maanantai 13. lokakuuta 2014

Päivitystä vikalistaan

Vikalista saa vain jatkoa: Viikonlopun ajan olen kärvistellyt kivuliaan ja tiheän virtsaamisen kanssa. "Parhaana" yönä heräsin vessaan noin puolen tunnin välein ja vietin toiset puoli tuntia siellä, kun rakko ei vain tuntunut tyhjenevän eikä viiltelevä kipu loppuvan vielä sängyssäkään. Kipulääke auttoi tasan siihen asti, kun oli mentävä uudestaan. Sama meininki jatkui vielä eilisen päivän. Illalla lopulta sanoin hoitajille niin surkeana kuin osasin, etten kestä enää toista samanlaista yötä ja tuntuu siltä, että rakkoni räjähtää.

Joltain päivystävältä lääkäriltä kai saatiin lopulta lupa laittaa minulle virtsakatetri. Sama kyllä kävi jo itsellä mielessä, mutta en ollut varma olisiko se hyväksi mahdollisesti tulehtuneille virtsateille. Niin kuitenkin tehtiin ja viime yön sain nukkua aivan rauhassa. Kirvelyä jatkui vielä jonkin verran, mutta siihen kipulääke helpotti. 

Pissaamisen kanssa tuskaillessa tuntui, ettei vatsani toiminut sinä aikana kunnolla ja oli kipeä sekin. Aamuyöllä se sitten alkoikin taas toimia ilmeisesti muutaman päivän edestä ja tulee nyt oikein veren kanssa. Oletin, että tämä jo aiheuttaisi jotain toimenpiteitä ja pääsisin ehkä jo pian tähystykseen, jossa oireet lopultakin voitaisiin varmistaa käänteishyljinnäksi, mutta ei. Mikään ei nyt siis etene ennen tähystystä eikä ole mitään tietoa milloin sinne edes pääsen. Nyt vain katsellaan, pelaudutaan kortisonilla ja muilla lääkkeillä ja toivotaan, ettei tilanne pahene ennen sitä.

Lisäravitsemus lopetettiin tänään, koska maksa-arvot olivat taas humpsahtaneet ylöspäin (P-Alat 236) ilmeisesti sen vaikutuksesta. Muut veriarvot tänään: hemoglobiini 118, trombosyytit 214, leukosyytit 15,2, neutrofiilit 12,26 ja crp 21.

Jotenkin en jaksa enää yllättyä mistään, kun vaivoja tulee toistensa perään. Melkein yritän arvuutella itseni kanssa, mitä seuraavaksi. No, huomenna on ohjelmassa ainakin poskionteloiden ja keuhkojen ct-kuvaus, eiköhän sieltä jotain "mielenkiintoista" paljastu.

31 kommenttia:

  1. Luen jatkuvasti blogiasi. En vain löydä sanoja, millä voisin ilmaista tukeani sinulle.
    Mutta olet usein mielessäni ja ja toivon sinulle voimia jaksaa.
    S-a

    VastaaPoista
  2. Voi ei miten raskas tilanne! Mutta varmaan muillakin tuossa operaatiossa olleilla on ollut vaikka mitä ja monet ovat kuitenkin loppujen lopuksi vastoinkäymisten jälkeen selvinneet hyvin ja elävät nyt suht tervettä elämää. Toivon kovasti, että tilanne helpottaa pian! Tsemppiä! Olet ajatuksissani ja rukouksissani. <3

    Viivi

    VastaaPoista
  3. Tautisen seuralainen13. lokakuuta 2014 klo 8.03

    Voimahalaus! <3

    VastaaPoista
  4. Tuntuu joskus niin väärältä syövän hoitojen kohdalla että jotkut saa kärsiä kaikki lääkkeiden yms. sivuvaikutukset ja jotkut pääsee hoidot läpi ilman mitään sivuvaikutuksia. Minä koin myös lähes kaikki sivuvaikutukset. Sinua koitellaan ja sinähän selviät siitä ja palaat entistä vahvempana. Koita jaksaa , olen hengessä mukana täällä pohjoisessa.

