lauantai 23. elokuuta 2014

Päivä 9

Aamu alkoi kuumeisissa merkeissä. Tunsin jo jossain vaiheessa yötä vilusta, että kuume on nousussa, mutta en jaksanut siinä vaiheessa sen kummemmin noteerata. Aamulla kuuden maissa yöhoitaja tokaisi, että näkee jo naamasta ja verenpainemittarin näyttämästä korkeasta pulssista, että kuumetta on. Ja niinhän sitä olikin peräti 39 astetta. Sain 500mg kuumetta laskevaa lääkettä. Olin jo marmattamassa, ettei kuume kyllä tuosta määrästä inahda mihinkään, mutta hoitaja ehti siihen väliin sanomaan, että on minun kannaltani parempi laskea kuumetta hitaasti. Myöhemmin lääkettä annettaisiin tarpeen mukaan lisää.

Kun olin nyt hereillä, mieleni teki kovasti jääkylmää juomista. Hanasta laskettu vesi ei täyttänyt tätä tarvetta, joten otin jääkaapista fantapullon. Kylmä juotava tuntui ihanalta - kunnes se juoksetti melkein hetimiten vessaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Sama toistui tunnin sisään varmaan viisi kertaa ennen kuin uskoin, ettei sitten juoda fantaa tyhjään vatsaan. Aamupalan syönti vähän arvelutti, mutta syömättömyyskään ei tässä vaiheessa auta, joten hitaasti söin aamupuuroni. Ja kaikeksi onneksi se pysyi jotakuinkin sisällä.

Tästä mahan "ilottelusta" oli tietenkin taas mainittava hoitajalle. Kuumekin sinnitteli lähellä 38 astetta, vaikka sain jossain vaiheessa jo toisenkin kuumelääkkeen. Päivystävä lääkäri kävi minua katsomassa ja arveli, että todennäköisesti viikon aikana saamani esihoidot ovat ärsyttäneet nyt suolistoni aiheuttaen niin kuumeen kuin tulehdusarvonkin nousun. Crp tosin ei kaikeksi onneksi ollut tänään noussut, vaan jopa laskenut 46 -> 41. Nyt aloitettiin jo kolmas antibiootti. Tällä hetkellä saan siis kahta antibioottia suoneen ja kolmatta tablettina. Jo on kumma, jos ei näillä eväillä vatsavaivat ja kuumeet taltu!

Päivä on mennyt siis kaiken kaikkiaan pikkukuumeessa sängyssä vetelehtien. Vasta iltapäivällä kuumeen kunnolla laskiessa virkostuin kaivelemaan käsityöt esiin. Vatsakin on onneksi aamusta rauhoittunut. Kaikista on nyt varmasti erittäin antoisaa lukea vatsani toiminnasta, mutta valitettavasti se nyt kuuluu asiaan. Ja jos minä jotain elämästä tiedän niin sen kuinka tärkeää on, että suolisto voi hyvin!

Päivän veriarvot: hemoglobiini 121, trombosyytit 66, leukosyytit 0,3 ja neutrofiilit 0,19. Ihmettelen, että hemoglobiini vielä tässä vaiheessa jaksaa pysytellä noinkin hyvissä lukemissa. Viimeisen vuoden aikana nimittäin yli 100 lukemat ovat olleet suorastaan ihme!

Katsellaas taas mitä huominen päivä tuo tullessaan. :)



13 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja uskoa parempaan huomiseen ja tuleviin päiviin.

    VastaaPoista
  2. Joo, se on totta että suolisto kun voi hyvin niin on rutkasti voiton puolella (koettu vain kerran). Kaikki mitä kerrot on kiinnostavaa joten ei tarvitse sensuroida. Nyt vaan kohti parempia päiviä ja zemiä <3

    VastaaPoista
  3. Voimia taisteluun! :)

    VastaaPoista
  4. Täähän on kuin jännitystarina konsanaan! Hirmuisesti voimia!

    Tiina&koirapojat Konsta, Ilpo ja Pyry

    VastaaPoista
  5. Voimia ja toipumista!
    Marsa

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisi ihan sattumalta ja nyt muutaman päivän sitä lueskellut. Paljon jaksamista ja voimia paranemiseen. Varmasti elämä voittaa! :)

    VastaaPoista
  7. Täälläkin pidetään kaikki tassut ja peukalot pystyssä paranemisen puolesta. Hienosti olet kestänyt tähän saakka ja varmasti eteenkin päin. Paljon voimia tälle päivälle.

    VastaaPoista
  8. Ihana että jaksat kirjoittaa kuulumisia joka päivä - jatka samaan malliin :) Toivotamme Sinulle kovasti jaksamisia ja enkeleitä matkalle!

    VastaaPoista
  9. Tilanteeseen nähden mielestäni pärjäät edelleen hyvin ja nostan todella hattua että kaiken keskellä jaksat tänne tiiviisti kirjoitella kuulumiset! Itse tuossa vaiheessa pitkät haistatin muulle maailmalle :) ja pääosin läheisten puheluihin vastasin textarilla että en jaksa puhua. Luulen että pahoinvointisi lisääntyi kuumeenkin takia..laajakirjoisia antibiootteja varmaan sulle annetaan jos ei tiedetä mikä kuumeen aiheuttaa? Sivuoirekuvauksesi ovat aika mietoja, ja kuten totesit ne kuuluu asiaan :) Ja kuumeen suhteen voisi ajatella että jos se särkylääkkeellä laskee niin hyvä merkki...koska jos joku pahempi tulehduksen aiheuttaja on niin kuume puskee särkylääkkeenkin läpi. Ja lopuksi, eikö totta että nyt voidaan ajatella että ei enää yhtään sytostaattia ja sädehoitoa tarvitse ottaa, kaikki on annettu,ne on nyt takana!? -ansku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, antibiootteja menee varmaan juurikin sen takia niin monta, ettei voida olla täysin varmoja mistä kuumeilu johtuu! Tällä viikolla itseasiassa saan vielä metotrexaattia (syto) hyljintää estämään, mutta muuten pitäisi tähän palaan tosiaan olla sytostaatit ja sädetykset ohi, toivottavasti nyt jo lopullisesti!!

      Poista
  10. Onko sinulla vatsakalvoja suojelevaa lääkitystä?
    Ajattelin vain kun sinulla on useita voimakkaita lääkkeitä.
    Saatko juoda mustikkasoppaa? Sehän tekisi vatsalle hyvää.
    Ei muutakuin tsemppiä ja valoista mieltä kohti parempaa tulevaisuutta.
    T: Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minulla menee ainakin tiputuksena kaksi kertaa päivässä limakalvoja suojaavaa lääkettä, jonka nimeä en millään nyt muista. Tuota mustikkasoppaa täytyy melkein kokeilla, kotona minulla tuleekin tehtyä paljon marjoista kiisseleitä :)

      Poista
  11. Ihanaa, kun jaksat päivittää meille tilannettasi. Täällä niin pidetään peukkuja ja ollaan iloittu, että kaikki on tähän asti sujunut suunnitellusti. Ja kaikki mitä kirjoitat, on sun elämää, mitään ei tarvitse sensuroida.

    Tsemppiä ja kiitos päivityksistäsi. Hengessä mukana <3

    Terkuin Pirkko

    VastaaPoista