torstai 5. syyskuuta 2013

Mistä kaikki alkoi?

Aloitetaan vaikka siitä millaista elämäni oli. No, ei mitenkään erikoista, ajattelin silloin. Asuin avomieheni ja kahden riiviömäisen koirani kanssa rivitalokaksiossa. Olin vakituisessa työssä ja elämämme oli kaikin puolin tasaista ja normaalia kaikkine pikku tappeluineen ja onnellisine hetkineen, mitä elämään nyt yleensä kuuluu.

Juhannuksen (2013) jälkeisenä sunnuntaina sain tietää olevani raskaana. Aluksi uutinen tuli itselleni hienoisena järkytyksenä, sillä en ollut varautunut raskauteen juuri nyt, kun olin vasta aloittanut uudessa työpaikassakin. Mieheni kanssa asioista puhuttuamme ajatus pian muuttui kuitenkin maailman ihanimmaksi ja aloimme heti suunnitella tulevaisuutta pikkuisen kanssa; kuinka totuttaisimme koirat vauvan tuloon, täytyisi hankkia tilavampi auto jne. Olimme vauvasta niin innoissamme, että kerroimme siitä aika pian kaikille läheisillemme, vaikka itselläni oli ollut aiemmin periaate, että ainakaan ennen ultraa asiasta ei juuri puhuttaisi.

Kaikki oli siis vallan mallikkaasti ja tunsin itseni onnelliseksi, mitä aiemmin ajattelin saavuttamattomaksi olotilaksi. Olen näet luonteeltani aika perus negatiivinen ihminen, joka ei usein näe asioissa hyviä puolia.

Yksi asia kuitenkin varjosti elämääni. En edes muista tarkalleen milloin kaikki oireet alkoivat, mutta yhdistin ensimmäisen kerran väsymyksen ja hengästymisen tunteet alkuraskauteen - lukihan joka paikassa sen olevan aivan normaalia! Pian hengitykseni alkoi kuitenkin käydä _erittäin_ raskaaksi. Kun pyörämatka töihin alkoi tuntua ylivoimaiselta, hakeuduin työterveyshuoltoon. Lääkäri ei oikein tuntunut uskovan oireitani. Koska kuitenkin sinnikkäästi valitin huonoa oloa, sain lääkäriltä PEF-mittarin. Josko kyseessä olisi vaikka astma. Otin mittarin, mutta en hetkeäkään uskonut astmaepäilyyn.

Hakeuduin seuraavaksi oireideni kanssa neuvolalääkäriin, koska halusin varmistaa, että vauvalla olisi kaikki hyvin. Tämäkin lääkäri tuntui olevan sitä mieltä, että hengästymiset ja väsymykset kuuluvat raskauteen. Sain tällä kertaa kuitenkin hengitystä avaavaa lääkettä tarpeen mukaan käytettäväksi sekä lähetteen verikokeisiin allergioiden testaamiseksi. Samalla viikolla käytiin ensimmäisessä ultrassa ja vauvalla oli kaikki hyvin. Oli ihanaa nähdä pikkuiset liikkeet ja kuulla sydänäänet <3

Noin viikon ajan sinnittelin lääkkeen avulla. En jaksanut kulkea töihin pyörällä vaan mieheni vei ja haki minut autolla. Se hävetti minua kovin, sillä työmatkani ei kuitenkaan ollut kovin pitkä. En myöskään jaksanut lähteä koirieni kanssa lenkille ja tunsin suurta syyllisyyttä siitä kuinka vähän jaksoin niitä hoitaa muuten kuin sohvalla maaten ja silitellen. Kävin töissä, mutta aina kun kukaan ei nähnyt, jouduin lysähtämään pöytäni päälle lepäämään. Kävelin ja istuin kyyryssä, koska silloin oli helpointa hengittää. Olkapääni oli niin kipeä, etten voinut nukkua sen takia öisin. Ajattelin sen olevan vain jumissa jatkuvan huonossa ryhdissä olemiseni vuoksi.

Oli aamu 23.8.2013. Aivan tavallinen aamu. Otin kuvan rakkaasta Nuka-koirastani ja laitoin sen facebookiin, koska oli sen 4-vuotissyntymäpäivä. Iltapäivällä oli tarkoitus lähteä kotipaikkakunnalleni Suomussalmelle äitini luo ja juhlistamaan kummipoikani synttäreitä. Menin normaalisti kahdeksaksi töihin. Noin kello 8:30 sain puhelun lähimmästä terveyskeskuksestani: hoitaja käski saapumaan pikaisesti päivystykseen, koska edellisenä päivänä otetuista verikokeista oli löytynyt jotain poikkeavaa. Ilmoitin asiasta esimiehelleni ja lupasin saapua pian takaisin.

Terveyskeskuksessa minut otti vastaan venäläissyntyinen lääkäri. Hän katsoi verikoetuloksiani, kuunteli tarkkaan keuhkoni ja oli suorastaan järkyttynyt siitä, että istuin siinä: oikeanpuoleisen keuhkoni alaosasta ei kuulemma kuulunut mitään. Hän lähetti minut suoraan Oulun yliopistolliseen sairaalaan lisätutkimuksiin. Sairaalassa minusta otettiin yksi röntgenkuva tarkoin vatsani suojaten, jotta vauvani ei saisi säteilyä. Kuvassa näkyi, että oikeanpuoleinen keuhkoni oli lähes täynnä nestettä. Todettiin myös, että minulla on keuhkokuume. Lääkäri olisi halunnut ottaa keuhkoistani tarkemman tietokonekuvan, mutta se olisi ollut liian vaarallista vauvalle. Jouduin siis osastolle, jossa minua alettiin hoitaa antibiooteilla ja keuhkoni tyhjennettiin nesteestä.

