torstai 13. helmikuuta 2014

Seitsemäs hoitojakso

Taas on ollut viikon verran aikaa huokaista ja nauttia kotoilusta. Juuri mitään järkevää en saanut aikaan, mutta suunnittelin kyllä kovasti mitä kaikkea tekisin, jos olisin tosi reipas. Eikö sekin ole jo jotain? Jospa ensi kerralla löytyisi jostain sitä reippauttakin.

No joo. Seitsemäs hoitojakso alkaa hetikohta. Ohjelmassa on taas muutaman päivän aikana sarja lyhyitä tiputuksia. Olo on kaikinpuolin hyvä, jopa uhmakas. Lääkäri juuri kehui, että olen fyysisesti kestänyt hoidot erittäin hyvin. Kuulemma melkein kaikilla hänen näkemillään tapauksilla, joilla on ollut sama sairaus kuin minulla (vaikkakaan näitä ei ole monta) on hoidot jouduttu lopettamaan viimeistään tässä vaiheessa, koska luuydin ei ole enää toipunut. Minun luuytimeni sen sijaan porskuttaa ja trombosyytit ovat normaalilukemissa. Vielä kahden hoidon verran sen pitäisi jaksaa toipua tästä rääkistä. Antaa tulla vain, perhana vie!

Yritin kysellä lääkäriltä vähän lisää tulevasta (kyseessä siis eri lääkäri kuin viime jaksolla). Mitä tosiaan sitten, jos tuumori ei olekaan tarpeeksi pienentynyt kahdeksannen hoitojakson jälkeen? Lääkärin vastaus oli, että hän olisi tositosi yllättynyt, jos näin kävisi, kyllä se on pienentynyt. Luotan siihen ja ymmärrän, että ei ole mitään mieltä alkaa mennä asioiden edelle. Viedään nämä suunnittellut hoidot loppuun ja katsotaan sitten mitä tapahtuu. Menetän vain viimeisetkin järjenrippeeni, jos alan liikaa pelätä tulevaa.

Mieleeni tuli myös toisen sairauteni, koliitin, hoito. Kuinka ja missä sitä jatketaan? Tähän asti sitä on hoidettu Oulun kaupunginsairaalan sisätautipolilla, mutta jatkossa hoito tapahtuu ilmeisesti OYS:ssa. Tällä hetkellä sairautta hoidetaan vain pienellä kortisoniannoksella. Senkin suhteen jatkoa suunnitellaan myöhemin tarkemmin.

Näillä mennään!

P.S: Voihan olympialaiset...

2 kommenttia:

  1. Löysin vasta nyt, sattumalta blogisi. Ihmettelen , kuka sitten on reipas jos et sinä? Mukava kuulla , että olet kohdannut lääkärin, joka osaa luoda uskoa tulevaan.Näin kuuluu ollakin, elää tässä hetkessä... latteasti sanottu, koska tämän asian olet jo varmasti oppinut. Mielenkiintoista kuulla tuntemuksia potilaan suusta, koska itse olen töissä hoiturina. Voi kun muistaisimme ja ehtisimme antaa aikaa ja huomiota enemmän itse ihmiselle, kuin lääkkeille ja hoitoa määritteville arvoille.
    Toivotan voimien lisääntyvän ja sen myötä toivomasi reippauden.Näinhän tulee tapahtumaan , koska kevätaurinkokin alkaa paistamaan.

    VastaaPoista
  2. Kun minulla alkoi ekat hoidot en halunnut peruukkiasiaa miettiä,välttelin koko asiaa...minulle tosin jäi hiuksia sen verran jäljelle että en niitä koskaan ajellut pois..vasta kun sytostaateista oli kulunut jonkin verran aikaa päätin käydä peruukkeja katsomassa..tarvitsin siis oman aikani ennekuin pystyin asiaan perehtymään..yllätyksekseni tykästyinkin peruukkiin joka kovasti muistuttaa entistä tukkaani, ja olen pitänyt sitä esim illanvietoissa koska omista hiuksista ei saa mitään kampausta aikaiseksi niin itsetuntoa kohottaa se että minulla on fiinimpien vaatteiden kanssa kaunis tukkakin. Nyt kun taitaa uudet hoidot olla edessä ja voin sanoa omille hiuksille heippa, olen tyytyväinen että peruukki on jo valmiina (vaikka en usko että sen käyttö juurikaan lisääntyy). Kannattaa siis antaa asioille ja ajatuksille aikaa :) -Ansku-

    VastaaPoista