    VastaaPoista
  5. Joka päivä käyn katsomassa blogisi. Olet ajatuksissani! Niin kovasti toivon sinulle parempaa ja terveempää huomista! <3 koita jaksaa, voimahalaus! T. Nuori äiti oulunseudulta

    VastaaPoista
  6. Hei- opettele valittamaan ja kysy sitkeästi hoitoja ja tutkimuksia. Se joka vaatii, saa. Kurjaa, mutta totta. Älä kestä liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä naurata! Eiköhän tuolla yksikössä ihan tiedetä mitä tehdään!! Henna saa ihan varmasti kaiken sen parhaan hoidon mitä vaan Suomessa pystytään antamaan.Tauti on rankka,hoidot ovat rankkoja,sivuvaikutukset ovat rankkoja,mutta kaikki voitava tehdään parantumisen eteen!

      Poista
  7. Miten saat päiväsi kulumaan siellä silloin kun olet jotakuinkin ok? Onko juttuseuraa tai käykö sinulla paljon vieraita höpöttelemässä tavallisen arjen asioita? Mikä piristäisi? Luetko "hömppälehtiä" ja saatko niitä? Eräs kamuni opetti minulle sen, että sairaalaan saa lähettää postia. Oletko saanut? Joo ja olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, pyydä heti apua ja vaadi tutkimuksia. Ne pitää ainakin kirjata tietoihisi. Myös miehelläsi on lupa vaatia ja kysellä, eikö? Omaisten tuki on hirmu tärkeää sillä yksin ei juuri kukaan pärjää suuressa sairaalassa. Parempaa huomista pieni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita jotakuinkin ok -päiviä on viime aikoihin mahtunut hyvin vähän. Nukun niin paljon kuin pystyn, kun se kunnollinen yöuni ei ole taattua näiden vatsavaivojen takia. Nyt ei ole siskoa lukuunottamatta juuri käynyt vieraita ja oikeastaan toivonkin, että minuun kantautuisi nyt mahdollisimman vähän uusia pöpöjä, niin pahalta kuin tuntuu sanoakin vieraille. Ensi viikolla saan sentään avomieheni ja äitini tänne päiväksi! Luen lehtiä, kun jaksan ja postiakin olen osastolle saanut. Ja kyllä, omaiseni ovat olleet yhteydessä tänne hoitajiin ja lääkäreihin. :)

      Poista
  8. Moikka! Itse just sairastin (tai en ole varma olenko parantunut siitä) clostridium difficile -infektion antibioottikuurin jälkeen. Siis kirjaimellisesti ripuloin verta. Tuli vain mieleen tuosta kirjoituksestasi...Tsemppiä sinne sairaalaan!
    Oma rakas ystäväni nukkui Oyssissa pois vuonna 2007. Hänellä oli aivokasvain ja elämä olisi ollut vielä edessä. Toivon, että sinä paranet! t. äiti keski-suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tällaisia tarinoitahan Henna kaipaa... Kuka kuoli ja mihinkin ja milloin.... Pientä sensuuria, kiitos! Ei tuossa tilanteessa yhtään lohduta tällaiset jutut. Kiitos ja anteeksi, olen puhunut!

      Poista
    2. Onneksi ei ollut Henna sulla samaa bakteeria! Ja toivottavasti et pahastunut kirjoituksestani, juttelin kaverini kanssa niin monta kertaa syövästä ja olisin voinut ottaa sen vaikka itselleni, jotta ystävä olisi saanut lisäaikaa... Sulla on samanlaista sisua kuin hällä :) Kirjoitat erittäin hyvin. t. äiti keski-suomesta

      Poista
  9. Hei! Löysin tänä yönä blogisi ja luin sitä paljon. Tulen olemaan säännöllinen lukijasi. Sinulla on ollut todella rankkoja kokemuksia. Toivon ja rukoilen, että parantuisit sairaudestasi ja pääsisit takaisin normaaliin elämään. Kirjoitustyylisi on todella selkeää ja sujuvaa kieltä. Sitä on miellyttävää lukea. Parempaa vointia ja Taivaan Isän siunausta elämääsi! T. Sonja

    VastaaPoista
  10. Voi itkut, saisi vikalista jäädä nyt tähän. Halauksia!