Oloni ei kuitenkaan helpottanut eivätkä veriarvoni lähteneet normalisoitumaan. Minut vietiin teho-osastolle ja sieltä leikkaukseen, koska keuhkoissani oli yhä nestettä. En muista enää tarkkoja päiviä milloin tämä kaikki tapahtui, sillä tämän jälkeen minut pidettiin unessa monta päivää.

30.8.2013 minut herätettiin ja ensimmäiset sanat, jotka kuulin olivat: Hei Henna, olet nukkunut monta päivää ja sinulla syöpä. Vauvasi on kuollut ja nyt on aika synnyttää.

19 kommenttia:

  1. *Halaus kivun keskelle* Voimia naiselle, joka uskaltaa tuoda oman itsensä kipukohtineen muiden eteen.

    Osanotto naiselta, joka tietää mitä on synnyttää pieni rakkaansa kuolleena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voimaa tässä nyt kovasti tarvitaan ja jokainen kannustava sana auttaa eteenpäin!

      Poista
  2. Kyllä tuli tippa silmään tätä lukiessani. Voimia ja jaksamisia sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  3. Olen täysin sanaton. Ei ole varmasti olemassa sanoja jotka veisi tuskan pois, mutta oikein paljon jaksamisia sinulle ja läheisillesi taisteluun, toivon että onni näyttäytyy elämässäsi pian!

    VastaaPoista
  4. Voimia tuleviin aikoihin. Toivottavasti vielä kohtaat elämässäsi niitä hyviä aikoja <3

    VastaaPoista
  5. paljon voimahaleja Henna sinulle. Olet rohkea ja vahva nainen, ja olen varma että selviät taistelussa syöpää vastaan ! <3

    VastaaPoista
  6. Hei, olen Kalevan toimittaja, ja vaihtaisin muutaman sanan mielelläni kanssasi. Voisitko olla yhteydessä minuun numeroon 044 7949 794 tai sähköpostitse heli.vayrynen@kaleva.fi.
    Yst.t. Heli Väyrynen

    VastaaPoista
  7. voimia <3 löysin blogisi juuri ja luin kaiken kirjoittamasi voimia valtavasti <3
    t. kajaanista ouluun muuttanut nainen. Toivottavasti elämä voittaa <3

    VastaaPoista
  8. Näin tuntemattomanakin haluan lähettää sinulle paljon rakkaudellisia ajatuksia, elämän auringon säteitä, voimia!

    VastaaPoista
  9. Voimia sinulle! <3

    VastaaPoista
  10. sanatonna luen tätä. en voi muuta sanoa, kuin että voimia teille !

    VastaaPoista
  11. Voi hyvä Jumala! Miten elämä voi koetella. Uskomatonta. Olet menettänyt lapsesi, olet vakavasti sairas. Toivottavasti elämä vielä hymyilee sinulle. Toivon sitä sydämestäni. En voi kuin toivottaa sinulle jaksamista tässä vaikeassa elämäsi vaiheessa. Kyynelet tulevat silmiini tarinaasi lukiessa.

    VastaaPoista
  12. Hei nenna,
    olen todella pahoillani tilanteestasi, on kuitenkin mukavaa että jaat tarinaasi kaikille luettavaksi. Menetyksesi oli niin suuri, ettei sitä voi helpolla ymmärtääkään. Aloitettiinko syöpähoidot ollessasi unessa, ja sait tiedon herätessäsi? Vai onko sellainen mahdollista?

    En löydä enempää sanoja, voimia ja jaksamista tulevaan! Elämä kohtelee välillä niin väärin.
    Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen sytostaatti annettiin minun luvalla, nennan ollessa nukutuksessa.

      - Mika Tikkala

      Poista
  13. Hei,
    Liittyikö tuo mainitsemasi olkapääkipu jotenkin tähän todettuun sairauteen? Olen lukenut kirjoituksiasi, mutta en ole huomannut muuta mainitaa tuosta.

    Toivon todella voimia sinulle jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä, olkapääkipu johtui keuhkooni kertyneestä nesteestä.

      Poista
  14. Löysin blogisi äsken, ja ensimmäisen postauksen luettuani päätin, että haluan lukea tarinasti alusta asti. Voimia ja tsemppiä taisteluusi!

    VastaaPoista
  15. En tiedä miltä sinusta ja puolisostasi tuntuu, voin ainoastaan vain kuvitella.Teidän Pikkuinen elää vielä teidän sydämissä eikä häviä sieltä. Voimaa teille molemmille ja erityisesti sinulle jaksamista taisteluun tautia vastaan.

    VastaaPoista
  16. Ihan kamalaa, en voi edes kuvitella miltä susta ja miehestäsi tuntuu. Olen todella pahoillani teidän Pienokaisen vuoksi. Aina ei voi ymmärtää miksi joitain asioita tapahtuu ja ehkä meidän ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Pienokaisenne on nyt kaunis enkeli taivaassa ja sieltä seuraa teidän elämäänne joka hetki ja Taivaan Isä pitää huolta teidän pikkuisestanne. Voimia, jaksamista ja siunausta sinulle ja miehellesi.

    VastaaPoista