lauantai 10. toukokuuta 2014

Hyvää syntymäpäivää minä

Täytän tänään 24 vuotta. En yleensä jaksa pitää suurta haloota syntymäpäivistäni. Minulla ei ole tapana juhlia. Viimeksi olen tainnut kunnolla juhlistaa syntymäpäiviäni täyttäessäni 18. Pidimme yhteiset juhlat ystäväni kanssa, jolla on myös huomenna synttärit. Meillä oli hauskaa <3

Tänäkään vuonna ei juhlia ole tiedossa. Eipä ole tunnelma kovin katossa täällä osastolla maatessa. Lääkäri jo perjantaina vilautti sellaista mahdollisuutta, että olisin päässyt tänään kotiin jos soluni olisivat ehtineet nousta. Mutta vielä eilen neutrofiilini näyttivät nollaa, joten melkoinen ihme olisi saanut tapahtua, jotta tilanne olisi tänään niin hyvä. Tänä aamuna sentään selkäni on kasvutekijäpiikkien vaikutuksesta kipeä, mikä toivottavasti tarkoittaa kotiinpääsyä huomenna!

Kuitenkin syntymäpäivälläni on tänään aivan eri tavalla merkitystä kuin koskaan ennen. En ole ennen tullut ajatelleeksikaan, että saisin olla kiitollinen siitä, että näen tämänkin päivän. Olen yhä tässä, 24-vuotiaana. Jos tilanne olisi normaali, miettisin varmaan turhamaiseen tapaani kaikkia niitä asioita, joita olen aina halunnut tehdä ja saavuttaa ennen kuin täytän 25. Nyt ainoa tavoitteeni tulevalle vuodelle on vain parantua. Aion taistella ja voitontahtoni on yhä vahva, vaikka se ei aina näin blogin välityksellä siltä kuulostakaan. Haluan elää 25-vuotissyntymäpäivänäni ja viedä sen kunniaksi pullaa työpaikkani kahvipöydälle kuten tapana on. Se olisi normaalia elämää.

Hieman haikeaksi mietteeni tekee tämän päivän toinenkin merkitys: äitienpäivä. Tämä olisi voinut olla minullekin ensimmäinen sellainen. Hyvää äitienpäivää kaikki äiti-ihmiset! Olkaa tänään ja joka päivä onnellisia siitä mitä teillä on. <3


15 kommenttia:

  1. Paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta! Ja kovasti tsemppiä ja taisteluntahtoa elämääsi! Olen seurannut sun blogia jo pitkään, kirjoitat tosi kauniisti (vaikeista) asioista. Olen itse yo-sairaalan lääkäri ja tämä sinun valoittama "potilaan näkökulma" (mm. kotiutuspapereiden odottelut ennen kotiutusta, asioista kertominen jne.) antaa perspektiiviä omallekin työskentelylle.

    M

    VastaaPoista
  2. Onnea tuokoon tämä vuosi Nenna

    VastaaPoista
  3. PALJON ONNEA!! Taas kerran sait meidät blogisi seuraajat pysähtymään ja pistämään ajatuksia järjestykseen.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea sinulle:-) toivottavasti saat elää vielä pitkään ja pitää joku päivä sylissäsi omaa pientä vauvaasi.

    VastaaPoista
  5. Onnea ja kaikkea hyvää jatkossa!

    VastaaPoista
  6. Paljon Onnea ! Ajattele vain positiivisesti tulevaisuuttasi. Sinä olet tosi urhea ja voitat elämääsi vielä paljon vuosia ja mukavia syntymäpäiviä !

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon onnea ja monia, monia tulevia syntymäpäiviä.

    VastaaPoista
  8. Sydämen lämpöiset onnittelut, meikä tahtoo täyttää 116 v, otappa malli päälle ja hyppää selekään ja taas mentiin kohti huimia seikkailuja, periksi ei anneta :):):) kaikkien ihanien onnellisten tähtien takaa kajastaa VALO♥

    VastaaPoista
  9. Syntymäpäiväonnittelut myös täältä Suomussalmelta!

    VastaaPoista
  10. Paljon Onnea!! Näet vielä monet syntymäpäivät, ihan varmasti, ja uskon että myöskin äitienpäiväjuhlinta tulee olemaan sinulla ajankohtainen tulevaisuudessa ;) Olet ihana, reipas, elämänmyönteinen nuori nainen!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut sinulle. Joskus vielä muistelet tätä kaikkea entistä vahvempana, ja joskus olet äiti, hyvä äiti!
    Nauti keväästä, kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  12. Onnea ja aurinkoa sinulle. Kyyneleet saa taas pyyhkäistä silmäkulmasta. Kun osattais antaa arvo terveille päiville, lapsille ja normaalille arjelle. Voimia kovasti ja uskoa huomiseen. <3

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea syntymäpäivänäsi ja iloa päivääsi!

    VastaaPoista
  14. itku pääsi, hyvä muistutus että pitää olla kiitollinen siitä mitä on eikä murehtia sitä mitä ei ole.. tyytyväisyys tuo onnellisen mielen.
    itsellä on kyllä lapsia mutta yksi heistä on kroonisesti sairas. silti voin olla iloinen että olen saanut olla äiti. vaikka aina se ei ole helppoa - olla äiti tai iloinen.

    VastaaPoista
  15. kaikkea hyvää ja jaksamista tuleviin koitoksiin t kauko espoosta

    VastaaPoista