksesta mieluummin illan kuin päivän. Tiputus auttoi onneksi heti ja oloni on taas oikein hyvä ja ruokakin maistuu.

Suuhuni on ilmaantunut viisaudenhampaideni taakse molemmille puolille pienet nirhaumat, jotka hieman vaikeuttavat suun isoksi avaamista. Muistelisin, että ne ovat olleet siellä ennenkin matalasoluvaiheiden aikana ja ikenet muutenkin herkät erityisesti trombosyyttien laskiessa. Koskaan ne eivät kuitenkaan ole niin paljoa vaivanneet, että olisin viitsinyt niistä valittaa. Täällä aion kuitenkin mainita kaikesta vähänkin poikkeavasta ja tottahan lääkäri näkee ne itsekin suuhuni vilkaistessaan. Varsinaisesti kipeiltä nirhaumat eivät koko aikaa tunnu ja vähäisiäkin tuntemuksia helpottaa huomattavasti suun huuhtelu sekä saamani puuduttava ja desinfioiva geeli, jota voin tarvittaessa käyttää. Lisäksi saisin kipulääkettäkin, mutta siihen ei ainakaan vielä ole tarvetta.

Edellisen tekstin kommenteissa heräsi useampi kysymys vierailijoista ja hoitajien suojautumistoimenpiteistä. Ajattelin vastata kysymyksiin nyt näin yhteisesti. Taisin jossain vaiheessa itsekin kuvitella, että siirtoon liittyisi vaihe, jolloin en saisi tavata vieraita. Luulo oli kuitenkin väärä; vieraat ovat tervetulleita kunhan vieraalla itsellään tai perheenjäsenillään ei ole flunssaa tai mitään muutakaan tarttuvaa. Suojautumisen suhteen käytännöt taitavat eri sairaaloissa hieman vaihdella. Täällä suojautumista ollaan alettu purkaa ja niin hoitajat kuin vieraatkin voivat tulla huoneeseeni ilman suusuojaa tai hansikkaita. Käsihygienia on tietenkin ehdottoman tärkeää. Ainoastaan cvk:ta käsitellessään hoitajilla on suusuojat ja hansikkaat ja kanyylista pidetään muutenkin todella hyvää huolta. Viikottain minusta otetaan erilaisia virusnäytteitä ja jos niistä jokin osoittautuu positiiviseksi, silloin hoitajat suojautuvat takkeja myöten, jotta eivät veisi mahdollista virusta huoneestani eteenpäin. Jos taas itse poistun huoneesta, on minun itseni suojauduttava. Näin tääl Turuus (voi apua tuota murretta!) 

Veriarvot: hemoglobiini 122, trombosyytit 26, leukosyytit 0,4, neutrofiilit 0,33, crp 28. Eli taas ovat muka valkosolut pompsahtaneet ylöspäin. Edes lääkärillä ei tuntunut olevan antaa järjellistä vastausta siihen, miksi arvot nyt käyttäytyvät näin. Aikoi jutella muiden lääkäreiden kanssa eli jospa huomenna oltaisi vähän viisaampia. Itsestäni tämä on aika turhauttavaa, sillä tuntuu nyt siltä, etten voi alkaa odottaa uusien solujen heräämistä ennen kuin entisetkään on saatu nolliin!


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Päivä 10

Tänään on ollut koko päivän enemmän tai vähemmän kehno olo. Tai oikeastaan aamu sujui ihan hyvin ja söin aamupalankin ihan hyvällä ruokahalulla, mutta sen jälkeen olo alkoi tuntua jotenkin etovalta. Lounas ei olisi millään tahtonut maistua eikä oikein päivällinenkään. Syömiseni on ollut kuin hidastetusta filmistä: pieniä suupaloja kerrallaan, hyvin hidasta pureskelua ja varovaista nieleskelyä. Olen saanut päivän aikana parikin pahoinvointilääkettä, mutta niillä ei ole ollut juuri muuta kuin unettava vaikutus. Vasta nyt illalla saamani kortisonia sisältävä tiputus vei pahaa oloa mennessään sen verran, että saatoin syödä iltapalan ihan hyvillä mielin ja siskon tänään tuomat suolakeksit maistuvat nyt hyviltä. Onneksi oloni ei vaikuttanut siskoni käyntiin vaan jaksoin ja tuntui piristävältä seurustella tutun ihmisen kanssa. <3

Lämpö on sinnitellyt 37,3 asteessa ja vatsa toimii edelleen usein, mutta ei niin rajusti kuin eilen. Päivystävä lääkäri kävi minua taas vilkaisemassa ja totesi, että jos kuume nyt nousee yli 38, otetaan jo uudet veriviljelyt ja vaihdetaan yhtä antibioottia. Toivotaan, ettei kuume nyt tästä enää ihan heti nousisi! Toisaalta minulla on aina liittynyt matalasoluvaiheeseen kuumeilua, joten siinä mielessä tässä ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä.

