lauantai 30. elokuuta 2014

Päivä 16

Päivä on kulunut liki samoin kuin eilinenkin. Tosin päivällä piti ottaa välillä pikku tirsat, sillä aloitin virkkailupuuhat jo hyvissä ajoin. 

Laitoin aamupalan jälkeen uuden uutukaisen Emmerdale-dvd:n pyörimään ja samalla aloitin uuden virkkausprojektin. Ehdin eilen jo kehua, että edellinen työ olisi tänään valmis, mutta en millään malttanut olla aloittamatta uutta työtä, kun löysin netistä viimein kuvan unelmieni villatakista. Jo kesällä mieleeni iskostui ajatus, että haluan tänä syksynä neuloa/virkata villatakin, mutta sopivaa ohjetta ei ole löytynyt. Nytkään minulla ei ole ohjetta, mutta hyvin suuntaa antava kuva inspiraationani! Villatakki koostuu muutamasta isohkosta isoäidinneliöstä. Väreinäni käytän harmaata, turkoosia ja keltaista. Mukanani olevat langat eivät tule tähän millään riittämään, joten pitääkin laittaa tilausta menemään, jotta pääsen kotona heti jatkamaan! Jahka tämä joskus on valmis, laitan kuvan tänne valmiista työstä :)

Aikaisemmin täällä aloittamani työ on nimeltään Happypotamus. Maksullinen ohje löytyy täältä: http://www.ravelry.com/patterns/library/happypotamus-the-happy-hippo-crochet-pattern Täytyy myöntää, että en ole ohjetta ostanut vaan googlesta löytyviä kuvia pyörittelemällä kasannut otuksen itse. Enää pää puuttuu ja tietenkin täytteet!

Monta monituista muutakin projektia olisi mielen päällä. Niistä en taida kertoa ennen kuin ne lopulta ovat puikoilla, muuten luon itselleni liikaa paineita. ;) Vuoden aikana on ehtinyt valmistuakin vaikka mitä: on pöytäliinaa, torkkupeittoa, huivia, ponchoa, sukkia, lapasia, sekä nalle ja pöllön kutale noista samaisista afrikankukista, joista nyt väsään tuota hippoa.

Edellisen postauksen kommenteissa tuli esiin hyvä ajatus, että voisin kirjoitella jonkinlaisen kysymyspostauksen/availla vähän matkan aikana esiintynyttä sanastoa. Olen tainnut vähän liikaa olettaa, että kaikki muistaisivat esimerkiksi noita sanoja edellisistä kirjoituksistani. Itselleni kun tämä kaikki on jo niin arkea, etten huomaa ajatella, etteivät lukijat välttämättä aina pysy perässä! Tuota sanastoa kehittelen pikkuhiljaa ja kysymyksiä saa rohkeasti esittää! Vastailen mielelläni ja parhaan kykyni mukaan kaikkeen. :)

Vielä päivän veriarvot: hemoglobiini 96, trombosyytit 40, leukosyytit 0,0, neutrofiilit 0,01 ja crp 15.

18 kommenttia:

  1. Mukava, että jaksat harrastaa. Muutenkin vaikutat olosuhteista huolimatta hyvinvoivalta! Tuosta villatakista tulee varmasti sinulle arvokas...
    Marsa

    VastaaPoista
  2. <3 hauskaa nähdä neule valmiina, suloista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että sulla on siellä joku juttu kuten tuo virkkaaminen iloa tuomassa! Juuri tänään itsekin puhuin taas käsitöiden tekemisestä. Mulla on paha tapa että innostun jostain todella ja sitten jotain jää vaiheeseen. Pitäs varmaan joskus koota sellanen keskeneräisten töiden näyttely, joskus muistan sellaisesta kuulleeni. :D

    Olisi mukava nähdä kuvia noista virkkauksistasi.

    T. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä kotona ottaa työn alle kuvailla noita valmiita juttuja :) Kesken jää työt usein minullakin. Kävipä jopa niin, että aloitin viime syksynä reisiin asti ylettyvät villasukat ja ne jäivät toisen sukan terää vaille kesken. Viimeistelin työn sitten joskus kesällä :D

      Poista
  4. Tautisen seuralainen30. elokuuta 2014 klo 23.08

    Käsityöt ovat kyllä terapiaa parhaassa muodossa... Itsekin olen miehen sairauden aikana alkanut virkkaamaan. Noista afrikankukista tein torkkupeiton. Todella kaunis malli! Nyt virkkauksen alla tyttärelle oma peitto Paju-virkkausmallilla. Tsemppiä päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on todella kaunis malli. Tuota pajuakin olen joskus katsellut, mutta en vielä kokeillut. Oma torkkupeittoni on yksi suuri isoäidinneliö, jota vieläkin jatkan aina lisäämällä perään jämälankoja. Nyt voin helposti jo kietoutua siihen ja samalla jatkaa sitä!

