Kauan odotettu ja pelättykin lähdön hetki koitti viimein eilen aamulla. Kerrankin olin pakannut suurimman osan tavaroistani jo edellisenä päivänä niin, että ne olivat valmiina matkaan. Yritin ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, mutta silti sain kokonaisen matkalaukun täyteen: mukaan lähti mm. yhdet vaihtovaatteet kotiin paluuta varten, monta kerää varta vasten tätä reissua varten ostettuja lankoja, muutama äidin hyllystä löytynyt kirja ja vielä pari tuotantokautta vanhoja Emmerdaleja, joita en malttanut edellisenä päivänä olla ostamatta. Lisäksi tietenkin läppäri, jota kautta voin katsoa Netflixiä. (:
Koirat hoksasivat heti laukut nähdessään mikä on homman nimi. Nuka aloitti itkulta kuulostavan vinkumisen ja kumpikin istua törötti ulko-oven edessä siinä toivossa, että sittenkin pukisin niille valjaat päälle ja ottaisin mukaani. Yleensä ne erottavat hienosti tilanteet, jolloin ne eivät pääse mukaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kerro niille lähteväni "kauppaan". Nyt en viitsinyt edes valehdella niille. Arvasin, etten onnistuisi lähtemään niiltä "salaa" ja pelkäsin, että viimeistään siinä vaiheessa pääsisi itku. Yllätin itseni kuitenkin omalla rauhallisuudellani; komensin koirat pois oven edestä, rapsutin molempia viimeisen kerran ja lähdin. Oikeastaan oloni oli aivan rauhallinen ja mietin, että saan lisävoimia parantua ajattelemalla noita kahta kotona odottavaa marakattia ja sitä hetkeä, kun palaisin jälleen kotiin.
Heh, puhun paljon koirista, mutta totta kai yhtä haikealta tuntui jättää Mika ja kaikki muutkin läheiset taakseni. Onneksi siskoni lähti mukaani minua saattamaan ja matka sujui nopeasti.
Illalla Tyksissä tulooni oltiin varauduttu ja minut ohjattiin melko samanlaiseen huoneeseen, jossa vietin yhden yön heinäkuun alussa. Ikkuna antaa tällä kertaa eri suuntaan, enemmän kaupunkiin päin. Noita maisemia kelpaa katsella! Täysi tohina alkoi heti ja erinäisiä bakteerinäytteitä otettiin sieltä ja täältä ja tuolta. Samat näytteet on annettava tänä iltana vielä toistamiseen.
Ensimmäinen kokonainen päivä Turkua on jo melkein takana. Päivä on kulunut nopeasti ja olo on vähän kuin neulatyynyllä: aamulla otettiin verikokeita varmaan sata pullollista (no okei, ehkä kuitenkin vain kymmenkunta). Aamupäivällä tyrkättiin cvk paikalleen, mikä sujuikin yllättävän nopeasti ja hyvin lukuunottamatta hetkellistä sydämen rytmihäiriötä, joka kuulemma kertoi siitä, että piuha menee sinne minne pitääkin. Yhden maissa annettiin ensimmäinen sytostaatti yllättäen selkäpiikkinä ja toinen on luvassa vielä tiistaina. Tulevan viikon aikana kuulostaa olevan niin paljon eri lääkkeitä ja tiputuksia luvassa, että pyysin saada itselleni kopion lääkekortista, jotta edes vähän pysyisin itsekin kartalla. Vaikuttaa siltä, että tulen viettämään paljon aikaa piuhojen päässä.
Sain kuulla myös toissapäiväisestä PET-CT:stä: tuumori on edelliseen kuvaan verrattuna samankokoinen ja vähäistä kirkkautta sen ympärillä näkyy edelleen, kuitenkin vähemmän kuin viimeksi. Puhutaan nyt siis osittaisesta remissiosta. Lääkärin mukaan vaikka tulos ei ole täydellinen, se on kuitenkin erittäin hyvä ja tästä on hyvä jatkaa. Uskon siihen, vaikka itse vähän petyinkin tulokseen.
Kaiken kaikkiaan vointini on nyt hyvä, mitä nyt cvk:n alue on näin tuoreeltaan sen verran kipeä, että jouduin pyytämään särkylääkkeen. Päivän veriarvot: hemoglobiini 136, trombosyytit 284, leukosyytit 5,9 ja neutrofiilit 4,59 + liuta muita arvoja joiden päälle en juuri ymmärrä eikä minun lie tarvitsekaan niin kauan, kun kaikki on ok. Erinomaisista luvuista lähdetään siis liikkeelle! Nuo neljä arvoa ainakin ovat sellaisia, jotka lähtevät pian laskuun ja joiden nousua aletaan viikon päästä odottaa kuin kuuta nousevaa!