maanantai 16. syyskuuta 2013

Huono aamu

Kello on puoli seitsemän aamulla. Minusta tuntuu, että unilääkkeistä huolimatta en ole nukkunut yhtään. Selkääni sattuu enkä jaksa enää maata. Voisinpa edes vaihtaa asentoa - olisi ihanaa nukkua pitkästä aikaa kyljelläni, oikein kippurassa niin kuin minulla oli usein tapana nukahtaa. Jokohan viitsisin avata tietokoneen ilman, että viereisessä pedissä makaava rouva kovasti häiriintyy?

Tällaisia mietin tänä aamuna. Jouduin eilen muuttamaan omasta huoneesta kolmen hengen huoneeseen eikä asia miellytä minua yhtään. Hyvästi vähätkin inhimillisyyden rippeet, hyvästi yksityisyys. Päätin avata tietokoneen. Olen kyllästynyt ajattelemaan aina muita ennen itseäni. Ei tätikään paljon askeliaan ja kolistelujaan säästellyt ravatessaan yöllä vessassa useammin kuin kerran tai kahdesti.

Kyllästynyt. Väsynyt. Uupunut. Nämä tunteet ovat olleet eilen ja tänä aamuna päälimmäisinä pinnassa. Kyse ei ole siitä, ettenkö saisi aikaa kulumaan. Eilenkin sain uutta mieleistä tekemistä, kun mieheni sisko toi minulle neulontatarvikkeet ja niistä alkoikin heti syntyä uusi huivi. Ei, olen väsynyt epävarmuuteen. Siihen, etten tiedä millä tasolla soluni tänään ovat. Tai huomenna. Siihen, että joku sanoo minulle, etten voi hyvin, vaikka tuntisin oloni virkeäksi. Olen kyllästynyt siihen, etten todellakaan tiedä milloin pääsen kotiin. Ja kun pääsen, kuinka pitkäksi aikaa. Päiväksi? Kahdeksi? Jos huonosti käy, en pääse kotiin ollenkaan vaan uusi hoitojakso alkaa heti edellisen päätyttyä ensi viikon tiistaina.

Tällä hetkellä valkosolutasoni on niin alhainen, että sitä pyritään lisäämään keinotekoisesti vatsaan laitettavan pistoksen avulla. Piikki muistuttaa insuliinipiikkiä ja minun pitäisi kuulemma opetella laittamaan se itse. Myös verenpaineeni ovat tälle aamua alhaiset, minkä vuoksi oloni on hutera. En jaksaisi millään nousta sängystä.

Haluan kotiin.

6 kommenttia:

  1. Hei, olen Kalevan toimittaja, ja vaihtaisin muutaman sanan mielelläni kanssasi. Voisitko olla yhteydessä minuun numeroon 044 7949 794 tai sähköpostitse heli.vayrynen@kaleva.fi.
    Yst.t. Heli Väyrynen

    VastaaPoista
  2. Olen seurannut tätä blogiasi nyt reilun viikon verran. Olet todella rohkea kun jaat elämääsi meille näin. Itse yhden lapsen menettäneenä en silti osaa kuvitella tuntojasi. Epävarmuus ja se että ei voi itse määrätä itsestään ovat todella hajottavia asioita. Kiitos näistä kirjoituksistasi ja toivotan sinulle voimia!

    -Johanna

    VastaaPoista
  3. En osaa sanoa muuta ku tsemppiä älyttömästi!

    VastaaPoista
  4. Markku vinkkasi mulle, että olet alkanut kirjoittaan blogia.Kuulostaa välillä, niin tutulta nuo sun ajatukset ja tuntemukset.Tiedän niin ton tunteen, kun joutuu kolmen hengen huoneeseen. Pahin kokemus oli, kun vieressä oli tosi pahasti dementoitunut jehovan todistaja,joka luuli olevansa Ruotsissa. Siinä oli huumorintaju koetuksella:)Onko sulla neulasta piikki?Mulla hoiti kotona pistämisen hoitaja Markku:)Sen voi pistää reiteenkin. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että sulle ei kerrottu niistä unilääkkeistä. Musta tuntuu, että joka kerta kun hoitajat jotakin pillereitä toi, ne myös kerto et mitä ne on.Tsemppiä kovasti sinne, kyllä se päivä tulee kun pääset pois, ihan varmasti.
    T:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että luet blogia. Onkin käynyt mielessä, että meillä voisi olla nyt aika samanlaiset mietteet.. Neulalla tosiaan pitäs piikki opetella laittamaan. Siihen hommaan ei tuosta minun omahoitajasta taida olla apua, pyörtyy ennen ku minä piikin nähdessään :) Eka kerran, ku sain unilääkkeet niin olivat samassa purkissa kuin ne noin miljoona muutakin tablettia mitä minulle siinä vaiheessa syötettiin. En arvannut ollenkaan, että kaksi niistä oli unilääkkeitä.. Oonpaha osannu tästä lähin kysyä jos tuodaan jotain uutta! Kova kiire tuntuu hoitajilla koko ajan olevan :/ Kotiin on kova hinku <3

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista