perjantai 22. marraskuuta 2013

Yhä osastolla

Homehdun yhä täällä osastolla. Alkuviikosta jaksoin vielä toivoa, että pääsisin täksi viikonlopuksi kotiin, mutta enää toivoa ei ole. Korkeintaan ensi viikolla sitten.

Mitä paremmassa kunnossa olen fyysisesti, sitä vähemmän jaksaisin olla täällä. Vielä muutamia viikkoja sitten, kun liikkumiseni leikkauksen jäljiltä oli vielä kovin vaikeaa, oloni sairaalassa tuntui ymmärrettävältä ja tarpeelliselta, vaikka ikävöin silloinkin kotiin. Nyt tuntuu, että aika ei kulu millään, vaikka tekisin mitä. Välillä vain makaan passiivisena ja tuijotan televisiota mitään näkemättä tai kuulematta.

Onneksi on Mika ja ystäviä, jotka ovat käyneet minua täällä välillä piristämässä <3

Kaiken muun hyvän lisäksi minuun nousi eilen yli 39 asteen kuume. Kuume saatiin onneksi pian alas lääkkeen avulla, mutta eilinen päivä meni silti maatessa ja välillä nukkuessa. Tänäänkin kuume lähentelee 38 astetta, mutta oloni on jo parempi kuin eilen. Tietenkin tässä vaiheessa on hyvä, että olen osastolla: tarpeelliset kokeet saatiin heti otettua ja antibiootit aloitettua. Onneksi en olisi muutenkaan päässyt viikonlopuksi kotiin, muuten olisi tympässyt aika armottomasti jos olisin joutunut jäämään tänne pelkästään kuumeen takia. 

Alunperin oli tarkoitus, ettei minuun tällä kertaa laitettaisi kasvutekijäpiikkiä, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä kivuilta. Tämän infektion takia piikit nyt kuitenkin eilisiltana aloitettiin. Yöllä muutaman kerran herätessäni pelkäsin, että kivut olisivat taas alkaneet, mutta ainakin toistaiseksi niiltä ollaan vältytty. Saa nähdä miten käy, kun solut lähtevät kunnolla nousuun.

Sain eilen vihdoin vähän tietoa jatkosta: 4.12. minusta otetaan paljon puhutut PET-CT-kuvat ja 5.12. pyritään aloittamaan uusi hoitojakso. Ilmeisesti se aloitetaan joka tapauksessa riippumatta siitä mitä kuvissa näkyy ja sädehoito tulee sitten mahdollisena lisänä. Se onkin sitten siinä ja tässä ehdinkö toipua tulevasta hoitojaksosta tarpeeksi, jotta pääsisin jouluksi kotiin..

5 kommenttia:

  1. Voi sinua :( olen tässä lukenut blogiasi jonkin aikaa ja tietysti kaikki postaukset. Elämä on niin epäreilua! Toivon kovasti, että pääset jouluksi kotiin <3 Ja voimia paranemiseen!

    VastaaPoista
  2. Minäkin toivon että pääsisit joulun viettoon läheistesi kanssa! Kovasti voimia taisteluusi ¨<3

    VastaaPoista
  3. Voimia sinulle. Olen aina toisinaan käynyt lukemassa blogiasi, vaikken mitenkään tunne sinua. Muistuit tänäkin iltana mieleeni ihan yhtäkkiä, piti tulla kurkkaamaan, mitä sinulle kuuluu. Toivottavasti pääset jouluksi kotiin. Toivon sitä sinulle kovasti ja kaikkea hyvää tietysti samalla. Parane pian.

    VastaaPoista
  4. Olet ajatuksissa usein, vaikka olet tuttu vain blogisi kautta. Voimia sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  5. Kädet ristiin, että pääset jouluksi kotiin! Paljon tsemppiä!!

    VastaaPoista