    VastaaPoista
  11. Onneksi et vaikuta masetumiseen taipuvaiselta, se on sinun valttisi toipumisen ja tervehtymisen kannalta. Nyt tällä hetkellä ei varmaankaan haluta sitä tähystystä suorittaa kun on riskialtista veriripulin vuoksi ja samalla halutaan ottaa myös koepaloja niin on varmaan viisainta antaa suoliston ensin rauhottua. Yritä juoda kovasti happamia juomia eli karpalomehua tai sitruunamehua samalla huuhtelet munuaisia ja virtsateitä ja näin yrität välttää munuisaltaan tulehdukselta joka on tosi kivulias. Yritä syödä vaikkei maistuisikaan vähän mutta usein. Tsemppaan sinua näin virtuaalisesti ja lähetän mielessäni sinulle voimia sinä pieni sisukas Suomussalmen tyttö. T: Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopettakaa nyt hyvät ihmiset näiden omien 'lääketieteellisten ' neuvojanne' jakaminen! Vaikka omat krooniset pissavaivanne helpottuisivat juomalla karpalomehua ( hyväksi havaittu sinänsä) niin tilanne on pikkasen eri vakavasti sairaalla syöpäpotilaalla jonka oireilu voi johtua mm.käänteishyljinnästä ja jolla on suolistoverenvuotoa! Sen hoito ei todella ole happamat juomat ja karpalomehu jotka voivat ärsyttää suolta entisestään.Annetaanko nyt ihan sairaalan lääkäreiden hoitaa tuo lääketieteellinen puoli ja keskitytään zemppaamaan Hennaa muuten.Tosin fiksuja ja älykkäänä ihmisenä hän ei varmaan näitä 'hyvää tarkoittavia neuvoja' ihan tosissaan otakaan. Sh.mette

      Poista
    2. Olet varmasti oikeassa, en kyllä puhu omasta "pissavaivasta". Haluan vain niin kovasti auttaa Hennaa en tarkoita vahingoittaa tai pahaa. Toivottavasti hoito on jo käänteishyljintään aloitettu.

      Poista
  12. Moikka! Olen lukenut blogiasi alusta asti ja olen huojentunut kuinka vahva ihminen olet. Moni ei olisi noin reipas kaikesta huolimatta. Paljon voimia sinulle, pidetään varpaat ja sormet ristissä että asiat menevät nopeasti parempaan suuntaan!

    VastaaPoista
  13. Kyllä sairaalassa kannataa olla aktiivinen ja omaiset myös. Vaikka "asiantuntijat" ei sitä tahdo. Hoitoa tulee paremmin kun sitä kysyy (asiallisesti).

    VastaaPoista
  14. Voimahalit kainuun mummelilta.

    VastaaPoista
  15. Voimia ja haleja Oulusta Riinalta <3

    VastaaPoista
  16. Epäileekö ne mitään syytä tolle virtsavaivalle? Polyoomavirus? Tsempit sinulle!

    VastaaPoista
  17. Tsemppiä ja voimia Henna! Olen ollut lukijasi Kalevassa olleen jutun jälkeen. Kirjoitat tosi hyvin ja selkeästi, täytyy ihailla rohkeuttasi kaiken tämän keskellä. Tilanne kääntyy vielä parempaan suuntaan, usko pois! Terveisin, toimintaterapeutti Kainuusta

    VastaaPoista
  18. Moi Henna! Taas täällä toivottelemassa kaikkea parempaa. Ja oikeasti vaikka sitä jouluksi kotiin-ajatusta peukuttamassa!

    VastaaPoista
  19. Voimia <3 Toivottavasti pian helpottaa!

    VastaaPoista