sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Olo tuntuu pitkästä aikaa... normaalilta!

Kylläpä kohtalo taas torstaina kaikkensa teki, ettei kotiinlähtö taaskaan sujunut aivan suunnitellusti. Keuhkokuvaus järjestettiin nimittäin vasta puoli neljäksi iltapäivällä! Olin raivoissani tämän kuullessani. Olin raivoissani koko torstai-päivän, itkuinenkin jopa: Ensin minulle luvattiin, että pääsen ajoissa kotiin ja sitten jouduinkin makaamaan vielä kokonaisen päivän sairaalassa, yhden pirun kuvauksen takia.

Joku voisi ajatella, että eihän kyse lopulta ollut kuin muutamasta tunnista ja pääsinhän lopulta kuitenkin kotiin, joten mitä väliä? Minulle niillä tunneilla oli väliä. Minulle suodaan kuukaudessa muutama hassu päivä aikaa viettää kotona ja rakkaideni kanssa. Silloin jokainen tunti ja jokainen minuutti on tärkeä ja haluan pitää niistä kiinni.

Kotiin kuitenkin päästiin. Lopultakin. Paha meli unohtui pian, kun pääsin paijaamaan koiriani, jotka olivat niin vilpittömän onnellisia kotiinpaluustani. <3

Tuntui mukavalta huomata, että oloni oli paljon parempi kuin viimeksi kotiintullessani. En ollut väsynyt eikä minulla ollut kiire lepäämään. Jaksoin touhuta itselleni syötävää enkä joutunut pyytämään joka asiaa Mikalta. Mikä parasta, saatoin käydä illalla nukkumaan omaan sänkyyn. Kipuni ovat hellittäneet sen verran, että en tunne enää tarvetta varoa jokaista liikettäni.

Aamulla heräsimme ennen yhdeksää. Tuntui hyvältä lojua hetki sängyssä ilman kiirettä mihinkään. Ei hoitajia mittailemassa eikä punnitsemassa eikä analysoimassa vointiani. Ei ylimääräisiä remonttiääniä. Ylös oli kuitenkin pian noustava, sillä minun oli otettava aamulääkkeeni ja koirien mielestä tuollainen aamulojuminen on vallan tyhmää hommaa.

Sillä välin, kun Mika käytti koiria ulkona, päätin tyhjentää astianpesukoneen. Tuo pieni, yleensä joka päivä toistuva arkinen askare, oli minulle jälleen yksi saavutus. Askel eteenpäin. Myös eräänlainen liikuntasuoritus vasta parantumassa olevalle rintakehälleni. Tyhjensin myös yhden keittiönkaapin, heitin ylimääräiset roinat roskiin ja järjestelin kaapin uudelleen. Mika epäili, että rehkin liikaa moiseen puuhaan ryhtyessäni, mutta minusta ei tuntunut siltä. Päin vastoin, haluan ja minun pitää saada tehdä asioita ja toimia silloin, kun minusta tuntuu siltä. Tunnen rajani, ja osaan myös levätä silloin, kun on aika levätä. Kaapinsiivouksen jälkeen oli sen aika.

Perjantaina sain kuulla tuloksia keuhkokuvauksesta. Alunperin noin 15cm kokoinen kasvain oli kutistunut noin 9cm:iin. Edistystä on siis tapahtunut ja kasvain on vastannut hoitoihin. Kuulemma vastetta olisi voinut olla vielä hieman enemmän, mutta tähänkin tulokseen ollaan tyytyväisiä. Niin tyytyväisiä, että kantasolusiirtoon ei ainakaan nyt ryhdytä. Kolmannen ja neljännen sytostaattihoidon jälkeen katsotaan tilannetta uudelleen.

Aikaisemmissa kuvissa oikeassa keuhkossani on näkynyt kohta, jota on pidetty keuhkon litistymänä. Tästä kuvasta lääkäri totesi, että kyseessä onkin keuhkoinfarkti. Pieni osa keuhkostani on siis lopullisesti pois pelistä. Niin pahalta kuin se äkkiä kuulostaakin, ei tila lääkärin mukaan ole kuitenkaan vakava. Kuva paljasti myös, että epäilykseni koliitista osuivat todennäköisesti oikeaan. Kaiken kaikkiaan uutiset olivat hyvät: syytä minkäänlaiseen huoleen ei juuri nyt ole. Viikonlopun vietto saattoi siis jatkua hyvillä mielin.

