maanantai 10. maaliskuuta 2014

Viikonloppu osastolla

Niinhän siinä lopulta kävi, että jouduin torstaina tulemaan osastolle. Kuume alkoi jälleen nousta, joten soitin lääkärille kysyäkseni täytyykö minun todella lähteä taas päivystykseen, kun kaikki mahdolliset testit on vasta toissapäivänä otettu? Todettiin, että influenssatestit olivat puhtaat, joten sain luvan tulla suoraan osastolle. Huokaisin helpotuksesta ja lähdin melkein mielelläni, kun ei tarvinnutkaan mennä päivystyksen kautta. Tietenkin keskeytynyt loma taas harmitti, mutta tulin siihen tulokseen, että loppujen lopuksi kuitenkin sairastan mieluummin täällä osastolla, jotta voisin lähteä kotiin taas virkeämpänä ja "terveenä". Hmm. Hassu käsite tuo terveys minulle nykyisin.

Lauantaista lähtien olen ollut kuumeeton ja yskä on edelleen helpottamassa, mutta ei vielä aivan kokonaan poissa. Odottelen viimeistä it-hoitoa eli selkäpiikkiä. Viimeistä, vihdoinkin! Sen jälkeen pääsen lähtemään kotiin. Toivottavasti tällä kertaa vältyn uusilta infektioilta. Kahdeksas hoitojakso viivästyy tämän vuoksi jo viikon enkä halua, että sitä lykätään enää yhtään enempää!

Jospa tämä tästä taas.

3 kommenttia:

  1. Kyl se taas siitä suttaantuu! :-)
    Marsa

    VastaaPoista
  2. Hei. Koeta jaksaa, muuta en osaa sanoa vaikka tahtoisin. Huomiseen asti ja taas huomiseen.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti olet kotona etkä huonossa jamassa osastolla.
    Takapakkia tulee aina mutta yksikin milli tai sentti antaa
    pitemmän ponnistus vauhdin.
    Kaunista kevättä ja paljon ulkoiluilmoja.
    Tv: Päivi

    VastaaPoista