tiistai 19. elokuuta 2014

Päivä 5

Tänäaamuna vuorossa oli keuhkojen sädetys. Kuten varmaan aiemminkin olen maininnut, keuhkoille sädetystä kohdistettiin muuta vartaloa vähemmän ja sitä varten oli siis "rakennettava" keuhkosuojat. Suojat eivät tulleet mitenkään minuun kiinni vaan noin puoliväliin minusta ja sädehoitolaitteesta. En huomioinut mitä materiaalia suojat olivat, mutta ne kiinnitettiin pleksiin niin, että sädehoitolaitteesta tuleva valo heijasti niiden kuvat minun rintakehääni suunnittelureissulla tehtyjen pisteiden mukaisesti. Sitten otettiin vielä röntgenkuvat, joista nähtiin, että ne varmasti olivat oikeilla kohdillaan ja sitten alkoi vasta itse sädetys. Ja sama homma tietenkin siinä vaiheessa, kun oli aika kääntää puolta niin, että selkäni oli laitteeseen päin.

Koko sessio kesti siis tällä kertaa kaikkinensa kaksi tuntia. Kylläpä meinasi aika tuntua pitkältä siinä samassa asennossa maatessa. Tällä kertaa ei unikaan auttanut, kun paikat alkoivat puutua ja allani olevaan käteen jopa sattua. Mutta onneksi suojia tarvittiin vain tänään, joten jäljellä olevat kolme kertaa sujunevat yhtä jouhevasti kuin eilen!

Tänään sain toisen ja onneksi viimeisen selkäpiikinkin. Oyssin eduksi on sanottava, ettei siellä koskaan tuhellettu piikkien kanssa yhtä paljon kuin täällä vaan homma sujui aina hyvin! Täällä on molemmilla kerroilla onnistuttu tökkimään hermoja niin, että vasen jalkani on saanut melko mojovia tujauksia. Liekö johtunut siitä, että aiemmin olen aina ollut istuvassa asennossa, mutta täällä ollaankin totuttu pistämään niin, että potilas on kyljellään. Enkö sitten vain löytänyt tarpeeksi hyvää asentoa. Mutta  kuten sanottu, onneksi niitä ei enää ole tulossa!!

Muuten päivä on ollut ok. Pientä väsymystä ilmassa, muttei pahoinvointia. :) Sain fysioterapeutilta vähän jumppaohjeita ja luvan liikkua iltaisin käytävälläkin, ettei aivan tarvitse tänne huoneeseen homehtua!

Ja päivän veriarvot: hemoglobiini 118, trombosyytit 175, leukosyytit 5,5 ja neutrofiilit 5,38. Vieläkin mennään viitearvoissa, mutta alaspäin tullaan!


7 kommenttia:

  1. Ruttiistus Sissille

    VastaaPoista
  2. Nyt sitten sinäkin huomasit hoitajien tunarointia, voi olla
    vasta alkusoittoa. Mutta kaikesta huolimatta jaksoja.
    Varmista että hoitajilla on asianmukaiset suojavaatteet
    kasvosuoja ja käsineet sekä suojakaapu unohtelivat joskus.
    Älä anna räpelöidä jos ei ole kaikki kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut hoitajista kiinni tämä tapaus :) Ja hoito ollut muuten oikein asianmukaista!

      Poista
  3. Hyvin olet jaksanut ruljanssia! Tsemppiä sulle edelleen! <3

    T:Miiru

    VastaaPoista
  4. Tähän asti olet selvinnyt hommasta paremmin kuin mitä minä autologisesta :) Pahoinvointi tuntuu pysyvän yhä edelleen kurissa,se on mielestäni tosi iso juttu jaksamisesi kannalta! Tsemppiä!! -ansku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Samaa mieltä, että pahoinvoinnilta välttyminen on pitkin vuotta ollut iso tekijä jaksamisen suhteen! Kun vain nyt loppuaikakin menisi yhtä hyvin :)

      Poista