torstai 3. lokakuuta 2013

Onni ei asu täällä

En ole viime päivinä jaksanut kiinnostua oikein mistään. En kirjoittamisesta, en lukemisesta, en yhtään mistään. Neulonut olen jonkin verran. Aloitin saman huivin kolmannen kerran alusta.

Elämä sairaalassa on alkanut jokseenkin tympiä. Tuntuu, ettei minulla ole enää mitään virkaa. Ainoa tehtävä, joka minulle on jäänyt jäljelle, on odottaminen. Herään aamulla tasan seitsemältä (kiitos yläkerrasta kantautuvien remonttiäänien). Odotan, että aamuhoitaja tulisi hoitamaan aamurutiinit: ottamaan verikokeet ja mittaamaan verenpaineen, painon ja kuumeen. Odotan, että minulle tuotaisi aamupalaa. Saatan odottaessa tuntea itseni jopa nälkäiseksi. Mutta, kun ruoka lopulta tuodaan, näläntunne on poissa. Syön, koska on pakko. En halua, että vointini heikkenee syömättömyyden takia. Tämän jälkeen odotan, että hoitaja irrottaisi minut hetkeksi tippaletkuista ja toisi puhtaat vaatteet, jotta pääsisin suihkuun. Toisinaan minun ei tarvitse odottaa kauaa. Joskus homma venyy iltapäivälle. 

Seuraavaksi odotan, että lääkäri kävisi kertomassa minulle päivän kuulumiseni. Tällä hetkellä tilanne on se, että solutasoni on sytostaattihoitojen jäljiltä niin alhaalla kuin mahdollista ja niiden nousua odotellaan. Samaan aikaan tulehdusarvoni ovat yhä korkeat eikä syytä edelleenkään tiedetä. Pääsen kuulemma kotiin heti, kun veriarvoni sen sallivat. Odotan sitä, että lääkäri sanoisi tämän olevan se päivä. Tänään pääset kotiin. Taidan saada odottaa vielä melko kauan.

Odottaen kuluu loppupäiväkin. Odotan lounasta. Odotan, että minulle tuotaisi lääkkeitä milloin tiputuksena milloin tabletteina, odotan tiputuksen loppumista. Odotan, että joku tulee käymään. Odotan, että kello löisi kolme, jolloin remonttimiehet viimeistään lopettavat hakkaamisensa ja poraamisensa. Odotan taas ruokaa, lempiohjelmaani televisiosta, iltapalaa.. Odotan, että pääsen nukkumaan ja odottaminen alkaisi aamulla alusta.

Lääkäri puhui eilen jälleen kantasolusiirrosta. Kuulosti siltä, että päätös sen toteuttamisesta olisi tehtävä pian. Minulle kerrottiin myös, että toimenpiteen jälkeen en voisi enää koskaan saada lapsia. Tuntui, että maailmani romahti - jälleen kerran - siihen paikkaan. Tiesin sen kyllä jo ennestään, lääkäri oli maininnut asian jo aikaisemmin puhuessaan hoitovaihtoehdoista. Olen torjunut asian mielestäni ajattelemalla, ettei hoitoa varmaan juuri minun kohdallani edes toteuteta. Eihän luuytimessäni ole mitään vikaa.

Eikö riittänyt, että Mika joutui päättämään ensimmäisen lapsemme kohtalosta? Nyt minun pitäisi osata päättää, ettei toista mahdollisuutta koskaan tule. "Miltä ajatus sinusta tuntuu?" kysyi lääkäri. Ihan helvetin hyvältä, voin kertoa. Juuri nyt positiivisuus on kaukana minusta.

12 kommenttia:

  1. Tässä tilanteessa ei ole sanoja, mutta hyvä että sinä olet purkanut tunteet sanoiksi. Se on niin arvokasta, sillä luulen että tässä suorittamisen ja onnistumisen ja materialismin maailmassa ihmisen tunteet ovat sivuroolissa. Voimahali sinulle!

    VastaaPoista
  2. Voi että! Koitahan jaksaa ja ottaa yksi asia ja hetki kerrallaan. Enempää ei nyt tarvitse eikä kukaan voi sinulta vaatia. Kaikki kääntyy vielä hyväksi! Olen samaa mieltä ensimmäisen kommentoijan kanssa, että on niin hyvä juttu, että purat tunteet sanoksi, olen itsekin vasta 33 vuotiaana juuri oppinut, että tunteita ei saa tukahduttaa, ennemmin tai myöhemmin ne on käsiteltävä. Olet ajatuksissani ja uskon, että tulet saamaan vielä niin paljon hyvää elämääsi, mutta nyt täytyy vain jaksaa vielä hetki mennä sitä rankempaa polkua ... Tsemppiä nainen!!!

    t. Marita

    VastaaPoista
  3. "Taidat aavistaa jo sen,
    yksin täytyy jokaisen
    polku mennä pimeään,
    että pystyy elämään"

    Tämä on nyt se pimeä, se tuntuu pahalta, vihastuttaa, ahdistaa, itkettää. Mut sä selviit, usko siihen. Sulla on ihana lahja, kirjoittamisen taito. Ja rohkeutta kuin pienessä kylässä. Ehkä huominen ei vielä ole se kirkkaampi päivä, eikä vielä ylihuominenkaan. Se kuitenkin tulee. Voimia, olet ajatuksissa vaikka en sua tunnekaan.

