torstai 21. elokuuta 2014

Päivä 7

Pitihän se arvata, ettei tämä oleilu täällä nyt aivan pelkkää rallattelua ole kuten tähän asti on vaikuttanut. Eilenillalla kävin nukkumaan vielä ihan hyvävointisena, mutta joskus 2-3 aikoihin aamuyöllä heräsin aivan törkeän pahaan oloon ja vatsanväänteisiin. Ei muuta kuin vessaan ja voin kertoa, ettei hetkeen tee ainakaan pitsaa mieli... Vatsa oli myös aivan sekaisin eikä vatsan kipu tahtonut hellittää vielä takaisin sänkyyn päästyänikään.

Ilmoitin heti olostani hoitajille, mutta juuri muuta apua heillä ei ollut tarjota kuin pahoinvointilääkettä suoneen ja kipulääkettä tablettina, joka ei tainnut kauaa viihtyä sisuksissani. Se kuitenkin helpotti sen verran, että sain pidettyä itseni kasassa aamuun ja selvisin sädehoidostakin ihan kunnialla. 

Sädehoidon jälkeen sain taas esilääkkeet kaniseerumia varten ja lisää pahoinvointilääkettä, mutta itse kaniseeurmi päätettiinkin jättää lopulta antamatta vastaavan reaktion välttämiseksi. Se ei kuulemma vaikuta niin paljon muuhun hoitoon kokonaisuudessaan. Hyvä niin! Vointini on päivän mittaan pysynyt kohtalaisena. Hieman varoen olen syönyt, mutta joka aterialla kuitenkin jotakin. Kerran pyysin iltapäivällä lääkettä orastavaan pahoinvointiin. Päätin, etten katsele enkä kuulostele outoja olotiloja hetkeäkään, kun apuakin kerran on saatavilla!

Tänään alkoivat myös hyljinnänestolääkkeet tablettimuodossa. Huomenna olisi sitten edessä itse h-hetki! En jotenkin osaa enkä jaksa enää kummemmin jännittää sitä. Tahdon elää hetkessä ja tällä hetkellä minulle on tärkeää tietää, ettei siirto itsessään toimenpiteenä ole tavallista tiputusta kummempi. Se mitä siitä sitten seuraa, on jo tulevaisuutta eikä auta kuin toivoa parasta!

Päivän veriarvot: hemoglobiini 128, trombosyytit 108, leukosyytit 0,3 ja neutrofiilit 0,29. Luuytimeni alkaa siis olla valmis vastaanottamaan siirteen ja omat valkosoluni "väistymään sen tieltä". Tarkoitushan on, että siirre alkaisi tuottaa uusia soluja omieni sijaan. Maksa-arvot ovat näemmä vähän koholla (P-ALAT 124), mutta niin on käynyt jokaisen sytokuurin jälkeen. Crp on 19, mutta lääkärin mukaan se selittynee yöllisellä vatsareaktiolla eikä siitä vielä olla huolissaan.

Tällaista tänään, huomenna kohti uutta seikkailua! Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte lukea blogiani ja olla hengessä mukana! :)

29 kommenttia:

  1. Toivon sinulle kovasti voimia ja aurinkoa päiviisi! :)

    t. Johanna

    VastaaPoista
  2. <3
    Olet ajatuksissa!

    VastaaPoista
  3. Kaikkea hyvää sinulle tähän H-hetkeen ja sen jälkeen. Hengessä mukana...

    VastaaPoista
  4. Hengessä ollaan mukana, uskon, että kaikki menee hyvin! Voimia huomiseen "uuteen seikkailuun" ja jatkoon myös!

    VastaaPoista
  5. Turnauskestävyyttä! Kyllä sinusta Tyksissä hyvää huolta pidetään. Blogiasi on mielenkiintoista lukea - kirjoittelehan suuresta seikkailustasi heti kun jaksat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaa turnauskestävyyttä ja sinusta on, positiivinen olet ♥♥♥

      Poista
  6. Sinulle voimia ja jaksamista! Sanat tuntuvat tyhjiltä, mutta olet mielessäni usein.
    Enkeleitä lähellesi!

    VastaaPoista
  7. Hyvinhän sinulla kaiken kaikkiaan siellä menee, on näköjään tuota sisua sinulla. Pienet pahoinvoinnit kuuluu asiaan, muutenhan sitä jo pitää ihmetellä, jos mitään sellaista ei tule. Ja hyvin menee huomennakin, usko pois. Kaikkea hyvää sinulle sinne ja kotiväelle myös.

    VastaaPoista
  8. Voimia sinulle ja enkelin suojelusta.

    VastaaPoista
  9. Joka päivä käyn lukemassa kuulumiset ja jännitän puolestasi. Olet urhea! Voimia hurjasti!

    VastaaPoista
  10. Tuhannesti tsemppiä!!;

    VastaaPoista
  11. Voimia <3 olet mielessä päivittäin! Pian olet voiton puolella!! T. Jansku

    VastaaPoista
  12. Kyllä sinä kestät tämänkin koitoksen, pidän peukkuja
    nitistä se pentele. T: Päivi

    VastaaPoista
  13. Sisupussille voimahali. Täällä hengessä mukana.

    VastaaPoista
  14. Kohti uutta kasvua!!! t. Ulla K.

    VastaaPoista
  15. Paljon voimia ja tsemppiä! <3 t. Tiia

    VastaaPoista
  16. <3 kyllä se hyvin menee! Voimia!

    VastaaPoista
  17. Olet taas huomenna ajatuksissani! Tsemppiä ja uutta kohti! Toivottavasti pahat olot eivät ensi yönäenää vaivaa!

    VastaaPoista
  18. Tsemppiä ja voimia !! T. Marita

    VastaaPoista
  19. Hirmuisesti tsemppiä!

    VastaaPoista
  20. Voimia huomiselle ! Päivä kerrrallaan, tunti kerrallan, eteenpäin! Pian on ohi ja voit vain muistella tätäkin urakkaa. Omalla pojallani on sama diagnoosi kuin sinulla ja häntä hoidetaan sytostaatein. Kaikista rankoista hoidoista (it lääkkeet, asparaginaasi pistokset, tunnin magneetit jne) tuo pahoinvointi on ollut rankinta! Sitä ei todellakaan voi verrata mihinkään vatsatautiin, tosi rankkaa! Toivottavasti olosi pian kohenee <3

    VastaaPoista
  21. Tsemppiä, voimia ja jaksamista! Olet mielessäni ja rukouksissa! <3

    T: Miiru

    VastaaPoista
  22. Kovasti voimia. Tsemppiä ja aurinkoa varjoisiin hetkiin!

    VastaaPoista
  23. Tsemppiä! kiva että jaksat kirjoitella kuulumisia :)
    -vilma

    VastaaPoista