tiistai 10. syyskuuta 2013

Yllätyksiä

Yritin eilen illalla ennen yhdeksää kirjoitella uutta blogitekstiä ja ihmettelin, kun tuntui siltä, etten millään saa väännettyä yksinkertaisintakaan ajatusta lauseeksi. Luovuin kirjoittamisesta, suoritin iltatoimeni ja vaihdoin vielä päivän kuulumisia äitini ja siskojeni kanssa. Sitten en voinut enää mitään vaan oli pakko sulkea silmät. Ajattelin uneliaisuuteni johtuvan siitä, että en ole tällä osastolla olemiseni aikana nukkunut kunnolla ja univelkaa olisi viimein kertynyt niin paljon, että nyt uni tuli helposti.

Aamulla seitsemältä avasin silmäni ja olisin edelleen halunnut jatkaa unia. Nousin kuitenkin ylös ennen kuin hoitajat aloittaisivat aamuhästäämisensä noin puoli kahdeksan maissa. Haluan aamuisin olla hetken rauhassa. Kerroin hoitajalle  muka tyytyväisenä nukkuneeni yön sikeästi ja sain kuulla, että olin iltalääkkeideni joukossa saanut ilmeisen tujut unilääkkeet. 

Aha. Sepä tuntui hienolta kuulla tässä vaiheessa. Luulin nukkuneeni aivan "omin voimin". Ilman lääkkeitä. Eikä tämä todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun minulle jätettiin kertomatta "yksi pikku juttu".

Ja nyt kuulostan kamalalta valittajalta. Tiedän, että täällä hoidettavana oleminen on minulle hyväksi. Minua tarkkaillaan ja tutkitaan jatkuvasti, jotta tilastani oltaisiin aina ajan tasalla ja vointini voitaisiin pitää mahdollisimman hyvänä. Tiedän myös, että hoitajien työ on hektistä enkä todellakaan ole täällä ainoa potilas. Hoitajatkin ovat vain ihmisiä ja asioita voi jäädä vahingossa kertomatta. 

Silti joka kerta, kun minut haetaan yllättäen johonkin tutkimukseen, lääkäri tulee ja tuikkaa selkääni piikillä lääkettä ja komentaa sen jälkeen makuulleen neljäksi tunniksi tai minua pidetään päivä nälässä jotain tutkimusta varten asiasta etukäteen tiedottamatta, tunnen itseni väkisin arvottomaksi ihmisraadoksi. Ikään kuin minun ei tarvitsisi tietää mitä tapahtuu, koska olen vain täällä eikä minulla ole kiire minnekään. Noina hetkinä olen ollut todella vihainen.

Jälkeen päin muistan taas, että kaiken tämän myllerryksen päämäärä on vain saada minut terveeksi.

Sain eilen lääkäriltä sentään pari uutta tiedonmurusta tilastani. Hienojen lääketieteellisten sanojen seasta ymmärsin, että syöpäni on hyvälaatuinen ja se on jo nyt alkanut reagoida hoitoihin pienentymällä jonkin verran. Mitä sitten tarkoittaa jonkin verran, en tiedä, mutta uutinen helpotti aavistuksen verran oloani.

Yhtenä hoitomuotona minulle harkitaan kantasolusiirtoa. Ei vielä tiedetä missä vaiheessa siirto toteutetaan vai toteutetaanko ylipäätään, mutta jo tässä vaiheessa halutaan selvitää olisiko joku kolmesta sisaruksestani sopiva solujen luovuttaja. Sain jälleen yhden syyn olla onnellinen ja kiitollinen: onni on omat rakkaat siskot ja veli, joista yksikään ei hetkeäkään epäröinyt suostua tutkittavaksi. <3


7 kommenttia:

  1. Hirmuisesti sinulle voimia Henna jaksaa päivä kerrallaan eteenpäin!Olet taistelija<3 Sattumalta törmäsin blogiisi ja nyt haluan tietää mitä sinulle kuuluu, hienoa kuulla että hoito on alkanut jo tehota. En sinua tunne, mutta suuresti olet kolauttanut omalla elämäntilanteellasi. Sanoja ei tunnu löytyvän mitkä tuntuisi oikealta sanoa sinulle, mutta halusin kuitenkin sanoa jotain. Pyydä ihmeessä ainakin hoitajilta tarkennusta mitä seuraavaksi on tapahtumassa ja mitä lääkkeitä sinulle kannetaan, se on oikeutesi :) Ihan hirmuisesti voimia sinulle! T: Memmu

    VastaaPoista
  2. Kiitokset :) Olen kyllä yrittänyt aina tiedustella hoitajilta, mitä esimerkiksi täksi päiväksi on luvassa, mutta aina hekään eivät tiedä. Kuulemma esim. lääkäri voi lyhyelläkin varoitusajalla päättää, että minulle tehdäänä joku tietty tutkimus tai sitten vain sattuu tulemaan vapaa tutkimusaika. Lääkkeitä taas saan niin paljon, että aina ei vain hoksaa kaikkea kysyäkään :/ No, tänä iltana sentään tiedän mitkä pillerit ovat unilääkkeitä!

    VastaaPoista
  3. Ei varmasti hoksaa kysyäkään, niin paljon on tapahtunut nyt sinulle! Mutta kerro rohkeasti harmittavista asioista myös hoitajille. Voimia sinulle, miehellesi ja perheellesi! Toivottavasti jokaisesta päivästä löytyy sinulle joku voimanlähde ja ilopilkku. Kerroit aiemmin olevasi aika perusnegatiivinen ihminen, minusta vaikutat tosi tsempparilta, ihailtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaankin antanut mielipahani kuulua ja näkyä, kun siihen on ollut aihetta. Vaan taitaavatpa olla hoitajat melko tottuneita siihenkin!

      Poista
  4. Kannattaa pyytää sekä miestäsi että äitiäsivaatimaan, että heille ilmoitetaan / kysytään kaikista toimenpiteista / lääkkeistä. Monesti potilas itse jää huomioimatta kiireen keskellä, sillä eihän potilas jaksa liikoja vaatia siinä tilassaan missä on. Eikä uskallakkaan vaatia, sillä muuten hoitajat voivat äityä hankaliksi (tai hankalemmiksi). Vaikka asian ei pitäis näin mennä, niin valitettavasti hoitajatkin ovat ihmisiä ja noin se menee.

    Lähimmillä omaisilla taas ei juurikaan muuta kanavaa ole purkaa suuttumustaan, kuin hoitajat. Ja vihoviimeinen, mitä sen kummemmin hoitajat kuin lääkäritkään kaipaavat, ovat hankalat omaiset. Joten tuo kanava toimii parhaiten. Ei sitä tarvitse edes olla raivoava härkä, ihan tiukka ja asiallinen vaatimus mieheltäsi ja vanhemmiltasi riittänee, että asioita ei enää 'unohdella' kertoa sinulle.

    T."Samassa veneessä ollut entinen potilas"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, eipä olisi tullut mieleenkään!

      Poista
  5. Sattumalta minäkin törmäsin blogiisi fb:n kautta ja nyt haluan ehdottomasti kuulumisia seurata! Toivon enkeleitä sinulle, Voimia ja Siunausta teille kaikille!

    VastaaPoista