    VastaaPoista
  4. Oot tähän saakka pohtinut asioiden tarkoitusta. Mun mielestä tämän päivän pohdiskelu kertoo siitä, mitä oon itekki välillä miettiny. Siis sitä, että elämä on mieletöntä, sattumanvaraista, epäreilua. Mä ymmärrän tunteesi. Kukapa ei olisi katkera. Sun ihanasta elämäntilanteesta putosi pohja tuollaisen tragedian myötä. Mutta mä toivon, että jaksaisit uskoa, että tämä sivu kääntyy. Vaikka menettäisit mahdolisuuden biologisiin lapsiin, niin olisitko ehkä tulevaisuudessa äiti jollekin lapselle, jonka biologinen äiti ei siihen kykene. Mutta lähiaikoihin toivon, että pääsisit kotiin!

    VastaaPoista
  5. Paljon sinulle rakkaita aurinkoisia terveisia Australiasta jossa olen asunut 50 vuotta.
    Toivon etta nyt on jo sinulla parempi paiva.
    Kirjoita vain jos jaksat, se on meille kaikkille hyvaa.

    Minun tytolla on hyva ystava jolla oli vakava syopa 20 vuotta sitten ,17 vuotiaana. Ei edes annettu toivoa paranemiseen ----- mutta nyt han on terve nainen, sairaanhoitaja itsekkin ja hanella on kaksi ihanaa ' adopted sons.'
    Minun Suomen kieli on huonoa, anteeksi.
    All my family's good wishes to you;

    VastaaPoista
  6. Entä munasolujen pakastaminen ennen kantasolusiirtoa? Eikö se antaisi mahdollisuuden biologisiin lapsiin myöhemmin? Näin joskus ulkomaisen dokumentin, jossa nuorelta naiselta ennen syöpähoitoja pakastettiin munasoluja. Ja vasta oli uutisissa, että pakastaminen on nykyään Suomessakin mahdollista. Lapsena syöpään sairastuneilta myös voidaan ottaa Suomessakin jotakin pakasteleikkeitä (?) munasarjoista, en tiedä tarkempia yksityiskohtia. Kysy ja ole aktiivinen! Tällaisen pitäisi olla mahdollista, vaikka se ei vielä olekaan laajasti käytössä. Tällä hetkellä tietysti on tärkeintä, että saat tarvitsemaasi hoitoa ja paranet, mutta tulevaakin kannattaa ajatella sen verran, että tehdään kaikki mahdollinen, mitä voidaan, että mahdollisuus lapsen saamiseen olisi olemassa.

    Oikein paljon voimia ja parempaa vointia sinulle! Kiitos, kun jaat kokemuksiasi. Ne auttavat monia kohtalontovereita ja herättävät ajatuksia varmasti terveissäkin. Toivottavasti saat viettää viikonlopun kotona ja jaksat hoitoja taas uusin voimin. Toivon kovasti, että hoidot tehoavat mahdollisimman hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin lääkäriltä tästä vaihtoehdosta. Kuulemma, jos solusiirtoon päädytään, se olisi edessä hyvin nopeasti, jolloin aikaa kypsien munasolujen odotteluun ei välttämättä jää. :(

      Poista
  7. "Valo puhkeaa pimeydestä. Sateenkaari syntyy sateesta. Kyyneleet tekevät tietä ilon ja onnen tulla."
    Paljon voimia ja taistelutahtoa sinulle! Enkeleiden suojelusta polullesi!

    VastaaPoista
  8. Voimaa ja jaksamista lähetän sinulle. Olen samaa mieltä kuin moni muukin, että elämä on välillä tosi epäreilua. Löysin blogisi Iltalehden tai Iltasanoman sivulta, nyt luen kirjoituksesi säännöllisesti. Itse en sairasta syöpää, mutta olen useamman sairauden vuoksi työkyvytön ja välillä hyvin masentunut. Toivon,että tervehdyt ja pääset nauttimaan elämästä miehesi ja koiriesi kanssa.

    VastaaPoista
  9. Voi helv... Kyllä teille nyt mätetään huonoja uutisia oikein rekkakuormalla. Kannattaa ehdottomasti kysyä tuosta munasolujen pakastuksesta. En tiedä olisiko mahdollista tehdä ennen kantasoluhoitoja IVF, että saisitte alkioita pakkaseen. Jos muistan oikein niin munasolujen pakastus on epävarmempaa kuin alkioiden. Vaadi syöpälääkäreiden lisäksi lapsettomuushoidoista tietävä lääkäri käymään. Oys:ssa on erittäin pätevä esimerkiksi Ilkka Järvelä. Voisit saada paremmin siltä puolelta tietoa. Voimia! Ihanan lämpimän kaulahuivin olet jaksanut neuloa <3

    VastaaPoista