Jäi eilen mainitsematta, että sain yllättäen tiputuksena vielä metotrexaattia eli sytostaattia, jota olen saanut aiemminkin. Ihmettelin tätä vähän, sillä kuvittelin, etten solusiirron jälkeen enää saisi sytoja. Lääkäri selitti, että sitä annetaan nyt hyljinnän estämiseen, tuhoamaan huonoja soluja. Ja tänään kuulin, että tulisin saamaan sitä vielä peräti neljä kertaa. Hoitaja arveli, että huonovointisuuteni voisi johtua juurikin tuosta metotrexaatista, mikä kyllä ajankohdaltaan sopisi kuvaan, mutta en kyllä muista koskaan Oulussa voineeni huonosti sen takia. Mene ja tiedä!

Eivätkä yllätykset tähän lopu. Päivän veriarvot näyttävät nimittäin tältä: hemoglobiini 114, trombosyytit 41, leukosyytit 0,3 ja neutrofiilit 0,3. Neutrofiilit olisivat siis tulleet muka eilisestä ylöspäin, mutta tämä ei kuulemma ole vielä "todellista" solujen nousua vaan ne laskevat siitä vielä aivan nolliin. Olin jotenkin olettanut, että tämä tapahtuisi nopeammin eivätkä lukemat jäisi junnaamaan.

lauantai 23. elokuuta 2014

Päivä 9

Aamu alkoi kuumeisissa merkeissä. Tunsin jo jossain vaiheessa yötä vilusta, että kuume on nousussa, mutta en jaksanut siinä vaiheessa sen kummemmin noteerata. Aamulla kuuden maissa yöhoitaja tokaisi, että näkee jo naamasta ja verenpainemittarin näyttämästä korkeasta pulssista, että kuumetta on. Ja niinhän sitä olikin peräti 39 astetta. Sain 500mg kuumetta laskevaa lääkettä. Olin jo marmattamassa, ettei kuume kyllä tuosta määrästä inahda mihinkään, mutta hoitaja ehti siihen väliin sanomaan, että on minun kannaltani parempi laskea kuumetta hitaasti. Myöhemmin lääkettä annettaisiin tarpeen mukaan lisää.

Kun olin nyt hereillä, mieleni teki kovasti jääkylmää juomista. Hanasta laskettu vesi ei täyttänyt tätä tarvetta, joten otin jääkaapista fantapullon. Kylmä juotava tuntui ihanalta - kunnes se juoksetti melkein hetimiten vessaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Sama toistui tunnin sisään varmaan viisi kertaa ennen kuin uskoin, ettei sitten juoda fantaa tyhjään vatsaan. Aamupalan syönti vähän arvelutti, mutta syömättömyyskään ei tässä vaiheessa auta, joten hitaasti söin aamupuuroni. Ja kaikeksi onneksi se pysyi jotakuinkin sisällä.

Tästä mahan "ilottelusta" oli tietenkin taas mainittava hoitajalle. Kuumekin sinnitteli lähellä 38 astetta, vaikka sain jossain vaiheessa jo toisenkin kuumelääkkeen. Päivystävä lääkäri kävi minua katsomassa ja arveli, että todennäköisesti viikon aikana saamani esihoidot ovat ärsyttäneet nyt suolistoni aiheuttaen niin kuumeen kuin tulehdusarvonkin nousun. Crp tosin ei kaikeksi onneksi ollut tänään noussut, vaan jopa laskenut 46 -> 41. Nyt aloitettiin jo kolmas antibiootti. Tällä hetkellä saan siis kahta antibioottia suoneen ja kolmatta tablettina. Jo on kumma, jos ei näillä eväillä vatsavaivat ja kuumeet taltu!

Päivä on mennyt siis kaiken kaikkiaan pikkukuumeessa sängyssä vetelehtien. Vasta iltapäivällä kuumeen kunnolla laskiessa virkostuin kaivelemaan käsityöt esiin. Vatsakin on onneksi aamusta rauhoittunut. Kaikista on nyt varmasti erittäin antoisaa lukea vatsani toiminnasta, mutta valitettavasti se nyt kuuluu asiaan. Ja jos minä jotain elämästä tiedän niin sen kuinka tärkeää on, että suolisto voi hyvin!

Päivän veriarvot: hemoglobiini 121, trombosyytit 66, leukosyytit 0,3 ja neutrofiilit 0,19. Ihmettelen, että hemoglobiini vielä tässä vaiheessa jaksaa pysytellä noinkin hyvissä lukemissa. Viimeisen vuoden aikana nimittäin yli 100 lukemat ovat olleet suorastaan ihme!

Katsellaas taas mitä huominen päivä tuo tullessaan. :)



perjantai 22. elokuuta 2014

Päivä 8: The Päivä

Noniin. Siellä nyt ovat uudet solut sisuksissani matkalla parantamaan minut lopullisesti. Näin ainakin kovasti toivon!!

