Aamu alkoi jälleen kuumeisena ja crp oli nousussa. Nyt, kun vatsa on rauhoittunut ei olla oikein kartalla siitä, mistä tämä johtuu, joten lääkäri halusi tänään aamupäivällä otattaa keuhkoistani ct-kuvat mahdollisten sieni-infektioiden varalta. Mitään keuhkoihin viittaavaa oireilua minulla ei ole kyllä ollut, mutta kai se on hyvä ottaa kaikki mahdollisuudet huomioon.
Ennen kuvaustulosten selviämistä päätettiin minulle aloittaa tiputuksena uusi sienilääkitys, joka vaikuttaisi jo keuhkoihinkin, jos siellä jotain sattuisi olemaan. Tiputus ei ehtinyt kestää edes kovin kauaa, kun aloin yhtäkkiä palella. Arvasin, että kuume nousee, joten soitin paikalle hoitajan. Hoitajan saapuessa olin jo niin horkassa, että sänky ei tuntunut riittävän, kun tärisin niin paljon. Myös henkeä ahdisti. Kuume nousi hetkessä 39,6 asteeseen. Tiputus lopetettiin välittömästi ja suoneen laitettiin kortisonia. Sain myös hengitysviikset ja tippana jotain kuumetta laskevaa lääkettä. Tilanne oli lopulta nopeasti ohi, mutta vielä hyvän aikaa verenpainettani ja kuumettani seurailtiin. Iltapäivä meni sitten tämän jälkeen hyvin nukkuessa. Tällä hetkellä lämpöä on enää 37,3 astetta ja olo muutenkin hyvä.
Sellaista pientä äksöniä mahtui tähän päivään! Todettiin, että tuota sienilääkettä ei minulle enää anneta ja kuvaustuloksetkin olivat puhtaat, joten en sitä välttämättä edes tarvitse. Jos en ihan väärin kuullut, niin huomenna kokeillaan jotain muuta. Jännää...
Olen tänään huvikseni laskeskellut, että iltapalaan mennessä olen niellyt 25 tablettia. Tähän päälle tiputuksena kahdet atibiootit kolme kertaa vuorokaudessa, kahdesti kolmen tunnin pituinen limakalvojensuojalääkitys, tänään viikon kolmas (ehkä jopa viimeinen) metotrexaatti ja mitähän vielä.. Aikamoinen lääkearsenaali. Millaisenkohan lääkelistan kanssa lähdenkään kotiin? Haaveilen päivästä, jolloin minun ei tarvitsisi ottaa yhden yhtä lääkettä missään muodossa.
Tänään meni hermot variseviin hiuksiin, joten menin kylpyhuoneen peilin eteen ja revin käsin järjestelmällisesti kaikki loput tupsukat ja nakkelin suoraan roskiin. Mieleen tuli joku hölmö sarjakuvahahmo repimässä hiuksia päästään. Näytänpä taas pitkästä aikaa hassulta täysin kaljuna, mutta pian siihen taas tottuu eikä lie kauaa tarvitse edes katsella, jos hiukset tästä piankin taas alkavat kasvaa. Kumma, miten vähäinenkin karvoitus vaikutaa ulkonäköön. Kaljuna näytän aina mielestäni paljon sairaammalta kuin olenkaan.
Veriarvot: hemoglobiini 108, trombosyytit 17, leukosyytit 0,1, neutrofiilit 0,02 ja crp 45. Ennustan, että huomenna taas trombosyyttitiputusta luvassa!
Ihan vaan "muutama" tabletti, huh.:D Saitko muuten verenkantasoluja vai luuydintä? Olen myös hengessä mukana lukijakunnan kautta.:) Jaksamista!
VastaaPoistaKiitos :) sain veren kantasoluja, vaikka siitäkin puhekielessä puhutaan luuydinsiirtona.
PoistaHei. Oon vain pari vuotta sua vanhempi ja opiskelen sairaanhoitajaksi (toista vuotta) ja googletin itse asiassa keskuslaskimoporttia, kun löysin sun blogin. Nyt pari tuntia myöhemmin oon lukenut sun jokaisen postauksen, hämärä on tullu ja varpaat jäässä samassa asennossa kyyhöttämisestä. Oon häkeltynyt, miten vahvana sä olet pysynyt matkan varrella, ja miten sitkeästi olet jaksanu blogia kirjoittaa kaiken keskellä! Ihailen myös miestäsi, kun on pysynyt sun rinnalla ja tukena koko ajan (ei kaikki ole luonteeltaan sellaisia, että jaksavat/kykenevät). En oikeastaan tiedä mitä sanoa sulle, oot saanut hurjasti tsemppaus- ja osanotto-kommentteja tässä postauksien varrella, joten samaa olisi turha toistaa. Kaksi asiaa jäi päällimmäiseksi: 1. hävettää valittaa omista selluliiteista ja 2. aion yrittää olla tulevaisuudessa perhanan hyvä hoitaja. Jään todellakin seuraamaan sun blogia ja toivon niin kovasti, että sulla elämä helpottuisi ja koittaisi terveemmät ajat! Enempää en osaa sanoa :) -Tiina
VastaaPoistaVau :) blogini on saavuttanut yhden tarkoituksensa, jos olen jotenkin onnistunut vaikuttamaan jonkun elämään. Tsemppiä opintoihin ja olen varma, että sinusta tulee hyvä hoitaja! Viimeisen vuoden aikana kunnioitukseni tuota ammattia kohtaan on kasvanut huimasti ja olen monet kerrat todennut, että itsestäni ei siihen olisi! Tervetuloa lukijaksi :)
PoistaKiitos vastauksesta ja kauniista sanoista! Suoritan tällä hetkellä harjoittelujaksoani lähinnä syöpäsairaiden (palliatiivisessa vaiheessa olevien) potilaiden parissa ja postauksien lukeminen antoi siihenkin uusia ajattelemisen aiheita ja näkökulmia. Kiitos kirjoittamisesta ja vastaamisesta, olen kaikin puolin otettu :) -Tiina
VastaaPoista<3 jaxuja huomisellekin, hyvin menee vaikka tuo horkkakohtaus yllättikin<3
VastaaPoistaKylläpä tuntui sydämen kohdalla lämpimältä kun kaikkien pahoinvoinnin, kipujen, letkujen ja lääkityksen keskellä vielä jaksan postia kirjoitella ja siitä kirjoituksesta pilkahtaa välillä hurttihuumori. Ehkä se onkin ollut sinulla yksi kantava voima taistelusi varrella. Me kainuulaiset olemme sitkeitä sissejä. Turhista ei valiteta kun tosi paikka tulee.Tsemppiä ja parempia päiviä sinulle toivottaa kainuusta lähtöisin oleva mummeli.
