perjantai 5. syyskuuta 2014

Päivä 22

Blogini täyttää tänään kokonaisen vuoden. Vuosi sitten mielessäni myllersi paljon asioita, jotka oli vain saatava purettua ulos pääni sisältä. Muotoilin kahta ensimmäistä tekstiäni pitkään. Vielä kauemmin mietin, uskaltaisinko julkaista ne ja vieläpä linkittää facebookiin. Silloin vielä mietin, mitä kaikki oikein ajattelisivat. Että yritän hakea huomiota tai sääliä? Ei, se ei ollut tarkoitus. Sitten lopulta päätin, että paskat siitä, mitä muut ajattelevat, minulla on nyt asiaa ja aion kirjoittaa asioista juuri niin kuin ne ovat, mitään kaunistelematta.

Yllätyin ja häkellyin siitä vauhdista, jolla blogini lähti leviämään ihmisten tietoisuuteen ja siitä positiivisen palautteen tulvasta, jota aloin heti saada. Kaikki ne tsemppaavat kommentit ja tieto siitä, että ihmiset tosiaan halusivat tietää kuulumisiani, toivat minulle hyvää mieltä ja intoa jatkaa. Tähän päivään mennessä blogiani on luettu 391 942 kertaa. Kiitos siitä, että tarina yhä jatkuu kuuluu siis myös paljolti teille lukijoille. <3

Itse tulin lukeneeksi koko blogin kerralla läpi vasta muutama päivä sitten. En oikein osaa sanoa, miksi en ole siihen aiemmin kyennyt. Ehkä pelkäsin, että alkaisin hävetä juttujani kuten joitain vanhoja päiväkirjojani, jotka ovat aikanaan saaneet hävitystuomion. Monenlaista tunnetta on vuoteen mahtunut: Surua, katkeruutta ja armotonta koti-ikävää, mutta onneksi vastapainoksi myös iloa ja onnenhetkiä.

Muistan sen järkytyksen, kun minut siirrettiin ensimmäisen kerran pois yksityishuoneesta ja jouduin tekemisiin muiden potilaiden kanssa. Kaikki vaikuttivat aluksi silmissäni todella sairailta ja itseäni huomattavasti vanhemmilta. En halunnut kuulua tähän joukkoon. Kukapa haluaisi? Mutta vähitellen aloin tutustua näihin ihmisiin ja kuulla heidän tarinoitaan. Ihmisiltä, joita jossain vaiheessa blogin alussa taisin kutsua "papparaisiksi", opinkin lopulta paljon elämästä heidän juttujaan kuuntelemalla. Ihmettelin sitä iloisuutta ja positiivista asennetta niidenkin ihmisten kohdalla, jotka olivat sairastuneet jo ties kuinka monetta kertaa.

Vaikka vuosi on ollut rankka ja mielelläni olisin jatkanut entistä elämääni tietämättä mitään mistään syöpään liittyvästä, on tässä kaikessa ollut kuitenkin yksi hyvä puoli: kaikki ne ihmiset, jotka olen oppinut sairastumiseni myötä ja blogin ansiosta tuntemaan. <3

Palatakseni tähän päivään, olen voinut tänään oikein hyvin. Ei kuumetta eikä pahoinvointia ja arvotkin ovat taas noususuunnassa: hemoglobiini 90, trombosyytit 134, leukosyytit 1,5 ja neutrofiilit 0,12.

Jatketaas tarinaa taas huomenna ;)

11 kommenttia:

  1. Olen seurannut blogiasi ahkerasti, siitä asti kun kalevassa oli juttu sinusta. Olen itse elänyt samanmoisten asioiden äärellä viimisen vuoden ajan, sairastaneen puolisona. Monet itkut ja epätoivon hetket koettu, mutta ei niin paljon surua, etteikö jotain iloakin. Nyt alkaa olemaan voitettu sairaus, toki kontrollit jatkuu, hyvä niin. Paranemisia ja tsemppiä sinullekkin, ei ole suuntaa kuin ylöspäin! <3

    VastaaPoista
  2. Olet uskomaton voimanainen. Kaikkea hyvää elämääsi, paljon kauneutta, iloa ja hyvää mieltä <3.

