perjantai 8. marraskuuta 2013

Neljäs hoitojakso

Tulin eilen osastolle jo aamukahdeksaksi. Aamupäivä kului jännittäessä uuden cvk:n "asentamista" paikoilleen (edellinen otettiin ennen kotiinlähtöä pois). Vaikka itse toimenpide ei puudutuksen ansiosta tunnu miltään, ajatus siitä, että joku touhuaa neulojen kanssa kaulani alueella ja survoo yli kymmenen senttistä piuhaa suoneeni, ei tunnu erityisen hyvältä. Myös muisto edellisen kerran hengenahdistuksesta lisäsi pelkoa. Homma sujui tällä kertaa kuitenkin yllättävän hyvin. Keskityin itse vain rauhalliseen hengittämiseen, joten ahdistuskohtauksilta vältyttiin ja itse värkki saatiin toiveeni mukaisesti sellaiseen kohtaan, ettei se haittaa nielemistä eikä muutenkaan olemistani. 

Tänäaamuna aloitettiin sytostaattihoidot. Saan tässä hoitojaksossa kahta eri sytostaattia ja hoito kestää neljä päivää. Jos vointini on hyvä, pääsen hoidon loputtua käymään kotona ennen solujen laskua. Toivon hartaasti, että kaikki menee hyvin ja tämäkin sairaalareissu jäisi vain muutaman päivän pituiseksi! Kun koko hoitojakso on ohi solujen laskuineen ja nousuineen, otetaan minusta tarkemmat tietokonekuvat (PET-CT), jotka paljastavat onko kasvain edelleen aktiivinen. Tämän jälkeen suunnitellaan, miten hoitoani jatketaan. Lääkäri jo hieman valotti, että mikäli kasvain on reagoinut hoitoihin tarpeeksi, jatketaan suunnitellusti sytostaattihoitoja. Mikäli kasvain on aktiivinen, edessä onkin luultavasti sädehoito jo tässä vaiheessa.

Kysyin lääkäriltä mieltäni painaneesta leukemia-asiasta. Vastaus oli edelleen, että sairastan lymfoomaa, koska tautia ei olla todettu muualla kuin keuhkojen välikarsinassa. Jos sairautta olisi luuytimessä, puhuttaisiin leukemiasta. Vastaus rauhoitti mieltäni, vaikka tieto ei ollutkaan uusi. 

Myös lähestyvä joulu on askarruttanut mieltäni, sillä en todellakaan haluaisi viettää joulua osastolla. Onneksi sain lääkäriltä rauhoittavan vastauksen myös tähän kysymykseen: kuulemma mahdollisimman moni pyritään voinnin mukaan kotiuttamaan jouluksi. Toivon hartaasti, että saan viettää mukavan ja rauhallisen joulun ensimmäistä kertaa omassa kodissa. Olen yleensä matkustanut jouluksi Suomussalmelle, mutta tänä vuonna taitaa reissaaminen jäädä väliin.

Kotiinpääsyä odotellessa päivät kuluvat tehokkaasti neulomiseen :) Toivotaan, että vointini pysyy hyvänä ja pääsen taas alkuviikosta kotiin!




4 kommenttia:

  1. Hyvä kuitenkin että saat hyvää ja tarpeellista hoitoa. Niin rankkaa kuin se onkin. Se ei välttämättä ole aina tai kaikkialla itsestään selvyys...
    M 75

    VastaaPoista
  2. Terveiset Suomussalmelta. Olet usein ajatuksissa. Tuhansia toivonkipinöitä sinulle ja läheisillesi. On ollut liikuttavaa lukea blogiasi. Olet antanut paljon, paljon ajattelemisen aihetta. Kaikki ei ole tosiaankaan itsestään selvyys. Elämä on ihmisen parasta aikaa. Ymmärtäisimme vaan nauttia siitä. Voimia !

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä Henna uuteen hoitojaksoon ja toivotaan kovasti, että pääset jouluksi kotiin! Terkkuja töistä :) -Tiia

    VastaaPoista