Aamu alkoi normaalisti sädehoidolla hyvin nukutun yön jälkeen. Ei pahoinvointia, mutta vähän vatsakipuja, joista mainitsin hoidon jälkeen hoitajalle. Sain siihen kipulääkettä. Myöhemmin lääkäri tuli kertomaan, että crp oli eilisestä kohonnut 19 -> 46, mikä saattoi hyvinkin johtua vatsasta. Varmuuden vuoksi otettiin veriviljelyt ja aloitettiin antibiootti. Olin vähän ihmeissäni, sillä moinen crp:n nousu ei olisi Oulussa vielä aiheuttanut toimenpiteitä, mutta ehkä hyvä näin. Ainakaan se-mikä-lie ei luulisi pääsevän näin kovin pahaksi!

Puoli yhden tiennoilla tultiin kertomaan, että solut ovat saapuneet Helsingistä Turkuun. Enää niitä tarvitsi vähän lämmitellä, ettei niitä kylmiltään lyötäisi suoniini virtaamaan. Oletin tässä kestävän noin tunnin, mutta sain odottaa vielä toisenkin, mikä alkoi jo vähän ottaa hermoon kuten aina mielestäni turha odottelu. Toisaalta mitäpä väliä tuolla kellonajalla enää tässä vaiheessa oli, mutta ottipa silti.

Lopulta minut kytkettiin monitoriin, jotta samalla saatiin jälleen seurata sydäntä ja verenpainetta. Solupussi tuotiin huoneeseen kahden hoitajan ja kahden lääkärin (kokeneemman ja vähemmän kokeneemman) saattelemana. Siinä vaiheessa jo melkein nauratti koko tilanne. Solupussi näytti melko samalta kuin trombosyytit, punertavammalta vain. Siinä ne nyt sitten olivat, minun uusi elämäni.

Kello 14:42 tiputus alkoi ja kaikki sujui hyvin. Toinen lääkäreistä totesi, että soluja on todella hyvä määrä, joten sen puolesta ei pitäisi kestää aivan tolkuttoman kauan, kun ne lähtisivät nostamaan veriarvojani. 10-14 päivän kuluttua voisi jo jotain alkaa tapahtua. En kuitenkaan luota mihinkään aika-arvioihin, sillä en halua pettyä. Mieluummin sitten vaikka yllättyä positiivisesti! Kello 15:02 oltiin jo vaihtamassa tilalle huuhtelupulloa, jotta loputkin soluset saatiin letkusta huuhdeltua sisälleni. Toimitus oli lopulta siis varsin lyhyt!

Tässä vaiheessa vointini oli hyvä, mutta neljän jälkeen tunsin kuinka kuume alkoi nousta horkan kanssa. Kuumelääkettä, uudet veriviljelyt ja lisää uutta antibioottia kehiin, tiputuksia minun ei siis ainakaan tarvitse unohtaa! Epäselvää tässä vaiheessa on, joko näin pian reagoin kuumeella soluihin vai enteilikö jo aamuinen crp-arvo jotain ja ottamani kipulääke vain esti kuumeen nousun.

Kuume on kuitenkin jo laskenut ja oloni nyt varsin hyvä ja luottavainen!

Vielä päivän muut veriarvot: hemoglobiini 133, trombosyytit 89, leukosyytit 0,1 ja 0,06.

torstai 21. elokuuta 2014

Päivä 7

Pitihän se arvata, ettei tämä oleilu täällä nyt aivan pelkkää rallattelua ole kuten tähän asti on vaikuttanut. Eilenillalla kävin nukkumaan vielä ihan hyvävointisena, mutta joskus 2-3 aikoihin aamuyöllä heräsin aivan törkeän pahaan oloon ja vatsanväänteisiin. Ei muuta kuin vessaan ja voin kertoa, ettei hetkeen tee ainakaan pitsaa mieli... Vatsa oli myös aivan sekaisin eikä vatsan kipu tahtonut hellittää vielä takaisin sänkyyn päästyänikään.

Ilmoitin heti olostani hoitajille, mutta juuri muuta apua heillä ei ollut tarjota kuin pahoinvointilääkettä suoneen ja kipulääkettä tablettina, joka ei tainnut kauaa viihtyä sisuksissani. Se kuitenkin helpotti sen verran, että sain pidettyä itseni kasassa aamuun ja selvisin sädehoidostakin ihan kunnialla. 

Sädehoidon jälkeen sain taas esilääkkeet kaniseerumia varten ja lisää pahoinvointilääkettä, mutta itse kaniseeurmi päätettiinkin jättää lopulta antamatta vastaavan reaktion välttämiseksi. Se ei kuulemma vaikuta niin paljon muuhun hoitoon kokonaisuudessaan. Hyvä niin! Vointini on päivän mittaan pysynyt kohtalaisena. Hieman varoen olen syönyt, mutta joka aterialla kuitenkin jotakin. Kerran pyysin iltapäivällä lääkettä orastavaan pahoinvointiin. Päätin, etten katsele enkä kuulostele outoja olotiloja hetkeäkään, kun apuakin kerran on saatavilla!

