Tuskien kautta voittoon?

Päivät osastolla ovat sujuneet hieman vaihtelevissa merkeissä. Viikonloppuna tuntui, ettei aika kulunut millään, vaikka kuinka yritin touhuta kaikenlaista. Kotona vietetyn viikon jälkeen tunsin oloni aivan liian virkeäksi makoillakseni täällä, vaikka veriarvojen perusteella minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla hyvinkin väsynyt ja heikossa kunnossa. Onneksi siskon kyläily sentään piristi sunnuntai-iltaa <3

Maanantain vastaisena yönä heräsin noin kahden maissa siihen, että alaselkäni ja lonkkani olivat aivan järkyttävän kipeät. Niin kipeät, etten pystynyt liikkumaan. Kutsuin paikalle hoitajan, jonka kanssa tulimme siihen tulokseen, että kivut johtuvat saamistani kasvutekijäpiikeistä. Osasin päätellä tämän itsekin, sillä olen aikaisemmin kuullut vastaavista oireista muilta potilailta. Sain yön aikana runsaasti kipulääkkeitä tablettien ja suoraan suoneen laitettavassa muodossa, mutta mikään ei auttanut kipuun. Se yö meni sitten valvoessa.

Lääkäri tuli maanantaiaamuna minua katsomaan ja kertoi voimakkaan kivun johtuvan siitä, että valkosolut ovat nousussa, mikä on hyvä merkki. Tämän olisi pitänyt tietenkin lohduttaa, mutta kivut olivat niin kovat, etten osannut oikein iloita uutisesta. Lopulta löydettiin yksi suoneen laitettava kipulääke, joka hellitti kivut hetkeksi ja sai minut uneen, mutta lääkkeen vaikutus kestää vain tunnin tai pari. Tämän lääkkeen voimin sain sentään jotenkin nukuttua viime yön.

Tänä aamuna minuun sattuu edelleen. Lääkäri kertoi, että valkosoluni ovat nousseet kohisten, mistä johtuen kivut ovat näin erityisen kovat. Kuulemma se kertoo myös siitä, että luuytimeni on hyvässä kunnossa. Mikäli kipu iltaan mennessä lakkaa, pääsen huomenna kotiin! Positiivisia uutisia siis kaikki, ehkäpä tämä tuska on sitten ollut sen arvoista!