Perjantaina lähdin ensimmäistä kertaa ulos kävelylle. Jalkani tuntuivat huterilta kuin vastasyntyneellä varsalla, mutta nautin kauniista ja raittiista syyssäästä. Lenkin jälkeen kävimme kylässä Mikan vanhempien luona. Lauantaina käytimme koiria koirapuistossa, minkä jälkeen herkuttelimme Mikan bravuurilla, lasagnella. Illalla katsoimme elokuvan. Kaikki nuo pienet asiat muodostivat mitä ihanimman viikonlopun. Sain tehdä lähes kaikkea, mistä viimeksi saatoin vain haaveilla. Kuten Mika osuvasti totesi, olo tuntui pitkästä aikaa hyvältä.. ja normaalilta!








10 kommenttia:

  1. Kiitos tästä blogista. Tämä on ensimmäinen blogi, mitä olen koskaan lukenut. Kädet ristissä toivon sinulle pelkkää hyvää ja parantumista. Itse olen 38 vuotias nainen ja joutunut sairaseläkkeelle selkävammojeni ja Fibromyalgian vuoksi. Sairastuin viime keväänä vaikeaan masennukseen ja olin osastohoidossa siellä OYS:ssa. Ihanaa lukea miten hyvin miehesi hoitaa ja tukee sinua ja kuinka osaat arvostaa läheistesi huolenpidosta. Itse kun olen myös kuukausia viettänyt sairaalahoidossa niin osaan arvostaa just nuita pieniä asioita, kuten tiskikoneen tyhjentämisen :) Jatkan blogisi seuraamista ja parantumisen edistymistä.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Henna!! Kylmät väreet meni ja onnentunne valtasi minut, kun tulin oikein varta vasten kurkkaamaan, että joko olet laittanut kommenttia miten weekend on mennyt. Nyt vaan uusin voimin kohti uutta viikkoa. Tsemppiä ja virtuaalisia halauksia sinulle :) t. Marita

    VastaaPoista
  3. Niin samat olivat tunnelmani neljä vuotta sitten - tuskin jaksoin portilta kotiin kävellä sairaalasta tullessa. Nyt kuitenkin elän aivan normaalia elämää. Kyllä se sinullakin vielä se aika koittaa. T. Leena

    VastaaPoista
  4. Ihanaa Henna! Tosi kiva kuulla, että oot voinut paremmin ja viettänyt ihanan viikonlopun kotona! :) t.Tiia

    VastaaPoista
  5. Home, sweet home <3 Voimia jatkoon!

    Tiina & koirat Ilpo, Konsta ja Pyry

    VastaaPoista
  6. Olipa iloinen asia lukea nyt sinun kuulumisiasi. Hyvä viikonloppu ja pienentynyt kasvain!
    Kaikkea hyvää jatkossakin, elämä voi yllättää myönteisesti.
    Aurinkoterveisin al

    VastaaPoista
  7. Ihania uutisia! Olen vilpittömästi onnellinen puolestasi. Kaikkea hyvää!

    t. lukijasi

    VastaaPoista
  8. Voi miten kaunista luettavaa<3 -NS

    VastaaPoista
  9. Voimia Sinulle taistelussasi tautisi kanssa. Olet urhea nuori nainen. Olisinpa itsekin sairaalavuosinani jaksanut kirjoittaa niistä ajoista, tosin näitä blogeja ei silloin 70-luvulla vielä ollut :) Tautini parani vuosien saatossa aikuiseksi tullessa. Mutta pitkiä olivat aamut, päivät, illat ja yöt sairaalassa, kaukana läheisistä ja aina joka päivä sitä kotiin pääsyä toivoen. Minulla tuo kaikki tapahtui alle 20-vuotiaana. Nyt yritän olla aina kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä, jonka olen saanut elää terveenä. Voi hyvin ja yritä jaksaa.....

    Toivottaa Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet parantunut sairaudestasi. Itselläni kun vieläkin mietityttää riski taudin uusiutumisesta. Mutta pelkäämään ei lie auta jäädä vaan täysillä mennään eteenpäin :)

      Poista