Nyt on mutka Turussa käyty. Menin torstai-iltana TYKS:n hematologiselle osastolle yöksi. Perille löytäminen ei ollut onneksi yhtään niin haastavaa kuin olin kuvitellut, vaikka kuljimme ajankuluksi kävellen. Sairaala itsessään tuntui paljon isommalta kuin OYS, mutta sielläkin liikkuminen oli aika helppoa. Sain viettää yöni samanlaisessa yksityishuoneessa, jossa tulen viettämään kantasolusiirtoajan. Huoneen näkeminen rauhoitti jo vähän mieltäni; se oli jopa aika hieno. Ja tilava. Suuresta ikkunasta saattoi seurata Turun vilkasta liikennettä eikä sisälle kantautuvat äänetkään haitanneet yhtään vaan pikemminkin toivat huoneeseen elävyyden tuntua.
Perjantaina minulle tehtiin HRCT-kuvaus, joka poikkesi CT-kuvauksesta siten, ettei varjoainetta tarvittu (jes!). Kuvauksen jälkeen tapasin lääkärin. Hän kertoi, että juuri otettu kuva keuhkoista näytti oikein hyvältä eikä siellä ollut mitään ylimääräistä. Tuumori tosin näytti samalta kuin edellisessä kuvassa eikä ollut ainakaan pienentynyt. Epäselvää edelleen on, onko se aktiivinen tuumori vai pelkkää "jätettä". Sitä ei tämä kuvaus kertonut. Ennen siirtoa minulle tehdään vielä yksi PET-CT-kuvaus Oulussa. Sopii toivoa, että se viimein antaisi selkeän vastauksen.
Lääkäri kävi läpi siirtoon liittyvät mahdolliset riskit. Esille ei oikeastaan tullut mitään uutta, mitä en olisi jo ehtinyt lukemaan netin ihmeellisestä maailmasta. Tietyn kuoleman riskin lisäksi suurin uhka on, että tautini ei olekaan ennen siirtoon ryhtymistä täysin remissiossa ja uusiutuu siirrosta huolimatta pian. Muita riskejä ovat erilaiset infektiot ja käänteishyljintäoireet, joita ovat mm. iho-oireet, maksa-arvojen nousu sekä pahimpana ripuli. Toisaalta joku oire olisi jopa suotavaa, jotta siirteen tiedettäisiin varmasti toimivan.
Siirto katsotaan kuitenkin kohdallani kannattavaksi ja toimenpiteeseen lähdetään hyvistä lähtökohdista: etunani on jälleen nuori ikä. Nuoret kuulemma yleensä jaksavat ja toipuvat hoidosta paremmin. Ainakin omasta mielestäni etunani on myös tämänhetkinen tilanteeseen nähden kohtalaisen hyvä kunto. Se on myös positiivista, etten minä eikä kantasolujen luovuttaja olla kumpikaan sairastettu sytomegalovirusta, mikä pienentää huomattavasti minun riskiäni saada se hoidon aikana. Virus ei perusterveellä ihmisellä aiheuta kummoisiakaan oireita, mutta jää vereen ja on immuunipuutteiselle potilaalle vaarallinen.
Sain tosiaan tietää luovuttajasta sukupuolen, iän, veriryhmän ja kotimaan. Sen verran voin paljastaa, että hän on löytynyt Suomen rekisteristä, mutta muuta en aio hänestä julkisesti kertoa. Ihan vain siksi, ettei kenelläkään olisi pienintäkään mahdollisuutta tunnistaa häntä. Toivosinpa silti, että voisin jotenkin kiittää häntä. Toivottavasti hän itse ymmärtää, miten hienon tekoon suostuu tuntemattoman ihmisen vuoksi!
Yllättävää oli se tieto, ettei nykyisin täysi eristys ole välttämätöntä vaan saan jopa liikkua osastolla. Tietenkin suojautuneena ja liikkuminen kannattaa ajoittaa iltaan niin, että liikkeellä olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. Kuulemma mahdolliset infektiot löytävät kyllä tiensä minuun ovienkin läpi, jos niin on ollakseen ja lihaskunnon ylläpitäminen olisi tärkeää. Voihan olla, että jos yleisvointini pysyy hyvänä, käyn polkemassa ainakin kuntopyörää!
Vaikka pitkän matkan kulkeminen tuntui turhauttavalta, oli kuitenkin hyvä etukäteen nähdä, mihin olen menossa ja tapaaminen lääkärin kanssa oli rohkaiseva. Aluksi kuvittelin, että esille tulisi jotain, joka saisi minut pelkäämään siirtoa entisestään, mutta päinvastoin. Kuulemma, jos kaikki menee hyvin, olen käynyt läpi jo rankempaa settiä.
Varsinainen siirtopäivä tulee olemaan 22. elokuuta. Menen edellisen viikon torstai-illaksi osastolle ja perjantaina aloitetaan laittamalla cvk paikoilleen. Olin vähän pettynyt siihen, ettei hoidossa voidakaan käyttää vascu-porttia. Sitä ei myöskään oteta tässä vaiheessa pois vaan vasta jälkikäteen Oulussa. Kuitenkin se on otettava pois ennen joulukuuta, jolloin sen asentamisesta tulee kuluneeksi vuosi. Cvk:ssa on kuitenkin se etu, että siitä voidaan ottaa suurin osa verikokeista kuten viime syksynäkin tehtiin.
Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina minulle annetaan sytostaatteja ja seuraavalla viikolla sädehoitoa koko kehoon. Sädehoitoannos tulee olemaan verrattain pieni ja keuhkojen alueelle sitä annetaan muuta kehoa vähemmän. 22. päivä sitten suoniini valutetaan "uusi elämä". Huvittavaa sinänsä, että siitä seuraavana päivänä tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran astelin OYS:n ovista sisään vielä aavistamatta mitään tulevasta.
Vielä ennen varsinaiseen hoitoon lähtöä joudun käymään kertaalleen Turussa sädehoidon suunnittelussa. Samoin kotiinpääsyn jälkeen joudun kulkemaan tuota väliä todella usein. Se vähän hirvittää näin etukäteen. Kunpa asuisimme edes vähän lähempänä.
Mutta nyt on keskityttävä taas tähän hetkeen ja nautittava vielä näistä viikoista, jotka saan viettää kotona.