Nyt vain odotellaan

Kolmas päivä osastolla. Solut ovat nollilla, hemoglobiini ja trombosyytit sentään toistaiseksi kohtalaisissa lukemissa eilisten tiputusten ansiosta. Loppuviikosta tankataan luultavasti lisää. "Nyt vain odotellaan", totesi lääkäri. Näinpä.

En kuitenkaan ole (ainakaan vielä) vajonnut siihen säälittävään tilaan, jota edellisessä tekstissäni kuvasin. Olen yrittänyt pysyä mahdollisimman toimeliaana, jotta näin ei kävisi. Ystäväni toi minulle lukemista, kaivelin jostain hetken aikaa hukassa olleen virkkausintoni takaisin ja läppärillä olisi katsottavia ohjelmia vaikka millä mitalla. Välillä olen ottanut pienet unoset, kun siltä on tuntunut. Ja vieraitakin minulla on tosiaan käynyt, siinä kummasti vierähtää pari tuntia juorutessa! Illat menee kaavalla: päivällinen -> emmerdale -> iltapala -> nukkumaan. Kyllä, saatan helposti ruveta unten maille jo kahdeksan jälkeen iltatoimet suoritettuani. Näin päivät eivät veny liian pitkiksi, kun aamulla on kuitenkin luvassa aikainen herätys. Onni on hyvät unenlahjat!

Positiivista on myös se, että ainakaan toistaiseksi ei ole ollut kuumetta *kop kop*. Läträän joka välissä käsidesiä ja yritän kaikin tavoin välttyä infektioilta, mutta loppupeleissä se ei taida olla mahdollista, vaikka mitä tekisin/jättäisin tekemättä. Ahkera käsienpesijä ja käsidesifriikki olen ollut tähänkin asti. En ihmettelisi yhtään, vaikka jo heti ensi yönä heräisin kamalaan horkkaan. Mutta sen näkee sitten. Olen tyytyväinen niin kauan, kun kuumetta ei ole.

Hieman huolestunut olen siitä kuinka kauan kestää, että solut lähtevät noususuuntaan. Tällä kertaa minulle nimittäin ei anneta kasvutekijäpiikkejä asian edistämiseksi, jotta minulle ei tulisi niitä kamalia luustokipuja. En alkanut inttää lääkärille vastaan, mutta itse luulen, ettei niitä kipuja tällä kertaa edes tulisi. Olen edelleen varma, että ne jollain tapaa liittyvät näihin "parittomiin" hoitojaksoihin (hoitojaksot 3 ja 5). Vaan jos kuume nousee, piikit aloitetaan.