      Poista
  5. Voi kuinka osuva nimi tuolla Potamuksella! Syntymäpaikaksi tulee Turku. Aina kun syksyn viileät tulevat, rupeaa mielellään värkkäämään jotakin villalangasta. Toivottavasti saat puuttuvat langat villatakkiisi.

    Kaiken keskellä olet vielä valmis kokeilemaan vuorovaikutteista blogia. Jollen ihan väärässä ole, niin sinun on helppo ilmaista itseäsi kirjallisesti. Ja kaiken lisäksi taitavasti.

    t. Pirjo

    VastaaPoista
  6. Käväsin tuolla nettisivulla vaude kun on söpö tuo
    virtahepo ne ovat mahtavia leluina tai tyynyinä.
    Minulla on tämä suomenkieli vähän vanhatavaa
    ja joskus on vaikea saada aikaan järkeviä lauseita,
    olen asunut ulkomailla jo 36 vuotta, siskoni sai aina makeat
    naurut minun sanankäänteistä. Mutta yritän kumminkin.
    Tsemppiä sinulle lapin tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin ja ymmärrettävästi kirjoitat suomea. :)

      Poista
  7. Sä vaikutat tosi ihanalta ihmiseltä, niin vahvalta ja positiiviselta. Kiva kuulla että olet voinut hyvin. Toivotaan että pääset kotiin niin pian kuin mahdollista.

    VastaaPoista
  8. Käsityöt ovat mukavaa ajan vietettä. Ja ikävät asiat voivat hetkeksi jopa unohtua, kun keskittyy mielenkiintoiseen työhön. Ihanan näköinen hippo sulla tulossa. Itse en osaa virkata/neuloa kuvasta ilman ohjetta. Olet taitava käsitöiden tekijä :) Minä olen myös Emmerdale fani. Nyt alkoi taas uudet jaksot ja niitä seuraan innokkaana. Toivon, että kaikki kohdallasi kääntyy parhain päin. Ja pääset viettämään tavallista arkea miehesi ja koiriesi kanssa. Minulla on sinun ikäinen terve poika. Sinun kirjoituksesi ovat saaneet pohtimaan asiaa toiselta kannalta. Olen lukenut alusta asti kirjoituksiasi ja joka ilta vuoteessa käyn ne edelleen lukemassa. Olen täällä Oulussa hengessä mukana koko ajan. Lämpimät halaukset sinulle.
    Terveisin Eija

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa,että olet niin pirteä! Neulomistahan täälläkin taas harrastan,kun tuli syksy. Hyvää jatkoa Sinulle toivon sydämestäni!

    VastaaPoista
  11. Mitä sinä teet ammatiksesi vai opiskeletko vielä?
    Käsityöt ovat sinun juttusi kun tervehdyt ja voit
    hyvin niin ala myydä tuotteitasi varsinkin pehmolelut/tyynyt
    ovat kova sana minä ainakin olisin ensimmäinen asiakkaasi.
    Mutta parane ensin ja nauti nyt harrastuksen parissa.
    Tuo virtahepo sulatti minun sydämmeni. Odotan innolla
    että lataat kuvia töistäsi.
    T: Yksi jolla itsellä on peukalo keskellä kämmentä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työskentelin ennen sairastumistani hallinnon assistenttina, toimistohommia siis :) Pidän ainakin toistaiseksi mielelläni käsityöt vain iloa tuottavana harrastuksena. Pelkään, että jos alkaisin "työkseni" tekemään niin into lopahtaisi!

      Poista
  12. Olet sinä kyllä ihanan valoisa ihminen! Hyvä, kun on harrastus, jota voit sielläkin toteuttaa ja siitä jää vielä näkyvää, konkreettista.

    Hyvin sulla cerppi tullut alas!

    Tsemppiä taas :)

    Terkuin pirkko

    VastaaPoista
  13. Ihana kun oot niin reippaana että jaksat käsitöitäkin tehä :) Tsemppiä!
    Ja aivan ihana tuo hippo! Piti itekki alkaa väsäämään, saa nähdä saanko sitä kasattua ollenkaan... :D Ilman ohjetta siis. Osaatko sanoa miten nuo hipon korvat on tehty? Tulee melko isot jos on kokonaiset afrikan kukat. Ja miten ne sais sievästi kiinnitettyä?

    Ootko tehny käsitöitä jo ennen sairastumista vai aloititko vasta sairaalassa? :) Olisi kyllä kiva nähdä kuvia tuotoksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa näyttäisi, että hipon korvat on tehty vain 4-terälehtisistä kukista. Itse varmaan kiinnittäisin ne ompelemalla aivan lopuksi tai jotenkin virkkaamalla yhteen noiden pään saumojen kanssa :) Olen muutaman vuoden harrastanut neulomista (vielä peruskoulussa olin käsitöissä tolkuttoman huono!), mutta tämä virkkausinnostus on herännyt vasta nyt sairaala-aikana. Pitääpä tehdä kuvapostaus tuotoksistani sitten kotona :)

      Poista