maanantai 9. kesäkuuta 2014

Uuden hoidon aloitus

Viime viikko sujui kotona kerrankin juuri niin kuin sen olin ajatellutkin: nautin lämpimistä keleistä ja olin ulkona niin paljon kuin suinkin pystyin. Vietin yhden mukavan päivän siskon ja hänen perheensä kanssa ja toisena päivänä piipahdin työpaikalla moikkaamassa työkavereita. Olenpa uskaltautunut ihan kunnon lenkeillekin ja saanut tehtyä kotihommia ja vointini on pysynyt erinomaisena. Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että sain viettää näinkin pitkän ajan rauhassa kotona ja elää normaalia elämää.

Tänäaamuna tulin labran kautta osastolle ja verikoetulosten selvittyä aloitettiin nelarabiini. Lääkkeen sivuvaikutuksissa mainittiin ainakin neuropatia eli minulle jo ennestäänkin tuttu sormien ja jalkojen tikustelu/tunnottomuus sekä harvinaisempina oireina uneliaisuus ja harhat. Ymmärsin, että lääkettä ei olla tällä osastolla kovin usein käytetty, joten kahden tunnin tiputuksen aikana vointiani tarkkailtiin tavallista tarkemmin ja verenpainettani mitattiin useammin. Kaikeksi onneksi en ole nähnyt mitään pikku-ukkoja eikä muitakaan sivuoireita ole ilmaantunut. Jos vointini on huomenna edelleen hyvä, pääsen iltapäiväksi kotiin, sillä seuraava tiputus tulee vasta keskiviikkona!




6 kommenttia:

  1. Muistetaanhan :) kaikki nauttia kesästä , satoi tai paistoi, ei oo kuitenkaan niin kylymää ja ankeaa kuin talaviaikana, positiivisin ajatuksin♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Hei, miten jakselet toisen tiputuksen jälkeen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein hyvin :) Mitään sivuoireita ei ole tullut, joten pääsin eilen jopa tiputuksen jälkeen käymään kotona! Huomenna vielä viimeinen tiputus!

      Poista