VastaaPoistaKiitos! Huumoria pitää olla, muuten menisi liian synkäksi touhuksi (:
PoistaNimenomaan tuo sun hurtti huumori on merkittävä osa vahvuuttas. Oot niin paljo nähny ja kokenu, että pystyt kohtaan realiteetit. Kaikinensahan tilantees kuulostaa toiveikkaalta. Kiitollinen olen myös, että jaksat tilanteestas postata ja mahdollistaa meidän lukijoiden elämänarvojen tarkistusta
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistalöysin just blogin ja oon alkanu lukea sitä läpi. Kovasti tekisi mieli kaikkea sanoa, mutta jotenkin hankala pukea ajatuksia sanoiksi kirjoituksen muodossa! Jotenkin tunnut tutulta ihmiseltä, vaikka eihän me tunneta. :) Mä oon itse Oulusta lähtöisin ja mun isä Suomussalmelta - lapsuus tullut pitkälti siellä vietettyä, tuttuja maisemia. :) Nykyään opiskelen yliopistossa täällä Turussa, mutta ois taas kiva pyörähtää Kainuussakin, kunhan sitä vaan koppeutuu :D
Kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä!
-Kati
Hauskaa, että Suomussalmi on sinulle tuttu paikka! Saanko olla utelias ja kysyä, että missä päin siellä mummolasi sijaitsee? :)
PoistaMun isä ei oo ihan siitä kirkonkylältä, vaan sellaiselta pikkukylältä kuin Näljänkä. :) Se tulee vastaan kun ajelee Taivalkoskelle päin. Nykyään hyvin hiljainen kylä... Mun isovanhemmatkin osti 2. asunnon Ämmänsaaresta viimeisiksi vuosiksi, että oli terveyspalvelut lähellä.
Poista-Kati
Okei, Näljänkä ei minulle ole kovin tuttua seutua, tiedän kyllä paikan :) Itse olen viettänyt lapsuuteni Ämmänsaaren tuntumassa.
PoistaYksi onneton tarina tulee muuttumaan yhdeksi onnelliseksi tarinaksi kun siirtomylläkkä on ohi. Asenteellasi on suuri merkitys selviytymisessä. Olet positiivinen mutta realistinen ja koko ajan olet "kartalla" kaikesta siitä, mitä hoitoosi sisältyy, etkä vain makaa ja antaudu sairaudelle. Tiedän kokemuksesta tuon asenteen merkityksen, sillä takanani ovat viisi vuotta sitten päättyneet leukemiahoidot ja nyt remissiossa edelleen jatkan eloani ilman mitään lääkitystä, vaikka ikää on 74 v. Päivinä ,jolloin tuntui kuin olisin jäänyt tiejyrän alle tai horkan kalisuttaessa hampaita, niin että implanttihampaatkin olisivat voineet lentää suusta, yritin ajatella, että "olen vielä hengissä". Tuosta pikku lauseesta tuli mottoni, joka tuli toistettua joka aamu ja niitä aamujahan oli monen kuukauden verran. Ja hyvin minulle kävi. Huomisesta ei kukaan tiedä.
VastaaPoistaSinulle toivon jaksamista pysyä valoisalla mielellä ja voimia. - Muuten, silloin kun mikään ruoka ei maistunut tai pysynyt sisällä, niin kumma kyllä, piimä, josta en yleensä ole pitänyt, sekä maistui että pelasti monta monituista syömättömyyden päivää.
Olet ihailtava nuori nainen!
Terv. Raili
Kiitos sinulle rohkaisevista sanoista ja hienoa kuulla, että tautisi on pysynyt remissiossa! Kyllä minäkin tästä selviän :)
PoistaJoka päivä käyn lukemassa kuulumisiasi. Olet sinä sisukas, kun jaksat pitää lukijakuntasi ajan tasalla.
VastaaPoistaMitähän mahdoitkaan virkata? Näinköhän hypistelet siellä uutta kaulahuivia? t. Pirjo
En kaulahuivia tällä kertaa :) Kerron vähän lisää seuraavassa postauksessani!
Poista