Tänään alkoivat myös hyljinnänestolääkkeet tablettimuodossa. Huomenna olisi sitten edessä itse h-hetki! En jotenkin osaa enkä jaksa enää kummemmin jännittää sitä. Tahdon elää hetkessä ja tällä hetkellä minulle on tärkeää tietää, ettei siirto itsessään toimenpiteenä ole tavallista tiputusta kummempi. Se mitä siitä sitten seuraa, on jo tulevaisuutta eikä auta kuin toivoa parasta!

Päivän veriarvot: hemoglobiini 128, trombosyytit 108, leukosyytit 0,3 ja neutrofiilit 0,29. Luuytimeni alkaa siis olla valmis vastaanottamaan siirteen ja omat valkosoluni "väistymään sen tieltä". Tarkoitushan on, että siirre alkaisi tuottaa uusia soluja omieni sijaan. Maksa-arvot ovat näemmä vähän koholla (P-ALAT 124), mutta niin on käynyt jokaisen sytokuurin jälkeen. Crp on 19, mutta lääkärin mukaan se selittynee yöllisellä vatsareaktiolla eikä siitä vielä olla huolissaan.

Tällaista tänään, huomenna kohti uutta seikkailua! Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte lukea blogiani ja olla hengessä mukana! :)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Päivä 6

Tästä päivästä ei ole isoja kerrottavana, hyvin menee edelleen. Aamulla kävin sädehoidossa nukkumassa tällä kertaa ilman tuskia. Nyt ollaan siitäkin jo voiton puolella; enää kaksi aamua jäljellä, jei! :)

Kymmeneltä minuun laitettiin tippumaan thymoglobuliinia eli kaniseerumia. Todellakin, juuri sitä miltä kuulostaakin, kanissa kasvatettua seerumia, jonka tarkoitus on osaltaan ehkäistä omaa valkosolutuotantoani ja jo ehkäistä tulevan siirteen käänteishyljintää. Ennen tiputusta sain esilääkkeeksi kortisonia suoraan suoneen ja paratabsia tabletteina. Luulin tiputuksen kestävän kuusi tuntia kuten ensimmäinen pullo kestikin, mutta sen perään tulikin toinen eli tiputus kestää yhteensä 12 tuntia. Ja sama homma huomenna. Sivuoireiksi povattiin kovasti verenpaineen laskua ja kovaa kuumetta. Päivä on sitten vähän mennyt odotellessa, että niin koskas niitä pitäisi ilmetä, mutta eipä ole tähän mennessä mitään tullut. Nyt tietenkin, kun vouhotan niin yö/huominen menee kuumeen kourissa! Mutta siihenkin on apu lähellä ja antibiootit valmiina.

Tämän päivän pieneksi iloksi on mainittava hyvä ruoka! Tilasin päivälliseksi normilistalta poikkeavasti makaronilaatikkoa ja oli muuten hyvää. Ja iltapalaksi sattui vielä pizzaa niin jo vain maistui.

Päivän veriarvot: hemoglobiini 124, trombosyytit 170, leukosyytit 3,6 ja neutrofiilit 3,50.

tiistai 19. elokuuta 2014

Päivä 5

Tänäaamuna vuorossa oli keuhkojen sädetys. Kuten varmaan aiemminkin olen maininnut, keuhkoille sädetystä kohdistettiin muuta vartaloa vähemmän ja sitä varten oli siis "rakennettava" keuhkosuojat. Suojat eivät tulleet mitenkään minuun kiinni vaan noin puoliväliin minusta ja sädehoitolaitteesta. En huomioinut mitä materiaalia suojat olivat, mutta ne kiinnitettiin pleksiin niin, että sädehoitolaitteesta tuleva valo heijasti niiden kuvat minun rintakehääni suunnittelureissulla tehtyjen pisteiden mukaisesti. Sitten otettiin vielä röntgenkuvat, joista nähtiin, että ne varmasti olivat oikeilla kohdillaan ja sitten alkoi vasta itse sädetys. Ja sama homma tietenkin siinä vaiheessa, kun oli aika kääntää puolta niin, että selkäni oli laitteeseen päin.

Koko sessio kesti siis tällä kertaa kaikkinensa kaksi tuntia. Kylläpä meinasi aika tuntua pitkältä siinä samassa asennossa maatessa. Tällä kertaa ei unikaan auttanut, kun paikat alkoivat puutua ja allani olevaan käteen jopa sattua. Mutta onneksi suojia tarvittiin vain tänään, joten jäljellä olevat kolme kertaa sujunevat yhtä jouhevasti kuin eilen!

