tiistai 27. toukokuuta 2014

Kuulumisia Turusta

Sain eilen ja tänään vielä yhdeksänteen hoitojaksoon kuuluvat it-hoidot. Olipa mukava kerrankin mennä osastolle ja tietää pääsevänsä vielä samana päivänä pois! Hoidot sujuivat vanhalla rutiinilla ja kahden tunnin makoilut toimenpiteiden jälkeen kuluivat mukavasti nukkuessa.

Tänään minulle tiputettiin myös gammaglobuliinia, joka on "eräs vasta-aineita sisältävä veriplasman valkuaisaineryhmä" (tohtori.fi). Tämän hoidon tarkoituksena on lisätä vastustuskykyäni, jotta jatkuvilta infektioilta toivon mukaan vältyttäisiin. Tiputus aloitettiin varovaisesti, koska se olisi saattanut aiheuttaa sivuvaikutuksia kuten kuumeen nousua, pahoinvointia jne. Noin puolen tunnin välein mitattiin kuumetta ja verenpainetta ennen kuin annostusta lisättiin. Lopulta tiputus kesti noin kolme tuntia eikä mitään oireita ilmennyt. Hyvä niin! Toivon todella, että tästä oli nyt jotain hyötyä!

Vielä ennen kotiin lähtöä minut passitettiin ct-kuvaan, koska Turussa haluavat varmistua siitä, ettei keuhkoissani vaan jo ole mitään sieni-infektiota. Luovuttajahaku on nyt käynnistetty. Jos keuhkoissani kaikki on hyvin ja luovuttaja sattuisi nyt löytymään, kantasolusiirtoon oltaisiin mitä ilmeisemmin lähdössä. Lopullisen vastauksen Turun lääkäreiden päätöksestä saan perjantaina. Ehkä. Toivottavasti. En kyllä yllättyisi yhtään, vaikka vielä tulisi jotain mutkia matkaan.

Suoraan sanottuna en nyt oikein tiedä miltä minusta tuntuu. Ainakin olen helpottunut siitä, että leikkaukselta vältytään. En ole enää niin järkyttynytkään uutisesta. Minulla on ollut runsaasti aikaa sulatella ajatusta kantasolusiirrosta ja asennoitua siihen, että se hyvin todennäköisesti on vielä jossain vaiheessa edessä. Nyt lähinnä toivon, että se saataisiin mahdollisimman pian pois alta. 

7 kommenttia:

  1. Oot varmaankin perehtynyt aiheeseen, joten missä tilanteissa tehdään kantasolusiirto luovuttajan soluilla ja milloin omilla? Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu aivan taudinkuvasta. Ymmärtääkseni luovuttajan kantasoluja käytetään mm. pahanlaatuisten veritautien hoidossa ja omia soluja pahanlaatuisten kiinteiden kasvainten hoidossa :)

      Poista
  2. mulla aivan sydäntä kylmää kuulla että juuri Turku on tuleva kantasolun siirto
    paikka. Minun siskoni ei siellä selvinnyt. Eristys lopetettiin aivan liian aikaisin ja hänet siirettiin samaan huoneeseen yhden ulkomaalaisen kanssa jolla ei ollutsyöpää tai muuta , vastaavaa koska osasto oli sisätautiosasto 7. Siinä huoneessa käväsi muitakin eri sairauksia omaavia potilaita. sitten vasta kun me omaiset tulimme niin hänet siirrettiin takaisin eristykseen mutta liian myöhään!!! Osa hoitajistakin oli epäkohteliaita, ensin kaikki olivat maireita. Lääkärit kyllä olivat muuten hienovaraisia. Katkera loppu.
    Muuten kantasoluhoidosta selviämisprosentti on 25. Faktat täytyy olla selvillä ennenkuin suostuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä mieltä Nenna olet tällaisesta toisen anonyymin puolustuspuheesta, mutta mulla meinas veri kuohahtaa tämän kommentin luettuani joten täältä pesee:

      Eiköhän Nenna ole selvittänyt faktat ja ne on varmasti myös lääkäreiden toimesta hänelle selvitetty, jos hän on tämän projektin päättänyt aloittaa. Olen pahoillani, että siskosi ei ollut yksi selvinneistä, mutta se, että purat omaa pahaa oloasi pelottelemalla muita, ei ole oikein. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä - ja valistaakin saa - mutta paniikin lietsominen tuskin on tässä tilanteessa tarpeen.

      Poista
    2. Liityn edelliseen, olen saanut allogeenisen kantasolusiirron, luovuttaja ei sisarrus, sinä Nenna olet nuori nainen, olen itse sinua 32 v vanhempi, jokaisen sairaus on yksilöllistä, nautin nyt uudesta mahdollisuudesta, mikä ettet sinäkin, positiivinen asenne ja kohti huimia seikkailuja :) lämpöisin ajatuksin ja TSEMPPIÄ♥

      Poista
  3. Mä oon samaa mieltä! En väheksy anonyymi nro 2:n mielipahaa, mutta väärä paikka purkaa tänne!!

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että asiat nytkähtävät eteenpäin. Valitettavasti em (2) katkeria & empatiaköyhiä kommentteja kuulee aina eri sairauksiin ja sairaaloihin liittyen - ihmiset purkavat pahaa oloaan. Kyllä tämä tästä😊

    VastaaPoista