maanantai 30. syyskuuta 2013

Vauvamme muistolle

Muistelimme tänään Mikan kanssa hetken pientä vauvaamme. Jos hän olisi syntynyt eri olosuhteissa ja elävänä, hän olisi tänään tasan kuukauden ikäinen. Mika tiesi kertoa, että vauva oli kuollut vasta synnytystä edeltävänä päivänä ja tarkka syntymäaika oli kello 14:37. En tiennyt kumpaakaan näistä aikaisemmin.

Olen pähkäillyt, miltä keskenmeno olisi tuntunut ilman syöpädiagnoosia. Voisin kuvitella, että suru olisi jollain tavalla erilaista tai ainakin sitä olisi käsitellyt eri tavalla. Nyt olen yrittänyt ajatella asian niin, että vauvani pelasti minut: Olisiko kuntoni romahtanut niin nopeasti ilman raskautta? Olisinko hakeutunut uudestaan lääkäriin ilman huolta vauvasta? Jossittelu toki on tässä vaiheessa turhaa, mutta haluan uskoa, että pienokaisemme ei kuollut turhaan. Hänenkin lyhyellä olemassaolollaan oli jokin tarkoitus.

Voisi kuvitella, että juuri tällä hetkellä vauvojen näkeminen  ja vauvoista puhuminen tuottaisi minulle suunnatonta tuskaa. Tietenkin tunnen haikeutta enkä varmasti koskaan lakkaa kaipaamasta omaa pientäni, mutta en silti ole pahoillani nähdessäni muiden lapsia. Esimerkiksi pienen, kohta 9 kuukauden ikäisen kummityttöni ja hänen viattoman hymynsä näkeminen tekee minut vain iloiseksi. Olen onnellinen, että hän saa elää ja olla terve. Ei ole hänen eikä kenenkään muun vika, että juuri minun vauvalleni kävi miten kävi.

Voisinpa edes sytyttää kynttilän pienemme muistoksi. Sen teenkin heti, kun pääsen seuraavan kerran kotiin <3


11 kommenttia:

  1. Niinpä, onko asioilla tarkoitus vai vaan silkkaa äärimmäisen huonoa onnea :(.

    VastaaPoista
  2. En oikein tiedä mitä sanoisin, ehkä siis vain sanon ottavani osaa tähän suruun. Vaikuttaa kuitenkin siltä ettet olisi mitenkään erityisen katkera tilanteesta, joka on varmasti terveellisempää vaikka tottakai olisi täysin ymmärrettävää. Jaksamisia jatkoon :)

    VastaaPoista
  3. Voi, Nenna, miten paljon sinussa onkaan voimaa ja rohkeutta! Kiitos, että jaat tarinasi! Lukiessani tekstejäsi minä melkein unohdan hengittää - niin väkevää ja latautunutta kirjoituksesi on. Käväiset ajatuksissani päivittäin, vaikka tunnen sinut vain tekstiesi kautta. Toivon sinulle ja läheisillesi valtavasti rakkautta, lohdutusta ja luottamusta. Let me sing you gentle songs.

    Elina

    VastaaPoista
  4. Jokaisen elämä on oman mittainen. Pienokaisenne eli täyden elämän, vaikka se päättyikin ennen syntymää. Voitte vaalia rakkaita muistoja hänestä. Lämpimiä ajatuksia, valoisia hetkiä, voimia ja paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  5. Aika monta raskautta vaimollanikin päättyi keskenmenoon, jos en väärin muista niitä oli kolme. Ei pitänyt olla edes mitään syytä, sikiö vain kuoli eikä sille ollut mitään syytä. Sekin että keskenmenot tuli toistuvasti, niin oli hoitajien mielestä vain käsittämätöntä huonoa tuuria. Ei pitänyt olla mitään mikä esti normaalin raskauden. Kyllä minulla oli tunne, että sen asian kanssa on vain elettävä, ettei meillä ole lapsia. Eikä sitä suruakaan enää halunnut kokea niin oli helpompaa olla yrittämättä. Asiat on unohtuneet ja enää ei edes muista noita tapahtumia. Tietysti ne saattaa joskus tulla mieleen, mutta ne on niin unohtuneet, ettei niistä enää mitään muista. Jotenkin kuin ne olisi tapahtunut jollkkin muulle.

    Noin 3 vuotta ensimmäisen keskenmenon jälkeen meille syntyi terve poika. 1,5 vuotta myöhemmin syntyi toinen poika. Nyt on kaikki hyvin sen suhteen, lapset on terveitä ja monesti tuntuu että meillä on vähän yli 10-vuotiaat unelma lapset. Lempisanontani ”asioilla on tapana järjestyä” toteutui tässä tapauksessa. Toivotaan että se sanonta toimii sinullekin :)


    VastaaPoista
  6. Lämpöinen ajatus vauvanne muistolle...kukaan ei selviä elämästä ilman kipeitä kokemuksia, ne on käytävä läpi ja surun annettava tulla, olet positiivinen persoona vaikka, aikaisemmin kerroit itsestäsi toisin , miksi tuhlata voimavaroja turhaan murehtihmiseen huomisesta kun kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo, nautitaan tästä hetkestä ja kerätään energiaa niitä tulevia "mörkö"päiviä varten, onneksi niitä tulevia "ilo"päiviä on ainaskin tuhat kertaa enempi...

    VastaaPoista
  7. Minullakin on takana keskiraskauden keskenmeno. Ja se lohduttaa, että ajattelen samoin kuin sinä, että enkelipoikamme elämällä oli jokin tarkoitus.

    On hienoa, että teilläpäin saatte käydä muistelemassa häntä myös muistolehdossa. Siis ymmärsin, että sairaala järjestää jonkin yhteistuhkauksen ja tuhkan sirottelun muistolehtoon? Täälläpäin Suomea sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Tai siis paljon jälkeenpäin sain tietää, kun asiasta kyselin, että täällä hautaus/tuhkaus olisi pitänyt järjestää itse, jos olisi halunnut. Mutta ei asia paljon ole haitannut, olemme käyneet isoäidin haudalle sytyttämässä kynttilän myös enkelipoikamme muistoksi. Ja kotipihallammekin olemme polttaneet kynttilää hänelle.

    Elämän arvoa ei tosiaan määrää elämän pituus. Muistelkaa lämmöllä pienokaistanne!

    Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni tuhkia ei olla siroteltu mihinkään. Kyseessä on vain yhteinen muistopaikka.

      Poista
  8. http://www.sytytakynttila.fi/

    Täällä voit sytyttää virtuaalikynttilän

    VastaaPoista