Tänään sain toisen ja onneksi viimeisen selkäpiikinkin. Oyssin eduksi on sanottava, ettei siellä koskaan tuhellettu piikkien kanssa yhtä paljon kuin täällä vaan homma sujui aina hyvin! Täällä on molemmilla kerroilla onnistuttu tökkimään hermoja niin, että vasen jalkani on saanut melko mojovia tujauksia. Liekö johtunut siitä, että aiemmin olen aina ollut istuvassa asennossa, mutta täällä ollaankin totuttu pistämään niin, että potilas on kyljellään. Enkö sitten vain löytänyt tarpeeksi hyvää asentoa. Mutta  kuten sanottu, onneksi niitä ei enää ole tulossa!!

Muuten päivä on ollut ok. Pientä väsymystä ilmassa, muttei pahoinvointia. :) Sain fysioterapeutilta vähän jumppaohjeita ja luvan liikkua iltaisin käytävälläkin, ettei aivan tarvitse tänne huoneeseen homehtua!

Ja päivän veriarvot: hemoglobiini 118, trombosyytit 175, leukosyytit 5,5 ja neutrofiilit 5,38. Vieläkin mennään viitearvoissa, mutta alaspäin tullaan!


maanantai 18. elokuuta 2014

Päivä 4

Aamulla minut kärrättiin ensimmäiseen sädehoitoon jo kello 07:40. Ennen sitä noin kuuden maissa minulle tuotiin taas useampi tippapullo ilmeisesti esilääkitykseksi. Seitsemän jälkeen nousin jo hoitamaan aamutoimiani ollakseni valmis ennen lähtöä. Varoin hieromasta itseeni ihorasvaa, koska siitä iho voisi kuulemma palaa pahasti.

Minut vietiin sädehoitohuoneeseen ja aseteltiin makaamaan samaiseen "muottiin", joka minulle tehtiin pari viikkoa aiemmin. Minuun laitettiin viisi anturia otsaan, keskelle rintaa, lantioon, reiteen ja sääreen. Niiden tarkoitus oli mitata sädetyksen tehoa. Varsinainen "sädehoitopömpeli" oli minusta noin neljän metrin päässä. Olin olettanut joutuvani jonkin laitteen sisään. Mutta hyvä näin. Niin pian, kun hoitajat poistuivat huoneesta suljin silmäni enkä tiennyt kuin kovasta surinasta ja luomieni läpi heijastuvasta valosta, että jotain tapahtui. Nukahdin heti ja havahduin välillä vain siihen, kun sänky käännettiin puolessa välissä hoitoa niin, että olin selin pömpeliin.

Hoito meni siis paremmin kuin hyvin. Jaksoin hyvin maata koko tunnin eikä aika edes tuntunut niin pitkältä. Huomenna hoito kestää vähän kauemmin, koska rintakehäni ympärille rakennetaan jonkinlainen suoja. Vielä neljänä aamuna sama setti ja sitten olisi tämäkin ohi!

Aamupäivän jaksoin touhuilla kaikenlaista, mutta iltapäivästä alkoi iskeä väsy ja vähän taas kehno olokin. Ei niin huono kuin viikonloppuna, mutta otin kuitenkin varulta lääkkeen, jotta olo ei menisikään niin huonoksi. Päiväunet jouduin ottamaan, mikä on minulle ollut osastolla harvinaista. Voihan olla, että viikon loppua kohden päiväunet alkavat käydä tutuiksi. Muita sivuoireita en onneksi ainakaan vielä ole havainnut. Ruokakin on maistunut hyvin.

Päivän labrat: hemoglobiini 136, trombosyytit 248, leukosyytit 8,8 ja neutrofiilit 8,40. Vieläkin siis näyttää aivan normaalilta, mutta siitä ne äkkiä romahtavat, kun on sen aika. Voi olla, että kun lopultakin huomisaamuna pääsen eroon Uromitexan-tipasta, joka siis sisältää kortisonia, arvot alkavat laskea hyvinkin pian.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Päivä 3

Eilisilta jatkui vielä etovan olon kourissa. Iltapala meni nihkeästi alas ja puolilta öin jouduin lopulta yrittämään oksentamista, jos vaikka se olisi helpottanut oloa, mutta en saanut paljon mitään aikaiseksi. Sain sitten vielä kerran lääkettä suoraan suoneen, joka vei sekä pahan olon että tajun, heh. Siksi sitä ei varmaan päivällä annetukaan.

Tämä päivä on toistanut aikalailla samaa rataa. Aamulla heräsin hyvävointisena, mutta jo kymmenen maissa alkoi toinen ja onneksi viimeinen syklofosfamidi-tiputus. Yhtä nopeasti se tiputettiin kuin eilinenkin, mutta aivan heti siitä ei tullut yhtä kaameaa oloa kuin viimeksi. Sain lounaankin ihan hyvin syödyksi. Sieltä se etova olo kuitenkin pikkuhiljaa hiipi, mutta en jäänyt tällä kertaa sen kanssa tuskailemaan vaan pyysin heti lääkettä ja sainkin sitä tablettimuodossa. Silläkin ilmeisesti on jonkin verran unettava vaikutus, sillä muutama tunti sen jälkeen kului sängyssä.

Nyt alkaa olo olla aika normaali enkä ainakaan vielä ole joutunut pyytämään lisälääkitystä. Jospa tämä tästä! Saas nähdä mitä huominen ensimmäinen sädehoito tuo tullessaan, siitä kun minulla ei ole vielä lainkaan kokemusta.

Päivän veriarvot: hemoglobiini 131, trombosyytit 264, leukosyytit 12,8 ja neutrofiilit 11,67. Kaksi jälkimmäistä ovat siis heittäneet vähän häränpyllyä ollen reilusti viitearvojen yläpuolella, mutta hoitaja kertoi sen johtuvan lisääntyneestä kortisonista ja olevan vain väliaikaista.

lauantai 16. elokuuta 2014

Päivä 2

Aamu alkoi noin kuuden maissa, kun yöhoitaja toi tippapullon tippumaan. Kaivelin tottuneesti piuhat esiin paitani alta, jotta hoitaja pääsisi niihin käsiksi, mutta en vielä sen kummemmin jaksanut noteerata vaan jatkoin unia. Herättyäni näin, että kyseessä on Uromitexan-niminen valmiste, jota tiputetaankin yhteensä kolme vuorokautta taukoamatta. Lääke suojaa mm. virtsateitä sytostaattitiputusten aikana. 

Tänään olen säästynyt pistelyiltä. Aamun verikokeetkin otettiin cvk:sta ilman, että minun täytyi siitä erikseen vinkua. Maanantaisin ja torstaisin kuulemma otetaan sellaisia kokeita, että ne on otettava perinteisellä tavalla, mutta on tämänkin jo parempi kuin joka-aamuinen pistely. Eilinen kipukin alkaa jo vähän hellittää enkä ole tarvinnut enää särkylääkettä.

Kymmenen jälkeen tuli ensimmäinen syklofosfamidi-tiputus, joka kesti reilun tunnin. Tiputuksen ajaksi minut komennettiin petiin, sillä samalla haluttiin seurata sydänkäyrää ja verenpainetta. Tiputus sujui hyvin enkä havainnut mitään erikoista ennen lounasta. Kun nousin syömään, oloni olikin yllättäen aika huono. Päässä tuntui höpöltä ja vähän etoikin. En meinannut saada ruokaa syödyksi. Välillä piti jopa käydä pitkällään ruisleivät suussa miettimässä nielenkö vai en. Sinnittelin kuitenkin ja sain lopulta suurimman osan eväästä syödyksi. Olen päättänyt syödä, vaikka mikä olisi. Arvelin, että olo menisi pian ohi, olinhan saanut peräti kolmea eri pahoinvointilääkettä ennakoivasti: ruiskulla suoraan suoneen, tiputuksena ja vielä tablettina. Ei niitä sitten vissiin turhaan anneta! 

En joutunut oksentamaan, mutta etova olo vain jatkui. Kolmelta jouduin luovuttamaan ja pyytämään vielä jotain lääkettä. Se tuntuu nyt helpottavan sen verran, että sain jo päivällisen alas vähän paremmalla ruokahalulla. Vielä olisi huomenna sama edessä. Tiedänpähän nyt, etten jää odottelemaan huonon voinnin menevän ohi itsestään! Lääkäri arveli, että tiputuksen voisi antaa vähän hitaammin, jospa sekin auttaisi. Tämä kaikki oli minulle jotenkin outoa kaikista varoitteluista huolimatta, sillä en ole ikinä kärsinyt pahoinvoinnista varsinaisesti sytostaattien takia. Mitähän muita "kivoja" yllätyksiä on vielä luvassa...

Jouduin sitten heti toisena päivänä pyörtämään päätökseni siitä, etten makaisi koko päivää sängyssä vaan nousisin ylös. Niin toki teinkin heti aamulla, kun vointi oli vielä hyvä. Aamutoimiini kuuluu mm. painon ja lämmön mittaus ja merkkaaminen ylös nestelistaan, johon merkitsen myös itse päivän juomiset. Nestettä on päivän aikana mentävä noin viisi litraa, joista kaksi pitäisi juoda, loput menee tipan mukana. Lisäksi suu on huuhdeltava Caphosolilla kuusi kertaa päivässä. Kaikki tämä on siis jo tuttua ja oli jokapäiväistä kauraa Oyssissakin, en vain ole aiemmin tainnut niistä paljon kertoilla. Nyt nämä pienet "velvollisuudet" tuovat ikään kuin rytmiä ja jotain pakollista tekemistä päiviin.