    Joka päivä luen blogiasi ja koko sydämestäni toivon sinulle tervehtymistä. Ihana lukea uutisia parantuneista veriarvoistasi :-)

    VastaaPoista
  3. Kainuusta lähtöisin oleva mummeli iloitsee täällä monen muun blogisi lukijan kera vointisi paranemisesta. Hienoa että olemme saaneet kulkea sinun kanssasi blogiasi seuraten tämän vuoden matkan. Uskon niin että blogisi on saanut monet lukijat laittamaan elämän arvot uuteen järjestykseen ja miettimään sitä että yksi hetki voi mullistaa koko elämän. Kannattaa elää täysillä jokainen päivä koska huomisesta ei kukaan tiedä mitä se tuo tullessaan. Voimahalit sinulle taas kerran.

    VastaaPoista
  4. Löysin myös blogisi Kalevan jutun jälkeen. Tunsin silloin, ja vieläkin, syvää myötätuntoa sinua kohtaan. Kohtalosi tuntui niin valtavan epäreilulta. Olen kuitenkin iloinnut asenteestasi; olet säilyttänyt elämänhalun ja uskon huomiseen. Kiitos, että jaat tarinasi.
    Marsa

    VastaaPoista
  5. Meinasin ensin kommentoida että olet saanut ihmiset ajattelemaan, ehkä asia on niinkin, mutta enemmän se varmaan on niin että olet ajatellut "ääneen" ja antanut sen myötä muille saman mahdollisuuden. Itse olen saanut kirjoituksistasi tavallaan vertaistukea vuosia sairastumisen ja hoitojen jälkeen, mahdollisuuden huomata että joku ajattelee monesta asiasta juuri samalla tavalla kuin itsekin ajattelin ja ajattelen edelleen. Se on todella tärkeää. Näin jälkeenpäin olen huomannut, että myöhemminkään sairaudesta ei pääse kokonaan eroon eikä se unohdu, sen kanssa on elettävä, siksi se on käännettävä voimavaraksi ja vahvuudeksi! Minun toiveissani kirjoittamasi yksi onneton tarina on loppujen lopuksi yksi onnellinen tarina. t.Salla

    VastaaPoista
  6. Hyvää tekstiä taas. Niin kypsän, ajattelevan ihmisen kirjoittamaa.Olet todella urhea nainen.Voimia eteenkin päin. T. Hoitsu koillismaalta

    VastaaPoista
  7. Tautisen seuralainen5. syyskuuta 2014 klo 22.25

    Kiitos blogista minunkin puolestani. Aivan mahtava nähdä miten valoisti suhtaudut eläään, sairaudestasi huolimatta...

    VastaaPoista
  8. Kiitoset blogistasi! Itse olen t-solulymfoomaa sairastavan pojan äiti ja olen saanut tästä blogista hyvää tietoa, miltä hoidot ja sytostaatit tuntuvat. Näin pystyn paremmin ymmärtämään, mitä poikani käy läpi. Käyn päivittäin katsomassa kuulumisesi ja toivon sinulle kaikkea hyvää <3 Olet uskomattoman vahva ja viisas nuori nainen <3 Kun hoitosi ovat ohi ja olet parantunut, tänne on hyvä palata lukemaan, että mitä minulle oikein tapahtuikaan! Nyt toivon sinulle paljon leukkareita ja granuja ja pikaista kotiinpääsyä :)

    VastaaPoista
  9. Ihana olet! ♡♡♡
    -Marita

    VastaaPoista
  10. Itsellä oli sama homma siinä mielessä että meni aikaa ennenkuin pystyin uudelleen lukemaan facebook:iin lähipiirille kirjoittamia statuksiani ekan taudin hoitojen aikana...mutta huomasin että nehän olivatkin yllättävän positiivisia. Nyt toisella kerralla sama homma, en taida vielä hoitojen loputtuakaan haluta palata lukemaan niitä vaikka ne minun kohdalla ovatkin ainut "kirjallinen muisto" hoitojen ajasta...varmaan jossain vaiheessa sen teen. Oli hyvä päätös että aloit kirjoittaa blogiasi koska tosiaankin osaat ilmaista tunteita ja asioita sairauteen ja elämään liittyen. On rohkeaa pitää julkista blogia tästä aiheesta. -ansku-

    VastaaPoista