torstai 22. toukokuuta 2014

Kesä!

Päivät edellisen sairaalareissun jälkeen ovat olleet ihania. Juuri sellaisia kuin toivoinkin. Olen ollut ulkona varmaan enemmän kuin koko keväänä yhteensä. Olen saanut aamukahvini takapihalla. Ja päiväkahvit. Ja ekat jäätelöt. Ja grillimakkarat. Jne :) Vointini on ollut erinomainen ja mikä parasta: olen onnistunut jättämään kaiken ylimääräisen murehtimisen. 

Eilen kävin labroissa. Päivällä lääkäri soitti minulle tulokset; tulehdusarvo oli edelleen laskenut hyvin ja lisäksi oli selvinnyt, etten todellakaan ole allerginen millekään. Enimmäkseen olin uutisesta helpottunut. Ainakaan en ole allerginen koirille! Mutta mistä oireiluni sitten johtuu?

Harmikseni en varannut lähettyvilleni muistiinpanovälineitä lääkärin puhelua varten kuten yleensä. En olettanut, että hänellä olisi muuta asiaa kuin tavallisten labratulosten luettelu. En siis saanut kirjoitettua ylös kaikkea mitä muuta verikokeista oli selvinnyt. Mieleeni jäi "cd4-solut", joista ystävämme wikipedia sanoo seuraavaa:

"T-solut jaetaan pintarakenteen mukaan alaluokkiin, joista tärkeimmät ovat CD4- ja CD8-lymfosyytit. CD-4 -positiiviset solut ovat auttaja-T-soluja ja ne muun muassa erittävät immuunijärjestelmää ohjaavia sytokiineja."

Tämä arvo olit nyt ilmeisesti minulla aivan liian matala ja se kuulemma osaltaan saattaa selittää oireiluani. Se saattaa myös altistaa minut jonkinlaiselle hiivasienelle, johon nyt on aloitettu Cotrim forte -niminen estolääke. Paketin kyljessä lukee "Pneumocystis infektion estohoitoon".

En nyt tiedä sitten kuinka huolissani minun pitäisi tästä osata olla. En juuri nyt kuitenkaan jaksa murehtia tästä enkä mistään muustakaan vaan haluan nauttia olostani niin kauan kuin saan. Maanantaina ja tiistaina (toivottavasti) saan vielä edelliseen hoitojaksoon kuuluvat it-hoidot. Onneksi silloin lupaa huonoa keliä. ;)


10 kommenttia:

  1. Ihania kuulumisia! Olen niin onnellinen puolestasi ja koiraihmisenä ymmärrän, kuinka raskaalta allergiapelko tuntuu! Nautihan vain edelleen kauniista kesästä ja jätät murheet taka-alalle. Murehtiminen on niin kuluttavaa, eikä se lopulta mitään auta. Päinvastoin elämästä ja pienistäkin hetkistä nauttimisella voi olla suuriakin positiivisia vaikutuksia koko kehoon. Oikein kauniita päiviä ja tsemppiä! :) - Hilda

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kun olet saanut nauttia näistä ihanista kesäkeleistä :) ja mahtava juttu, ettet ole koirille allerginen. Toivottavasti saamasi lääke helpottaa keuhko-oireisiin. Mukavaa viikonloppua ja toivottavasti nähdään pian! :) -Tiia

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä, ja nauti kesästä. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa auringon syleilyä Sinulle

    VastaaPoista
  5. No nyt on allergiatestit selvät,jes! Ja ihanaa että vointi ollut hyvä kotona ollessa! :) -ansku-

    VastaaPoista
  6. Ihana, kun pystyt nauttimaa tästä kesän alusta, turhaa energiaa menee , jos vain pohdittaisi mitä mitä huomenna tai ylihuomenna, avoimin mielin eteenpäin, olen käyttänyt cotrim fortea yli vuoden allogeenisen kantasolusiirron jälkeen ennalta ehkäisynä, ei ole ollut haittavaikutuksia, positiivisin mielin kohti kesää♥

    VastaaPoista
  7. Hei, minäkin olen popsinut Cotrimia kantasoluhoidon jälkeen. Minullakin oli keuhko-oireita aiemmin sytojen aikana, ja epäiltiin mm. astmaa. Ei sitä lopulta ollut. Nyt olen toipumassa jo hyvin, ja keuhkotkin tuntuu ihan normaaleilta. Toivottavasti pääset myös pian tähän vaiheeseen!

    VastaaPoista
  8. Hei, ihan vaan vinkkinä se minkä oletkin jo varmaan itsekin huomannut: lääkärit eivät olekaan kaikkitietäviä! Itseasiassa lääkäreiden työtä läheltä seuranneena voin todeta että se on pääasiassa todennäköisyyslaskentaa ja poissulkua. Lisäksi niin sanottu "käypä hoitosuositus" mikä lääkäreillä on aina auki kunkin sairauden kohdalta ei välttämättä anna hoitosuositukseksi parasta hoitoa vaan kustannustehokasta hoitoa..
    Lapsellani on harvinainen ja krooninen sairaus ja 14 vuoden kokemuksella sanoisin että hyvin tärkeää on ottaa asioista selvää ihan itse, ja kysyä hankalia kysymyksiä lääkäriltä pitääkseen valppaina, menevät muuten saattavat siitä mistä aita on matalin. Olen ollut myös sairaalassa töissä, kiltit potilaat saavat yleensä vähemmän hoitoa kuin vaativat potilaat (hankala ei tarvitse olla). Itse et varmasti jaksa eikä ehkä ole järkevääkään uppoutua eri skenarioihin, joten jos lähipiiristäsi löytyy englanninkielentaitoinen googlaaja, laitappa töihin, mitä tutkimustuloksia on mailmalla tehty hiljattain. tzemmpia nipsu

    VastaaPoista
  9. Moikka Nenna, tosi kiva kuulla että aurinko paistaa takapihalle ja kasvoihisi, anna sen paistaa sydämeesikin - se on energiaa. Älä turhaan ole estolääkkeestä huolissasi, kuuluu asiaan. Koirille terveisiä! -tellu

    VastaaPoista
  10. Kysyn vähän myöhässä mutta isäni sairastaa samaa tautia ja hänellä oli juuri kantasolusiirto. Haluaisin tietää enemmän tuosta allergia jutusta. Olitko siis ennen allerginen koirille vai epäiltiinkö sitä?

    VastaaPoista