keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pettyneitä kuulumisia

Onpahan vierähtänyt taas tovi edellisestä postauksesta. Aina ei vain jaksa kirjoittaa. 

Matalasoluvaihe sujui vastoin kaikkia odotuksia hyvin: solut lähtivät nousuun normaalisti. Niiden suhteen olisin voinut päästä kotiin jo viikonloppuna (5.-6.4.), mutta perjantaina nousikin yllättäen kuume, joka venytti lähtöä seuraavaan tiistaihin. Kyllä harmitti, mutta toisaalta olin tyytyväinen, että luuydin jaksoi yhä toipua ja olivatpahan solut ainakin jo normilukemissa tiistaihin mennessä. Lääkäri ihmetteli jo toistamiseen ääneen, että ei ole ennen nähnyt minunkaltaistani tapausta, jossa nämä hoidot olisi saatu vietyä suunnitellusti loppuun asti.

Tiistaina pääsin siis viimein kotiin. Yritin uskotella itselleni, että osastolla makoilu olisi nyt taakse jäänyttä elämää. Kuitenkin jätin taas kotiin tullessani tavarat purkamatta. Laukussa on läppärikin lojunut koko viikon. Kotona oloni oli hieman tavanomaista väsyneempi, mutta muuten hyvä. Kuumetta ei ollut, joten päätimme viimein toteuttaa yhden pienen haaveeni ja lähteä käymään Suomussalmella. Ei olisi mitään varmuutta siitä milloin seuraava tilaisuus lähtöön tulisi. Vaikka olin edelleen väsynyt, oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa minulle tärkeitä ihmisiä.

Sunnuntaina palasimme kotiin. Vielä maanantaina oloni oli väsymystä lukuunottamatta "normaali". Seuraavana yönä havaitsin, että minua paleli aivan tolkuttomasti. Uni kuitenkin vielä siinä vaiheessa voitti enkä jaksanut nousta esimerkiksi mittaamaan kuumetta tai ottamaan kuumelääkettä. Olin laittanut herätyskellon soimaan 06:15, koska minulle oli 07:50 varattu aika verikokeisiin ja kello yhdeksäksi hematologian polille luuydinnäytteeseen. Tiesin kuitenkin jo yöllä, etten olisi menossa kumpaankaan vaan suoraan päivystykseen. Herätessäni kuumemittari näyttikin lukemaa 39,5. Taas lähdettiin purkamattoman laukun kanssa kohti sairaalaa.

Olen nyt eristyksissä sisätautien vuodeosastolla ainakin iltapäivään asti, jolloin selviää onko kyseessä mahdollisesti influenssa. Jos ei, minut viedään "omalle" osastolle. Itse en jaksa uskoa influenssan mahdollisuuteen, mutta tietenkin asiasta on oltava varma ennen syöpäosastolle menoa. Nollasoluisille tauti voisi olla jopa kuolemaksi.

Olin ja olen edelleen todella pettynyt. Vain viikon verran sain nauttia vapaudesta ja olisin mielelläni nauttinut toisestakin ennen kuvauksia, jolloin tuomio voi olla ihan mikä vain. Tunnen oloni rauhattomaksi, kun ajattelen kuvauksia ja sen tuloksia. En ole ollenkaan luottavainen sen suhteen, että hoitoa pystyttäisiin jatkamaan sädehoidolla. Entä jos sairaus on jopa levinnyt? Entä mistä tämä kuumeilu johtuu? Yskäkin tuntuu taas pahentuvan, vaikka se ehti jo välillä helpottua. Lääkärit eivät osaa ottaa siihen mitään kantaa. Keuhkokuvissakaan ei näy mitään uutta.

Juuri nyt en saa mistään kaivettua positiivista mieltä. Ihana kevätaurinkokaan ei paljon lämmitä ikkunasta katsottuna.

16 kommenttia:

  1. Minusta se on pelottavampaa jos koko ajan voisi hyvin ilman sairauden
    tuntua. Ne syöpä potilaat jotka minä tunnen ja ovat selvinneet
    ovat olleet aivan reporankana sängynpohjalla ja tosi huonossa kunnossa
    ja henkihieverissä jo wc:n menokin oli kuin maratonin juosseena.
    Minun siskoni voi ihan liiankin hyvin ja sanoikin aina että hän on varmaan
    saanut väärän diagnoosin kun olo oli kuin terveenä, huonoin seurauksin
    hän ei selvinnyt. Minä aina ihmettelinkin sitä. Ajattele että sinun elimistö taistelee eikä anna periksi.

