lauantai 22. marraskuuta 2014

Kuulumiset

Vointini on ollut yhtä vaihteleva kuin edelliseenkin postaukseenikin mennessä. On saattanut olla öitä, jolloin minun ei juurikaan ole tarvinnut ravata vessassa, mutta tämä on yleensä kostautunut seuraavana päivänä kamalana vatsakipuna.

Torstaina sain tietää, että otsaontelotkin ovat yhä täynnä jotain niin, että joudutaan jossain vaiheessa operoimaan. Silloin operaatiota suunniteltiin jo seuraavalle päivälle, mutta onneksi hematologit olivat kanssani samaa mieltä, että  on ensin saatava niin kuriin kuin mahdollista.

Virtsaoireetkaan eivät ole helpottaneet vaan minulle jouduttiin taas laittamaan katetri. Vähän sen laittaminen jännitti, kun viimeksi sen poistaminen aiheutti kamalat tuskat. Mutta toisaalta oloni on nyt huomattavasti helpompi sen kanssa.

Mitäs muuta. Viimeisimpämä käänteenä minulle määrättiin uusi lääke, joka kuulemma maailmalla on tehokkaasti parantanut nimenomaan suoliston käänteishyljintää. Aloitin lääkkeen pari päivää sitten ja ensi viikon lopulla pitäisi alkaa näkyä oliko siinä mitään taikaa.

17 kommenttia:

  1. Tautisen seuralainen24. marraskuuta 2014 klo 5.48

    Mukava kun jaksoit päivittää kuulumisiasi! Toivottavasti uusi lääke helpottaa kääteishyljintää ja pääset toipumaan kunnolla! Tsemppiä taas tähän ja tuleviin päiviisi!

    VastaaPoista
  2. Täällä peukut pystyssä uuden lääkkeen puolesta! Hyvin jaksat sinnitellä, tsemppiä!!

    VastaaPoista
  3. Kainuun mummeli toivoo, että uusi lääke helpottaisi oloasi ja sen antaman avun myötä voitaisiin siirtyä operoimaan otsaonteloita. Toivotaan, että huominen olisi jo parempi päivä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä kovasti vastustaa :( Toivottavasti pääset kuitenkin jouluksi kotiin. Eipä tainnut kukaan osata arvata miten pitkäksi Turun reissu venyisi :(

    VastaaPoista
  5. Onkohan toi käänteishyljintä siksi noin pahaa suolistossa, että sulla on ollut se haavainen paksusuolen tulehdus? Vai miksi? Rankalta ja kovalta kuulostaa. Joulua kohti kuitenkin pikkuhiljaa! Toivotaan, että uudessa lääkkeessä on jotain taikaa! T Annukka

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä. Paremmat ajat on jo varmasti ihan lähellä. Uusi lääke auttaa. T.tsemppaaja Oulusta

    VastaaPoista
  7. Voimia ja uskoa "taisteluun". Toivottavasti vointisi alkaa kääntyä parempaan päin. Kaikkea hyvää Sinulle ja terveisiä Suomussalmelta!

    VastaaPoista
  8. Hienoa, että olet saanut uutta lääkettä. Olen ymmärtänyt että aina ei edes voida kokeilla kaikkia vaihtoehtoja niiden kalleuden vuoksi. Nyt kaikki peukut pystyyn että pääsisit jouluksi kotiin!
    Marsa

    VastaaPoista
  9. Hienoa että jaksoit kirjoittaa taas kuulumisia. Täällä on peukut ja molemmat varpaatkin pystyssä että uusi lääke auttaisi! Toivon sulle paljon voimia ja uskoa parempaan aikaan. Haluan antaa sulle tosi ison voima- ja tsemppihalin. ❤️

    VastaaPoista
  10. "Ajatteles, jos joku puu kaatuisi kun me olemme sen alla!"
    "Ajatteles, jos ei kaadu", sanoi Puh pitkään harkittuaan.

    Tsemppiä tosi tosi paljon!

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti voit olosuhteisiin nähden kutakuinkin hyvin ja että uusi lääke on alkanut toimimaan. Ei muutakuin tultapäin, tämä hetki on vain tämmöstä kärsimystä mutta muista niin kauan kun on elämää on toivoa. T: Päivi

    VastaaPoista
  12. Paljon voimia Henna <3

    VastaaPoista
  13. Terveisiä ja lämpimiä voimahaleja Sinulle Suomussalmelta! Toivottavasti vointisi on hiljalleen kääntynyt parempaan päin.

    VastaaPoista
  14. Tautisen seuralainen6. joulukuuta 2014 klo 8.59

    Voimia ja jaksamista! Toivottavasti saat viettää itsenäisyyspäivää paremissa merkeissä.

    VastaaPoista
  15. Hyvää itsenäisyyspäivää! Parempaa vointia!

    VastaaPoista
  16. Huomenta :) kyllä se siittä vaikka äkisemälläkin ♥

    VastaaPoista