keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Olen viime päivinä voinut hieman huonosti, minkä vuoksi blogikin on viettänyt hiljaiseloa. 

Maanantaina sairaalaan tullessani kärsin pahoinvoinnista ja päänsärystä, jotka ilmeisesti johtuivat alhaisesta hemoglobiinista. Oloni helpotti vähän päästyäni vuoteeseen ja saatuani pahoinvointilääkkeen, mutta en uskaltanut juurikaan syödä koko päivänä. Kello kahden maissa sain jälleen selkäpiikin, jota myös it-hoidoksi kutsutaan, ja edessä oli taas vähintään kaksi tuntia makaamista. Tällä kertaa en pistänyt sitä yhtään pahakseni ja sain hetken jopa nukutuksi. Tämä oli ensimmäisen hoitojakson viimeinen lääkehoito.

Vielä maatessani minulle tultiin kertomaan, että minut siirrettäisiin jälleen uuteen huoneeseen - yksityishuoneeseen. Aluksi säikähdin muuton johtuvan siitä, että tilani olisi jotenkin muuttunut huonompaan suuntaan. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, vaan huone sattui vain vapautumaan ja ne on tarkoitettu minunlaisilleni potilaille, jotka viettävät sairaalassa pidempiä aikoja. Vasta sen kuultuani tajusin olla mielissäni päästessäni takaisin omaan rauhaan. Tulevan yön nukuin autuaasti kuin pikkulapsi.

Tiistai oli toisen hoitojakson ensimmäinen päivä. Ensimmäisen jakson aikana olin hoitojen ja lääkkeiden suhteen aivan pihalla, vaikka minulla loppuvaiheessa olikin käsissäni lääkekortti, josta näin mitä ja milloin minulle annettaisiin. Keskittymiseni meni enemmän sairauteni sisäistämiseen ja niin monen muun asian läpikäymiseen, että tuntui olevan aivan sama, mitä minuun pumpattaisiin.

Tästä hoitojaksosta olen jo paljon kiinnostuneempi. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että tällä kertaa minun on mahdollista päästä useammin kotilomille. Oikeastaan aina, kun solutasoni ja vointini sen sallivat. Onneksi asumme lähellä, sillä se tekee kotilomailut helpommiksi toteuttaa.

Hoitojakso alkoi metotreksaatti-nimisellä sytostaatilla, jota tiputettiin kaiken kaikkiaan vuorokauden ajan. Tämä lääke olikin sellaista myrkkyä, että jopa vessassakäynnistä saatiin aikaseksi yhdenlainen toimitus: joka ikinen kerta minun täytyy suojata käteni kertakäyttökäsinein ja hengitystieni suojanaamarilla, sillä lääkepitoista virtsaa ei saa koskettaa eikä hengittää. Tämä vielä menisi ellei sama toistuisi noin parin tunnin välein - yölläkin -  lääkkeen vaatiman runsaan nesteytyksen vuoksi. Nytkin, vaikka lääkkeen tiputus on jo loppunut, suojautumista täytyy jatkaa ainakin huomiseen tai ylihuomiseen kunnes vereni lääkepitoisuus testataan ja todetaan oikeanlaiseksi.

Eilisen päivän kärsin myös voimakkaasta päänsärystä, mikä piti minut jälleen sängyssä. Makuuasennossa en tuntenut särkyä, mutta ylösnoustessa se alkoi heti. Ilmeisesti kehnossa asennossa makaamisesta johtuen minua vaivasivat myös niska- ja hartiaseudun kivut, jotka onneksi helpottivat fysioterapeutin tuomalla lämpötyynyllä. Päänsäryn arveltiin johtuvan yhä alhaisesta hemoglobiinista ja minuun tiputettiin vielä ylimääräisiä punasoluja, mikä helpottikin särkyä illaksi. Näin ollen tippatelineessäni roikkui yhtäaikaa kolme pulloa ja kaikista niistä jotain minun sisuksiini. Asian ajatteleminen tuntuu jokseenkin inhottavalta. 

Olen koko sairaalassaoloni ajan saanut erilaisia antibiootteja. Jo toistamiseen niiden antaminen yritettiin lopettaa, mutta kuten viimeksikin, minuun nousi heti yli 38 asteen kuume ja tulehdusarvoni kohosivat. Tänään siis aloitettiin jälleen uusi antibioottikuuri. 

Tämäkin aamu sujui päänsärkyä potiessa. Särkylääkkeen jälkeen kipu hellitti jonkin verran, mutta on nyt taas muuttunut voimakkaammaksi. Kipu tuntuu edelleenkin vain pystyssä ollessani, minkä vuoksi tämäkin päivä on sujunut enimmäkseen makuuasennossa. Kukaan ei osaa oikein kertoa minulle, mistä tämä päänsärky lopulta johtuu. Jos se ei ala pian loppua, on edessä pään kuvaus.

Meneillään on jo toisen sytostaatin tiputus. Tätä saan tämä vuorokauden aikana kahdesti ja seuraavan kerran perjantaina. Lisäksi tämän viikon ohjelmaan kuuluu kasa suun kautta annettavia - sekä nieltäviä että imeskeltäviä - lääkkeitä sekä silmätippoja. Tätä viikkoa pidemmälle en vielä hoitojaksoa tunne. Ehkä parempi niin. Minulla on sellainen tunne, että edessä on vielä vaikka mitä sellaista, mistä en vielä tiedä enkä näin ollen osaa pelätä.






