sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Päivä 24

Veriarvot: hemoglobiini 85, trombosyytit 236, leukosyytit 3,0, neutrofiilit ??

Kyllä taas niin kiehahti, kun en tänäkään aamuna löytänyt neutrofiiliarvoa listalta. Ilmeisesti labrassa on nyt viikonloppuna ollut jotain häikkää juuri näiden arvojen mittaamisen kohdalla (tai mitä termiä siitä nyt käytetäänkään) eivätkä muutkaan ole saaneet tuloksiaan. Hoitaja lupasi, että huomenna arvo lopultakin varmasti saataisiin, sillä näytteet otetaan maanantaisin aina käsistä. Näytteenottotavalla on kai jotain merkitystä tulosten saannin ja oikeellisuuden suhteen.

Niin paljon ärsytti taas tuo arvon puuttuminen, etten aluksi tullut edes kunnolla katsoneeksi muita arvoja. Hoitajat tuntuvat olevan kovasti sitä mieltä, että esimerkiksi leukosyytit ovat jo niin hyvällä mallilla, että olisi todella outoa jos neutrofiilit vielä laahaisivat nollalukemissa. Trombosyytit ovat myös nousseet loistavasti ja hemoglobiinikin päätti näköjään, ettei lisäverta ainakaan tänään tarvittu.

Joku jopa vilautti sellaista mahdollisuutta, että voisin päästä kotiin jo huomenna. Jostain syystä se tuntuu nyt todella oudolta ajatukselta. Ehkä juuri siksi, kun en nyt noita viikonlopun arvoja tiedä. En vain uskalla antaa itselleni lupaa vielä innostua.

Pitäkää minulle peukkuja!

25 kommenttia:

  1. Täälläpä sulle peukut pystyssä!! :) :) Tsemppiä hirveästi!

    VastaaPoista
  2. Peukut ja varpaat pystyssä <3

    VastaaPoista
  3. Oisko kuitenkin niin että maanantaina tehdään käsidiffejä, eli katsotaan mikroskoopilla leukosyyttien erottelulaskenta. Aina ei laitteet anna neutrofiilejä luotettavasti, jolloin niitä on turha vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla hyvin näin :) itse kun en paljoa noista näytteiden tutkimisesta tiedä enkä ymmärrä! Kiitos tästä!

      Poista
  4. Olen tsempannut sinua täältä taustalta ja heti kyselisin tyhmiä :). Jos yllättäen pääset kotiin niin millä lähdet kun on noin pitkä matka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taksi vie :) itsehän en joudu kyydistä maksamaan kuin omavastuuosuuden!

      Poista
    2. Oikeesti? Taxilla noin pitkä matka? Etkö saa lentää?

      Poista
    3. ei sapeta enää =)7. syyskuuta 2014 klo 15.16

      molemmat kamalia tautipesiä, ehkä taksi kuitenki parempi ku lentokone.. pajonko ne arvot pitäs olla että voi "turvallisinmielin" matkustaa? Oon täällä sormet ja varpaat ristissä että arvot lähtee noussun ja pääset kotiin. =)
      ite toivun täällä pienestä tähystysoperaatiosta ja toivon todella että osasto jolla oot on rauhallien ja HILJAINEN. olin oysissa muutamanpäivän ja osasto jolle siirrettiin operaatiota oottamaan ja toipumaan oli yks "tuulitunneli" huuhteluhuoneessa alko koneet pyöriä 6.30 jolloin myös möykkäilmastointi käynnisty.. koita siinä sitte toipua =7

      Poista
  5. Peukut pystyssä!!! Tsemppiä :) t. Jansku

    VastaaPoista
  6. Peukutus täältäkin huomiselle kotiinpääsylle! Hienosti nousseet nuo leukkarit.Trombosyytit osin tietty nousee hyvin kun olet aneeminen.Miten muuten jaksat noin matalalla hb:lla? Minäkin kimppaan sitä että jos neutrofiilit matalahkot niin kone ei osaa niitä vastata vaan tarvitaan 'käsidiffi'.se ei välttämättä kuulu päivystystutkimuksiin ( jota koko viikonloppukin on), mutta toisaalta,luulisi että se sinun tapauksessasi olisi vastattu viikonloppunakin!? No,huomenna varmasti selkiää! Millaista eristystä joudut muuten jatkossa kotona noudattamaan? Saga

    VastaaPoista
  7. Kyllä se vielä iloksi muuttuu. Kun et nyt liikoja toivo kotiin pääsyä niin pian voit kokea mielyttävän yllätyksen, ehkä jo huomenna. Tsemppiä huomiseen.

    VastaaPoista
  8. Kyllä peukkuja pietään. Silti pidä maltti mukana.

    VastaaPoista
  9. Ainakaan oysissa ei pääsääntöisesti ole viikonloppuisin käsin diffaajia, joten konediffissä "kiinni jääneet" näytteet odottelevat seuraavaa arkipäivää, jolloin diffaajat ovat paikalla. Jos kokonaisleukkarit ovat matalat, ei kone anna neutrofiileille lainkaan tulosta :) osasto voi tietääkseni tarvittaessa vaatia diffin viikonloppunakin, jolloin henkilökutsutaan erikseen töihin.

    VastaaPoista
  10. 😊👍 . Upeeta ✌

    VastaaPoista
  11. Miten sinut voidaan päästää niin aikaisin kotiin? Eikö pitäisi odotella, että arvot ovat palautuneet oikeasti hyviksi? Pelottaako sinua tulla pois seurannasta?

    VastaaPoista
  12. Pidän sulle molemmat peukut pystyssä että pääset kotiin ja paranet kokonaan! Minun isoveli kuoli syöpään 10 vuotta sitten ja siitäkin syystä mielenkiinnolla ja toiveikkaana,seuraan sun prosessia, vaikka välillä 10 vuoden takainen tuleekin niin vahvana mieleen näitä lukiessa, että pahaa tekee.
    Vaikutat todella hyvältä tyypiltä ja reippaalta ihmiseltä ja toivon sydämestäni sulle pitkää, hyvää ja tervettä loppuelämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja olen pahoillani veljesi puolesta <3

      Poista
  13. Montako viikkoa sulla oli väliä viimeisen annetun sytostaattihoidon ja kantasolusiirron alkamisen välillä?Pojallani sama juttu.Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos! Viimeiset nelarabiinit sain 7.-11. heinäkuuta. Eli suunnilleen kuukausi oli väliä, kun hoito Turussa alkoi 15.8. sytostaateilla ja sädehoidolla ja itse siirto oli 22.8. Onnea siirtoon pojallesi!

      Poista
  14. Hyvää kannattaa aina odottaa sitä makeamalta
    se sitten maistuu. Lohtu, lohtu helppo minun on
    toitottaa kun en ole samassa veneessä.
    Mutta olen sydänsyrjällään avannut sinun blogisi
    joka ikinen päivä ja aina helpottuneena todennut
    että hyvin siellä pyyhkii.
    Kuten aikaisemminkin olen todennut että on hyvä merkki tuo
    sinun turhautuminen se osoittaa että sinulla on oikeanlaista
    sinnikkyyttä ja elämähalua. Minä myötä elän ja pidän peukkuja
    sinulle ja sille joka luovutti solujaan suurkiitos ja mars kaikki luovuttamaan
    te pelastatte elämää. Samalla ajattelen kaikkia muitakin joilla on syöpä
    ja toivon että kaikki saisivat toisen mahdollisuuden .T: Päivi

    VastaaPoista