Päivän veriarvot: hemoglobiini 143, trombosyytit 282, leukosyytit 4,3 ja neutrofiilit 3,13. Ei siis vielä mitään merkittäviä muutoksia eikä toki pidäkään olla! Katsotaas mitä huominen tuo tullessaan. :)

perjantai 15. elokuuta 2014

Päivä 1

Kauan odotettu ja pelättykin lähdön hetki koitti viimein eilen aamulla. Kerrankin olin pakannut suurimman osan tavaroistani jo edellisenä päivänä niin, että ne olivat valmiina matkaan. Yritin ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, mutta silti sain kokonaisen matkalaukun täyteen: mukaan lähti mm. yhdet vaihtovaatteet kotiin paluuta varten, monta kerää varta vasten tätä reissua varten ostettuja lankoja, muutama äidin hyllystä löytynyt kirja ja vielä pari tuotantokautta vanhoja Emmerdaleja, joita en malttanut edellisenä päivänä olla ostamatta. Lisäksi tietenkin läppäri, jota kautta voin katsoa Netflixiä. (: 

Koirat hoksasivat heti laukut nähdessään mikä on homman nimi. Nuka aloitti itkulta kuulostavan vinkumisen ja kumpikin istua törötti ulko-oven edessä siinä toivossa, että sittenkin pukisin niille valjaat päälle ja ottaisin mukaani. Yleensä ne erottavat hienosti tilanteet, jolloin ne eivät pääse mukaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kerro niille lähteväni "kauppaan". Nyt en viitsinyt edes valehdella niille. Arvasin, etten onnistuisi lähtemään niiltä "salaa" ja pelkäsin, että viimeistään siinä vaiheessa pääsisi itku. Yllätin itseni kuitenkin omalla rauhallisuudellani; komensin koirat pois oven edestä, rapsutin molempia viimeisen kerran ja lähdin. Oikeastaan oloni oli aivan rauhallinen ja mietin, että saan lisävoimia parantua ajattelemalla noita kahta kotona odottavaa marakattia ja sitä hetkeä, kun palaisin jälleen kotiin.

Heh, puhun paljon koirista, mutta totta kai yhtä haikealta tuntui jättää Mika ja kaikki muutkin läheiset taakseni. Onneksi siskoni lähti mukaani minua saattamaan ja matka sujui nopeasti.

Illalla Tyksissä tulooni oltiin varauduttu ja minut ohjattiin melko samanlaiseen huoneeseen, jossa vietin yhden yön heinäkuun alussa. Ikkuna antaa tällä kertaa eri suuntaan, enemmän kaupunkiin päin. Noita maisemia kelpaa katsella! Täysi tohina alkoi heti ja erinäisiä bakteerinäytteitä otettiin sieltä ja täältä ja tuolta. Samat näytteet on annettava tänä iltana vielä toistamiseen.

Ensimmäinen kokonainen päivä Turkua on jo melkein takana. Päivä on kulunut nopeasti ja olo on vähän kuin neulatyynyllä: aamulla otettiin verikokeita varmaan sata pullollista (no okei, ehkä kuitenkin vain kymmenkunta). Aamupäivällä tyrkättiin cvk paikalleen, mikä sujuikin yllättävän nopeasti ja hyvin lukuunottamatta hetkellistä sydämen rytmihäiriötä, joka kuulemma kertoi siitä, että piuha menee sinne minne pitääkin. Yhden maissa annettiin ensimmäinen sytostaatti yllättäen selkäpiikkinä ja toinen on luvassa vielä tiistaina. Tulevan viikon aikana kuulostaa olevan niin paljon eri lääkkeitä ja tiputuksia luvassa, että pyysin saada itselleni kopion lääkekortista, jotta edes vähän pysyisin itsekin kartalla. Vaikuttaa siltä, että tulen viettämään paljon aikaa piuhojen päässä.

Sain kuulla myös toissapäiväisestä PET-CT:stä: tuumori on edelliseen kuvaan verrattuna samankokoinen ja vähäistä kirkkautta sen ympärillä näkyy edelleen, kuitenkin vähemmän kuin viimeksi. Puhutaan nyt siis osittaisesta remissiosta. Lääkärin mukaan vaikka tulos ei ole täydellinen, se on kuitenkin erittäin hyvä ja tästä on hyvä jatkaa. Uskon siihen, vaikka itse vähän petyinkin tulokseen.

Kaiken kaikkiaan vointini on nyt hyvä, mitä nyt cvk:n alue on näin tuoreeltaan sen verran kipeä, että jouduin pyytämään särkylääkkeen. Päivän veriarvot: hemoglobiini 136, trombosyytit 284, leukosyytit 5,9 ja neutrofiilit 4,59 + liuta muita arvoja joiden päälle en juuri ymmärrä eikä minun lie tarvitsekaan niin kauan, kun kaikki on ok. Erinomaisista luvuista lähdetään siis liikkeelle! Nuo neljä arvoa ainakin ovat sellaisia, jotka lähtevät pian laskuun ja joiden nousua aletaan viikon päästä odottaa kuin kuuta nousevaa!

tiistai 12. elokuuta 2014

Viimeisten päivien tunnelmia

Voi ärsytys. Eiliseksi varattu PET-CT siirtyikin sitten keskiviikoksi. Eilen aamulla ennen yhdeksää soitettiin, että kuvauksessa tarvittava varjoaine on loppunut. Loppunut?! Olisi tehnyt mieli kysyä, että miten ihmeessä moinen on mahdollista ja miten sitä ei huomattu ennen kuin eilisaamuna... Vaan eipä se olisi mitään auttanut. Tyydyin kiltisti raapustamaan uuden ajan ylös ensimmäiseen käteeni osuneeseen paperiin. Ajan siirtyminen juuri keskiviikolle harmitti kovasti. Olisin varmaan keksinyt viimeiselle kotipäivälleni parempaakin tekemistä.

