Parempi uusi päivä ja muistikuvia menneestä

Intoilin perjantaina liian aikaisin päänsäryn loppumista. Seuraavana yönä se iski takaisin ja jatkui taas koko seuraavan päivän. En kerta kaikkiaan jaksanut pääni takia olla pystyssä ja kuumekin huiteli taas yli 39 asteessa. Sängyssä vietettiin siis eilinenkin päivä. Onneksi televisiosta tuli parikin Disney-elokuvaa, jotka jaksoin katsoa. You are never too old for a Disney movie!

Lauantaina aamuyöstä myös mahani alkoi kiusata ja olla kipeäkin. Kerroin oireista aamulla hoitajalle, joka kutsui päivystävän lääkärin katsomaan minua. En ole tavannut tätä lääkäriä aiemmin. Tökittyään mahaani ja kysyttyään vuodanko verta, hän tokaisi melkein naureskellen, että en ole tarpeeksi kipeä lisätutkimuksia varten, katsotaan vielä. Mikä on tarpeeksi kipeä? Tarvitaanko siihen verenvuotoa?! Mieleni teki huitaista häntä. Oma vaistoni sanoo, että koliitti se on mikä pyrkii aloittamaan akuutin vaiheen. Ja sieltä löytynee syy myös korkeille tulehdusarvoille.

Eilen (ihme kyllä lauantaina!) keuhkoistani otettiin röntgenkuva ja todettiin, että siellä kaikki näyttää hyvältä, jopa paremmalta kuin edellisissä kuvissa. Se oli päivän hyvä uutinen. 

Viime yönä heräsin noin puolilta öin. Oli taas noustava ja lähdettävä asioilleni. Valmistauduin uuteen nopeusennätykseen, jotta pääsisin mahdollisimman pian takaisin sänkyyn ja jatkamaan uniani. Onneksi minun ei enää tarvitse suorittaa mitään suojatoimenpiteitä, joten käynti olisi nopea. Mutta yllätyksekseni en tuntenutkaan särkyä ylösnoustessani enkä vielä takaisin sänkyyn palatessanikaan. Sama toistui seuraavallakin kerralla ja seuraavalla ja sitäkin seuraavalla aina aamuun asti. Joka kerta oletin, että särky jostain vielä iskisi, ikään kuin se piileskelisi jossain odottaen sopivaa hetkeä taas päästä kiusaamaan minua.

Mutta ei. Alan vihdoin uskoa, että tällä kertaa se on todella ohi. Ainoa mikä vaivaa, on jälleen jumiutunut niska-hartiaseutu, mutta sen uskon helpottavan ahkeralla venyttelyllä. Kuumettakaan ei ainakaan juuri tällä hetkellä ole. Tänä aamuna oloni on ollut parempi kuin koko viikkoon! Vielä, kun jatkuvasta tiputuksesta pääsisin eroon, olo olisi mitä mainioin.

Olen tässä viime päivinä aikani kuluksi yrittänyt muistella päiviäni teho-osastolla. En tiedä, mitä hyötyä siitä on, ei varmaan mitään. Ajatus lähti kai siitä, kun minusta tässä eräänä päivänä tultiin ottamaan sydänfilmi. Samalla, kun nuori nainen napsi tarroja ja piuhoja ympäri kehoani, tajusin tunnistavani hänet. Juuri hän otti samaisen sydänfilmin minusta ollessani teho-ostastolla. Muistin silloinkin mielessäni ihastelleeni hänen korvakorujaan. Taisivat olla silloin päiväni ainoa valonpilkahdus. Hänellä oli nuo samat korvakorut nytkin.

Lisäksi muistan tuosta ajasta vain pieniä yksityiskohtia. Ennen leikkausta muistan sen, että minut vastaanotettiin osastolle lähinnä huvittuneina, koska olin niin hyvävointinen verrattuna yleensä tehohoitoa tarvitseviin potilaisiin. Vieressäni verhon takana makasi joku, joka näytti todella huonovointiselta. Mietin, mitä hänelle oli mahtanut tapahtua. Leikkaussalissa, kun minua oltiin jo vaivuttamassa uneen, mielessäni kävi kauhea ajatus siitä, että en nukahtaisikaan kunnolla vaan heräisin kesken leikkauksen. Kaikkea sitä ihminen miettiikin.

Leikkauksen jälkeisestä ajasta muistan, että ehdin olla kahdessä paikassa ennen siirtymistä nykyiselle osastolle. Molemmat siskoni, äitini ja mieheni, Mika siis nimeltään, kävivät minua katsomassa. Käteni ja jalkani olivat todella turvoksissa, aivan kuin pullataikinasta kohotetut. Kun sain ensimmäisen kerran kännykän käteeni, oli sen käyttö todellinen haaste. Ruokavalioni koostui velleistä ja tehojuomista. Taisin ehtiä maistella niistä kaikkia makuja. Minua pestiin vähän väliä, tai ainakin se tuntui siltä, ja jokainen kääntyminen sattui. Hiukseni olivat auki ja likaiset. Mika toi minulle hiuslenksuja ja yritti laittaa hiukseni haluamalleni poninhännälle, mutta eihän siitä mitään tullut. Lopulta hoitaja pyysi lupaa laittaa hiukseni kunnolla kiinni. 

Sitten minut haettiin veritautien osastolle. Siellä alkoi tämän blogin kirjoittaminen.