    VastaaPoista
  2. Paljon tsemppihaleja ja toivottavasti kuume laskee pian ja olo parantuu! t. Tiia

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä!

    t. Maija

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä ja voimaa!

    VastaaPoista
  5. Jos ei siitä tuu hyvälle tuulelle, kun ulos tuijottelee aurinkoisella kelillä niin se voi kuiten estää harmituksen lisääntymistä. Eli naama kohti arskaa vaan. Ootappa ku alkaa pikkusen vihertämään ja pahin maantiepöly laskeutuu niin se aurinkokin nousee kirkkaampana. Tulee kärpäset ja punkitkin :) Tsemiä! Oon töissä tässä OYSin kupeessa ja lähetän ihan perus etäjaxuhalin vaikka jonkun ohitse määkivän "läänin lehmän" kyydissä.

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisi ihan sattuman kaupalla, useiden mutkien kautta ja jäin lukemaan sen alusta alkaen. Kirjoitustyylisi on erityisen miellyttävä, ytimekäs, mutta tosi mukaansatempaava ja kuvaileva. On käynyt selväksi, että olet hemmetin sinnikäs nainen! Voimahaleja myös täältä länsirannikolta <3 Toivottavasti vältyt suuremmilta takaiskuilta ja saisit nauttia keväästä myös kotosalla :)

    VastaaPoista
  7. Moi, olen kerran aikaisemminkin jättänyt tänne terveiseni. Täällä läheisen kanssa myötäelellään samoissa tunnelmissa, ja täällä päässä hoitotauko sujuu rauhallisesti. Halusin vain toivotella jaksamisia. Pitkä tiehän se on, siitä ei pääse mihinkään, ja tuntuu joskus lohduttoman uuvuttavalta. Koita kuitenkin vielä jaksaa tsempata kuumeilusta huolimatta. Kuuntele vaikka pika-avuksi jotain hyvää musaa. Omalla kohdalla se vähän auttaa kääntämään ajatuksia positiivisemmille urille.

    VastaaPoista
  8. Kaikki järjestyy, ihan varmasti! Kyyneleet silmissä luin..olet niin reipas ja rohkea. Olen varma että pahin on jo takana. Hyvää pääsiäistä :-) Marita

    VastaaPoista
  9. Hei, toivon todella sinulle hyvää mieltä sinne. Itsellä on kokemuksia syöpäsairaan omaisena olosta ja en voi kuin toivoa sinulle kaikkea hyvää. Onneksi hoitokeinot ovat monesti hyviä ja paranemisia tapahtuu. Itsekin olen nähnyt paranemisia ja niitä toisiakin lopputuloksia. Uskon silti, että toivo on se mikä auttaa eteenpäin. Hetkistä nauttiminen antaa uskoa parempaan, ainakin itsellä. Tsemppiä sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Olet uskomattoman vahva ja rohkea sissi. Eiköhän rankimman vaiheen ole jo taistellut. Kesä tulee. Halistus

    VastaaPoista
  11. Olen lukenut koko blogisi läpi, ku sattumoisin tänne eksyin. Suuret voima halit<3 haluan kysyä, ei ole pakko vastata,mutta millä viikolla synnytit vauvasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidettiin juuri ehtiä 16. viikolle. Pienihän se siis oli, mutta toisaalta ehkä parempi niin.

      Poista
    2. Mutta lapsi Se kumminki oli, oli viikot mitkä tahansa. Itselläki ollut yksi keskenmeno, viikolla 12, pahalle Se tuntui silti. Jaksuja.<3

      Poista
  12. Sinä olet jo nyt voittaja, kun hoitosi voitiin viedään suunnitelmallisesti loppuun asti.Muitsa, että turhia hoitoja ei anneta, ainoastaan sellaisia,joilla voidaan uskoa sairastuneen selättävän taudin. Lääketiede on jo tehnyt lähes kaiken taudin voittamiseksi. Nyt tarvitaan sinun omaa tahtoa. Voimia hurjasti. t. itsekin lymfoomaan sairastanut ja tällä hetkellä taudin suhteen remissiossa oleva

    VastaaPoista
  13. Iso kiitos kaikille tsempeistä <3

    VastaaPoista