Tarkoitus oli vielä ennen siirtoa käydä juttelemassa Tyksin naistentautienpolilla lastensaantimahdollisuuksistani, mutta sopivaa aikaa ei saatu sovituksi. Tai aikoja on kyllä ollut tarjolla useita, mutta kaikki olisivat vaatineet erillistä reissua Turkuun ja siihen en suostunut. Väliin jo ehdotettiin, että kävisinkin Oyssissa, mikä sinänsä olisi ollut ihan järkevä vaihtoehto, mutta jotenkin en nyt jaksa yhtään keskittyä aiheeseen. Tiedän sanomattakin, että mahdollisuuteni ovat nyt jo sytostaattien ansiosta huonot. Mitkä sitten ovat muita vaihtoehtoja, niistä ehdin keskustelemaan sitten, kun energiani ja keskittymiskykyni riittää aiheen miettimiseen. Tyksistä tarjottiin vielä yksi aika jonnekin lokakuulle, toivottavasti se jo osuisi samalle päivälle jonkun kontrollikäynnin kanssa.

Vihaan aikatauluja. Ne eivät vain koskaan toimi.

No joo, kai tämä kuitenkin menee vähän jännityksen piikkiin, kun kaikki pienet suunnitelmien muutokset ottavat hermoon. Jotenkin vain pistää miettimään, mikä kaikki muu voi mennä pieleen. Itseasiassa olen aika varma, että joku hämminki tulee vielä cvk:n asennuksen kanssa, kun tuo vascu-portti on yhä paikallaan. Ei sitä ainakaan samaan suoneen saada, missä se aina ennen on ollut. Nyt tuntuu hölmöltä, että en vaatinut portin poistoa.

Tämä on taas niin minua, stressaan kaikesta turhasta ja epäolennaisesta. Enköhän taas rauhoitu, kun lopulta "pääsen" Turkuun ja homma lähtee käyntiin.

torstai 7. elokuuta 2014

Hei hei heinäkuu

Se on sitten jo elokuu! Viime viikon keskiviikkona pakkasimme auton ja lähdimme ajelemaan kohti Suomussalmea. Onneksi kelit eivät olleet aivan niin helteisiä kuin ne ovat viime aikoina olleet! Olisi muuten ollut tuskaista raahata koiria meidän "ilmastoidussa" autossamme. Samasta syystä tulimme takaisin jo lauantaina, koska sunnuntaiksi luvattiin taas lämmintä. Lähtiessä harmitti, sillä olisin halunnut olla pidempään. Olen kuitenkin iloinen, että reissuun tuli lähdettyä. Ehdin nähdä siskoa ja hänen perhettään, ystäviä, mummoa ja tietenkin äitiä. Koiratkin pääsivät mökille hulmuamaan vapaana.

Palatessa kävimme ihastelemassa Hepokönkään vesiputousta. Mietin, miksi ei ole aikaisemmin Mikan kanssa tullut siellä käytyä. Niin kaunis näkymä sijaitsee vain kaksi kilometriä reitiltämme eri suuntaan, mutta ei, aina on ajettu vain ohi. Aina on muka kiire. Toivottavasti olen ensi keväänä siinä kunnossa, että voimme palata katsomaan, kun putous on komeimmillaan!

Kiire se on kummallinen asia. Nytkin tuntuu koko ajan, että on kiire tehdä kaikkea, saada aikaiseksi vaikka mitä ja nähdä kaikkia ennen kuin lähtö koittaa. Eli olo on täsmälleen sama kuin se on ollut aina ennen osastolle lähtöä. Pitäisi kai osata vähän hellittää. Kyllä se Mikakin osaa ne koriin jäävät pyykit pestä, imuroida ja lattian luututa. Koirien kanssa tekisi mieli touhuta enemmän, mutta repaleet eivät paljoa jaksa kuumuuden takia. Harmittaa, että minulta menee jo toinen syksy peräkkäin "hukkaan", kun olisi mitä otollisimmat kelit ulkoilla ja käydä pitkillä lenkeillä.

Jostain syystä itse hoito ei tällä hetkellä juurikaan jännitä. Lähinnä toivon, että aika menisi nopeasti, jotta hoitokin olisi jo pian ohi. Toivon ja uskonkin, että selviän siitä yhtä hyvin kuin tähänkin astisista hoidoista. Oikeastaan minun osanihan tässä touhussa on vallan helppo. Minun ei tarvitse kuin olla ja odottaa vain sillä välin, kun muut touhuavat ympärilläni ja pähkäilevät ja päättävät asioista puolestani.