16 kommenttia:

  1. Ihailen postiivista (mutta järkevää) ajatusmailmaasi, joka varmasti auttaa (hoitojen lisänä) paranemisessa.
    Itsellä oli muutama vuosi sitten vaikea elämäntilanne ja itseäni auttoi juuri se että hoidin tilannetta pala kerrallaan (nyt laitetaan pyykit ja sitten teen tuon..) ja se että joka päivälle järjestin itselleni jotakin kivaa, (iltapäiväkahvi, mukava kirja, tv-ohjelma, vierailu etc). Ja jaoin tunteita kaverin kanssa (silloin tekstareilla, bloggausta ei ollut..) Tzemppiä!

    VastaaPoista
  2. Ei muuta kuin rohkeutta ja voimia. Turnauskestävyyttä tarvitaan, mutta kyllä sinä selviät. Saku Koivukin selvisi. Hänellä ei tosin ollut juuri sama lymfooma, mutta hyvin samantapainen aggressiivinen lymfooma kuitenkin. Hoidot voivat ottaa päähän parikin kertaa, mutta puolen vuoden kuluttua olet jo voiton puolella. Terveisin Leena

    VastaaPoista
  3. Hurjasti voimia!! Kyllä se olo vielä paranee, usko pois...

    VastaaPoista
  4. Valtavasti voimia sinulle Henna ja tsemppiä raskaisiin hoitoihin!

    VastaaPoista
  5. Voimia halausten kera jokaiseen päivääsi! <3 ps.kirjoitat ja ilmaiset itseäsi ihailtavan hyvin...vaikka vakava sairastuminen on aina kriisi, ehkä kirjoittaminen tosiaan on kriisinhallintaakin.

    VastaaPoista
  6. Erittäin hyvä blogi. Kirjoitat seikkaperäisesti ja taitavasti. Vaikka oletkin aivan tuntematon ihminen, tarinasi koskettaa ja toivonkin sinulle tulevaisuuteen hyviä asioita. Vahvoja olkapäitä tarvitaan taakkasi kantamiseen, ne sinulla onneksi tuntuu olevan, ja myös läheisiä tukemassa. Kenenkään ei pitäisi koittaakaan selvitä tuollaisesta yksin.

    VastaaPoista
  7. Voimia ja toivonkipinöitä sinulle!

    VastaaPoista
  8. Voimahali, olen lukenut blogiasi kalevan jutun jälkeen.
    kokemuksia itselläni syövästä on lähipiirin kautta joten tiedän, että tulee hyviä ja huonoja päiviä.
    Paljon voimia ja suojelusenkeleitä ♡
    -Katja

    VastaaPoista
  9. Hei Henna!

    Sinulle taidetaan antaa sinne selkään (selkäytimeen) sitä lääkettä? Joskus niistä pistoista tulee tuollainen pystyssä paheneva päänsärky. Kysy osastonlääkäriltä, voiko asialle tehdä jotain, hän varmasti tietää tai pystyy selvittämään. Kannattaa juoda kahvia tai muuta kofeiinipitoista, ne auttavat joskus tuon tyyppiseen särkyyn.

    T. Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä lääkärikin epäili ja se voisi helpottua laittamalla tuonne selkään veripaikka, joka otettaisiin omasta verestäni. Ongelmana on nyt se, eträ minulla on jatuvasti korkea kuume ja tulehdusarvot eikä tiedetä mistä ne taas johtuu. Sitä riskiä ei haluta ottaa, että veressäni onkin joku bakteeri ja se mentäisiin laittamaan tuonne selkään :/

      Poista
    2. Ok. Toivon, että se särky helpottaa lopulta tai että sen paikan voisi lopulta laittaa. Jaksamista!

      T. Kata

      Poista
  10. Tulin vierailemaan koska mulle linkiteltiin omaan blogiini pariinkin otteeseen sun blogia - yhtäläisyyksiä löytyy ja lähes sama tauti; mulla on Hodgkin, 2009 kesästä lähtien ja nyttemmin krooniseksi todettu.
    Piti ihan hymähdellä, hymyillä ja nyökytellä ruudulle kun luin postauksiasi läpi, oli niin paljon samanlaisia ajatuksia, esimerkiksi oma huone vs. 2-3 hengen huone, hoitajien rupattelut, lääkkeiden odottelut.. vaikka mitä.

    Toivottavasti hoidot tepsii ja pääset kokonaan eroon tuosta pirulaisesta, ja jatkamaan elämää sun mahtavalta kuulostavan miehen kanssa :)

    http://thee-little-things.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Sain spinaali puudutuksen synnytyksessä jonka seurauksena tuli armoton pääkipu.Aina kun nousin ylös tuntui että taju lähtee,ja makuu asennossa ei kipua juuri ollut.Minulle laitettiin veripaikka ja kivut loppuivat siihen paikkaan! Kaikkea hyvää sinulle :) Maikkis

    VastaaPoista